lauantai 8. heinäkuuta 2017

Sisustustyynyjen päivitys

Olen muutamaan kertaan aiemmin kirjoittanut mietinnöistäni olohuoneen ilmettä koskien. Jostain syystä olkkari on tuntunut epäviihtyisältä, jotenkin nuhjuiselta ja nähdyltä. Toki ajatus on varmasti ollut vain omassa päässäni, ihan hyvältähän täällä ainakin kuvista katsottuna näyttää. Mutta se fiilis, tiedättekö, kun se tulee on jotain tehtävä. Tällä kertaa olohuoneen ilme piristyi ihan muutamalla hankinnalla. 


Ihan ensimmäiseksi laitoin myyntiin viime kesänä ostamani kaksi sisustustyynyä. Beige kukkakuvio valkoisella pohjalla oli liian pliisu, nyt tarvittiin voimakkaampia sävyjä. Jälleen kerran kehun paikallisia kirppisryhmiä, ostaminen ja myyminen on valtavan vaivatonta. Lykkäsin samalla ostajalle myös kaappiin jääneitä Hennesin tyynynpäällisiä, hänellä ne kuulemma tulisivat käyttöön. Hyvä niin. 


Sitten lähdin Stockan alennusmyynteihin. Rakkauteni kiemurakuvioihin ei ole sammumassa, kuten ostoksistakin näkee. Mutta voi että miten tykkään kaikista näistä kolmesta löydöstä ja niiden myötä myös olohuoneestamme paljon enemmän kuin ennen. 



Tämä valkoharmaa on Villa Stockmannin mallistoa. Ylemmän kuvan keskimminen puolestaan löytyi Pentikiltä. 


Kolmas on Gant Home -malliston löytö ja se, jonka ostamista pohdin ehdottomasti eniten. Hitsin kallis se oli tyynynpäälliseksi, olkoonkin alennuksessa, mutta samaan aikaan ehdottomasti kaunein kaikista, myös miehen mielestä. Siispä silmät kiinni ja pankkikortti lukijaan. 


Tällä kokoonpanolla eteenpäin, ei enää näytä tuo mattokaan niin aikansa eläneeltä, kun huomio kiinnittyy muualle. Vuoden kuluttua suunnitelmissa on pieni pintaremontti tänne kotiin, kun kesäpaikan rempat alkavat olla valmiina. Siihen saakka jos pärjätään tyynyhankinnoilla, olen tyytyväinen. 





Ja aika kivalta nuo näyttävät makuuhuoneessakin. 


4 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Jostain se vaan tulee tasaisin väliajoin. Muutoksen tarve.
    Ihanan tyynysetin olet löytänyt.
    Itse päivitin tyynyt keväällä, eli nyt ei tarvetta ole.
    Uuden viherkasvin kauniissa ruukussa voisin ottaa olkkarin raikastukseksi. Samoin taidetta halajaisi mieli. Joku ihana pieni grafiikan lehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvi toimisi varmasti hyvin meilläkin, pitääkin miettiä mihin se sopisi. Edellinen heitti henkensä, vaikka kaikkeni yritin. Ja grafiikka on aina hyvä sijoitus. Tykkään kovasti.

      Poista
  2. Mahtavaa, kun niin pienellä "vaivalla" (varsinkin rahallisella) saa nopeasti uudistettua ilmettä. Kaikki kolme ovat kauniita, ja hauskaa että ne ovat erilaisia, tuovat ilmettä tilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pienillä päivityksillä saa parhaimmillaan ison muutoksen kodin yleisilmeeseen. Meilläkin on ajatuksissa maalauttaa kaikki seinät ja tehdä vähän kylppärin uudistusta tulevaisuudessa, siihen saakka tällaiset pikkuniksit tulevat tarpeeseen.

      Poista