tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kesän ja syksyn kirjauutuuksia II


Pidemmittä puheitta asiaan, tässä toinen kattaus tulevan kesän ja syksyn uutuuskirjallisuutta. Lupaan, että näiden jälkeen sinullakin on parikymmentä varausta kirjaston järjestelmässä! 

Bazar Kustannus:

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär esittelee lukijalle Holmesin ja Irene Adlerin tyttären, Lontoon ensimmäisen naissalapoliisin Joanna Blalockin. Hän saa selvitettäväkseen murhatapauksen, jonka silminnäkijäksi on itse joutunut. Sarjan avausosa ilmestyy kesäkuussa. 

Sherlock Holmesin tytär

Marie Bengtsin Murha maalaisidyllissä vie lukijansa pieneen maalaiskylään Smålannissa. Tukholmalainen ompelijatar Hannah Lönn saapuu auttamaan tätiään, mutta pian eräs kylän asukas löytyy ompelusakset rinnassaan. Uuden 1950-luvulle sijoittuvan sarjan aloittava teos ilmestyy heinäkuussa.

Murha maalaisidyllissä

Alan Bradleyn hurmaava, 12-vuotiaasta mestarisalapoliisista ja harrastelijakemististä Flavia de Lucesta kertova sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaansa. On hieno paikka haudan povi jatkuu edellisen osan tapahtumien jälkeen ja jälleen Flavia löytää itsensä kasvotusten mysteerin kanssa. Ilmestyy 9/18.

On hieno paikka haudan povi

Otava:

Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa kertoo Eevan ja Einon, kahden lapsen tarinan. Sisällissodan vuonna 1918 Eeva suojelee pikkuveljeään kertomalla tälle satuja. Vuosikymmeniä myöhemmin historia palaa ja se on vihdoin kohdattava. Romaani ilmestyy elokuussa.


Huomenna kevät palaa

Virpi Hämeen-Anttila jatkaa Karl Axel Björkistä kertovaa sarjaansa romaanilla Tiergartenin teurastaja. Ministeri Ritavuori on murhattu ja Björk epäilee salaliittoa. Berliiniin matkustettuaan Björk joutuu puolestaan kasvotusten uuden tapauksen kanssa, kun sarjamurhaajan uhriksi joutuu kouluikäisiä lapsia. Ilmestyy 6/18.

Tiergartenin teurastaja

Jääkaksoset ja Tulilapsi ovat S.K.Tremaynen edellisiä jännitysromaaneja, joiden seuraksi ilmestyy Ennen kuolemaani. Kate herää auto-onnettomuuden jälkeen koomasta ja huomaa kadottaneensa elämästään viikkoja. Painajaiset vievät toiseen todellisuuteen, jossa jokin läheinen koettaa satuttaa Katea. Mikä on totta, mikä ei? Ilmestyy 7/18.

Ennen kuolemaani

Riikka Pulkkisen Lasten planeetta on kuvaus hajoavasta perheestä, rakkauden olemuksesta ja halusta pelastaa kaikki. Ilmestyy 9/18.

Jessica Fellowesin romaanissa Mitfordin murhat Agatha Christie kohtaa Downton Abbeyn. Köyhä Louise päätyy lastenhoitajaksi Mitfordin perheen maalaiskartanoon. Yhdessä kuusitoistavuotiaan Nancyn kanssa he joutuvat keskelle salaperäisen junaturman tutkintaa ja Florence Nightingalen kummitytön kohtalon selvittämistä. Teos ilmestyy 10/18 ja aloittaa tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin keskittyvän sarjan.

Mitfordin murhat

Dekkarifanien iloksi uudet romaanit julkaistaan syksyllä myös Tess Gerritseniltä (Rizzoli & Isles), Hjorth & Rosenfeltiltä (Sebastian Bergman -sarja), Samuel Bjorkilta sekä Mari Jungstedtilta (Anders Knutas).

Muita Otavan kesän ja syksyn kirjailijoita ovat Jari Tervo, Pirjo Hassinen, Raija Oranen, Antti Tuuri, Taina Latvala, Reijo Mäki, Taavi Soininvaara, Kati Hiekkapelto, Outi Pakkanen, Mia Kankimäki ja Hannu Väisänen.

Into Kustannus: 

Risto Isomäen uusi romaan Viiden meren kansa osoittaa, kuinka Suomen tasavallan historia on vain vajaa prosentti koko Suomen historiasta. Episodiromaani kuvaa kahdeksan aikatason kautta miten tapahtumat olisivat voineet mennä. Ilmestyy 9/18.


Viiden meren kansa

Minerva:

Sisällissota sadan vuoden takaisine tapahtumineen on yhä vahvasti esillä kirjallisuudessa. eikä ihme, riittäähän siitä kirjoitettavaa. Tapani Heinosen Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla kulkee kahdella aikatasolla:

"On marraskuinen ilta 1897 Längelmäellä. Mäkitupalaisen tytär Selma Törölä on kartanon isännälle raskaana ja värjöttelee verannan edessä anomassa tältä armoa. Hän ei kuitenkaan voi jäädä enää taloon ja joutuu lähtemään matkalle, josta ei ole paluuta.Selma ei vielä aavista, miten hän asettuu pari vuosikymmentä myöhemmin, keväällä 1918, köyhien ja poljettujen rinnalle taistelemaan ihmisarvostaan ja oikeuksistaan. Tai että hänen poikansa Ilmari päätyy sisällissodan pyörteissä Längelmäelle vaatimaan hyvitystä.

Alkutalvesta 2015 kirjailija Heikki Puharila on menettämässä otetta sisällissodasta kertovasta romaanistaan. Punainen lanka tarinaan löytyy, kun omat juuret johdattavat kirjailijan niin Pohjanmaalle kuin Längelmäelle ja Länkipohjan taisteluun, missä talolliset, torpparit ja palkolliset ajautuivat ampumaan toisiaan." Ilmestyy 6/18.


Tästä puuttuuvat Atena Kustannuksen sekä Teoksen tulevat uutuudet. Kyseisten kustantamoiden katalogit eivät ole vielä ilmestyneet, mutta seurailen tilannetta ja superhyviä uutuuskirjoja bongatessani vinkkaan niistä toki tänne.  

Kaikki kuvat kustantamoiden verkkosivut tai adlibris.fi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti