Kaksplus.fi

torstai 25. elokuuta 2016

#TBT: Dekkareiden lyhyt oppimäärä

Luettuani eilen jälleen yhden kyseisen lajin kirjan loppuun päätin kaivaa tämän vanhan tekstin uudelleen esiin. Pieni katsaus lempidekkareideni maailmaan, olkaa hyvät:

"Rouva Eriksson loves dekkarit, se taitaa olla kaikille tätä blogia lukeville tai minut muuten tunteville selvää. Pienestä saakka olen ollut innostunut jännityskertomuksista, vähän vanhempana sitten lukenut Christieni ja katsonut sarjoja televisiosta. Tämän "harrastuksen" jaan äitini kanssa, vaihtelemme sujuvasti lukuvinkkejä ja kirjoja kauhistellen kuinka kammottava olikaan tietyn kirjailijan viimeisin teos ja kuinka toinen ei nyt ihan ehkä lunastanut odotuksia. Koska luen itse suomennettujen teosten lisäksi ruotsiksi ja englanniksi, olen jatkuvasti askeleen edellä äitiäni. Välillä on vaikea pysyä hiljaa tulevista juonenkäänteistä hahmojen elämässä!

Maailma pullistelee jännityskertomuksia ja dekkarikirjailijoita. Jokaiselle löytyy jotakin, piti sitten perinteisestä suljetun paikan mysteeristä tai modernimmasta pohjoismaalaisesta otteesta. Kovaksikeitetyt ovat oma alalajinsa ja naiskirjailijat hyvin edustettuina genressä. Jos on innostunut lukemaan dekkareita, löytyy jokaiselle ihan varmasti sopivaa luettavaa lajin variaatioiden joukosta. Tässä seuraavassa omia ykkössuosikkejani matkan varrelta.

Tästä se kaikki alkoi. Dekkarikirjallisuuden ikonin, Dame Agatha Christien teokset ovat genren kulmakivi ja myös niitä, joita minä itse ensimmäisenä luin. Kirjat ovat perienglantilaisiksi luonnehdittuja, usein suljetun tilan mysteereitä täynnä herrasmiehiä ja yläluokkaisia henkilöhahmoja. Verisillä yksityiskohdilla ei mässäillä, kaikki on hienovaraista ja ah niin kovin siistiä. 


Kaikki tuntevat varmasti Christien luomat etsivät, belgialaisen Hercule Poirotin pienine harmaine aivosoluineen sekä St. Mary Meaden kylän ikäneitovahvistuksen Neiti Marplen. Näiden kahden lisäksi etsiväpariskunta Tommyn ja Tuppencen tutkimuksia löytyy teossarjasta useampia. On myös muutamia kirjoja, joissa ei seikkaile kukaan etsiväsuosikeista lainkaan.

Huomasin kuvatessani, että kirjahyllyssämme on vielä aukkoja ennen kuin teossarja on kokonainen, antikvariaatteja koluamaan siis. Näihin kirjoihin palaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Olen nimittäin huomannut unohtavani sujuvasti kuka murhan missäkin kirjassa oikein tekikään.


Paronitar Phyllis Dorothy James on yli 80-vuotias, mutta kirjoittaa yhä. Hänen Adam Dalgliesh -dekkarinsa ovat nekin englantilaisen rikoskirjallisuuden kärkikastia ja otteeltaan yllättävän moderneja. Teoksissa pohditaan tapauksen ohella myös yhteiskunnallisia epäkohtia ja englantilaista yhteiskuntaa yleisemminkin. Modernius ja yhteiskunnallinen ote on sarjan edetessä lisääntynyt, olihan P.D. Jamesin ensimmäinen teos Cover her face vielä hyvin perinteinen, Christie-tyylinen jännityskertomus. Uusimmissa tapaus itsessään ei välttämättä ole pääasia, vaan jostakin suuremmasta ongelmasta kertova sivujuonne. 


Jamesin etsiväsankari, New Scotland Yardin Adam Dalgliesh on vanhan kunnon poliisietsivän perikuva. Hän on menettänyt vaimonsa ja lapsensa synnytyksessä ja tämä henkilökohtainen tragedia varjostaa henkilön yksityiselämää. Uusimmissa teoksissa tämä herrasmies on vihdoin löytänyt uuden onnen. Saa nähdä vieläkö paronitar jaksaa kirjoittaa lisää teoksia tähän sarjaan.


Ruth Rendell jatkaa edellä esiteltyjen linjaa ja yhdistää teoksissaan englantilaisen yhteiskunnan epäkohtia murhatapauksiin. Ne nidotaan monesti yleisempään ongelmaan tai ovat seurausta yhteiskunnallisten epäkohtien vaikutuksesta yksittäisen ihmisen elämään. Rendell kirjoittaa yhä ahkerasti ja toivottavasti vielä pitkään.


Rendellin romaanien päähenkilö, ylikomisario Wexford, on sarjan edetessä kasvanut lapsiperheen isästä isoisäksi ja hänen perhe-elämänsä ja yksityiselämänsä on kirjoissa aina kulkenut tapausten rinnalla. Wexford on humaani, suurisydäminen ja lukenut poliisimies, joka yhdessä konservatiivisemman ja kapeakatseisemman työparinsa Mike Burdenin kanssa selvittää rikoksia pienessä Kingsmarkhamin kaupungissa. Uusimmassa kirjassa Wexford on jo eläkkeellä Burdenin jatkaessa työtä ja romaanissa palataankin vanhempaan tarinaan. Ruth Rendell on kirjoittanut myös lukuisia muita romaaneja, joissa etsiväkaksikko ei esiinny. Niitä voisi kuvailla parhaiten psykologisiksi jännityskertomuksiksi.


Vielä yksi englantilainen, nimittäin Colin Dexter ja hänen ylikomisarionsa Morse. Tämä Oxfordiin sijoittuva teossarja on hieno kokonaisuus ja esittelee meille hyvin erikoislaatuisen etsivän kera lempeämmän apulaisensa Lewisin. Ollaan jälleen englantilaisen yhteiskunnan ristipaineissa, yliopistokaupungin moninaisten keinottelujen ja ihmismielen koukeroiden ytimessä. Viimeinen teos jää myös Morsen viimeiseksi jutuksi ja päättyy tavattoman kauniisti.


Sitten siirrytään yhdysvaltoihin sekä niin kutsuttuun kovaksikeitettyyn dekkariin, jonka yhtenä kehittäjänä Raymond Chandleria pidetään. Nämä eivät ole minun ykkössuosikkejani, mutta mies pitää yksityisetsivä Philip Marlowen tapauksista.


Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pohjoismainen dekkarikirjallisuus on tehnyt uskomattoman upean nousun maailman jännityskirjallisuuden kärkikastiin. Norjalainen Jo Nesbo on tämän hetken myydyimpiä ja luetuimpia tekijöitä ympäri maailmaa kirjoillaan, joissa pureudutaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion moninaisiin ongelmiin pinnan alla ja yläpuolella. Teokset sijoittuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta Osloon ja yhdistelevät sujuvasti korruptiota ja huumekauppaa vanhoihin synteihin ja ihmisten kaunoihin toisiaan kohtaan. Kaiken ytimessä häärää antisankareista vilpittömin, Harry Hole.


Niin, Harry. Tuo Oslon poliisilaitoksen ykkösnyrkki, jota ilman muut tutkijat eivät kerta kaikkiaan tunnu tulevan toimeen. Harryä on käyty hakemassa niin aasialaisista oopiumiluolista kuin hämärän rajamailta muutenkin, mutta herra se vain porskuttaa. Ja siitä me lukijat iloitsemme! Nesbon viimeisin teos on kuulemma ja mahdollisesti sarjan päätösosa, pitihän sen päättyä ensimmäisen kerran jo tätä viimeisintä teosta aikaisemmin. Loppu antaa mahdollisuudet molempiin vaihtoehtoihin, jatkaa tai jäädä. Saa nähdä!


Ennen Camilla Läckbergiä olisin sanonut Anna Janssonin olevan nykyisen ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimiä. Nyt valitettavasti tuntuu siltä, että etsivä Maria Wernin tapauksista kertovat kirjat ovat tulleet tiensä päähän, niin väsyneitä ne viime aikoina ovat olleet. Romaanien tapahtumapaikat ovat viehättäviä ja Visby tarjoaa uusimmille viehättävän miljöön. Myös päähenkilön yksityiselämä on hyvin vahvasti läsnä, seikka joka yhdistää moderneja pohjoismaisia dekkareita ja erottaa ne esimerkiksi englantilaisista perinteisemmän lajin edustajista. Ensimmäisissä henkilöhahmojen elämä on huomattavasti merkittävämmässä osassa kuin jälkimmäisissä, joissa se kulkee sivujuonteena tapauksen tutkimuksen alla ilman, että välttämättä kietoutuu niihin lainkaan.



Kirjailijapari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril tuottaa mielettömän jännittäviä teoksia pseudonyymillä Lars Kepler. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa ja viimeinen tarjosi sellaisen koukun loppuun, etten malta odottaa seuraavan ilmestymistä. Keplerin dekkareiden päähenkilönä seikkailee suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna, jossa on hieman yksinäisen suden piirteitä. Hän pitää siis yllä yksin tapauksia ratkaisevan etsivähahmon perinteitä mainiosti.


Stieg Larssonin elämä katkesi liian varhain sydänkohtaukseen, mutta Millennium-trilogiasta tuli ilmiö. Näitä luin valvoessani kolme yötä Lastenklinikan eristyshuoneessa, kun pahan rotaviruksen vuoksi kuivumaan päässyt esikoinen nukkui vain sylissäni. Epämukava tuoli, lapsi sylissä ja kirja toisessa kädessä, siinä ne yöt kuluivat. Erinomainen trilogia, kannattaa lukea. Larsson itse suunnitteli teossarjalle pitkää jatkoa, mutta onneksi saimme edes kolme kirjaa.


Ruotsalaisista, tällä hetkellä kirjoittavista kirkas ykkönen on Camilla Läckberg. Hänen teoksensa sijoittuvat Fjällbackan pikkukaupunkiin ja niissä rikoksia ratkoo kirjailija-poliisipariskunta Erika Falck ja Patrik Hedström. Pariskunnan perhe-elämä on kiinteä osa kirjoja ja teokset erittäin koukuttavia. Jos päätätte antaa näille kirjoille mahdollisuuden, pieni varoituksen sana on paikallaan. Ensimmäinen ja toinen sarjan teoksista eivät ole niin kovin kummallisia, mutta kolmas räjäyttää jo potin ja siitä eteenpäin kirjat ovat kertakaikkisen hienoja. Kannattaa siis sinnitellä, vaikka et heti innostuisikaan. 


Henning Mankell. Ruotsalaisen rikoskirjallisuuden ehdottomasti kirkkain tähti, Sjövall&Wahlöön manttelinperijä ja genrelle suuren palveluksen tehnyt kirjailija. Kurt Wallander, erakkouteen taipuvainen, elämänsä kanssa kipuileva poliisi. Ystad, kaupunki jossa on jo pitkään järjestetty Wallander-kierroksia faneille. Sarja on jo saanut päätöksensä ja viimeisen romaanin loppu yksi hienoimmista koskaan lukemistani lopetuksista. Tästä ei ole muuta sanottavaa, kuin että lukekaa ihmeessä nämä kantaaottavat, erittäin hyvin kirjoitetut dekkarit. En löytänyt hyllystäni kuin yhden ainoa kirjan, olen ilmeisesti lainannut lukemani aina äidiltä. 


Bubbling under: mistä kaikki oikein alkoi? No näistä tietenkin!"



Niin monta on jo poissa. Ei enää uusia kirjoja Ruth Rendelliltä tai P.D.Jamesilta. Wallander-sarja loppui jo ennen Henning Mankellin menehtymistä. Mutta paljon uutta on tullut myös, esimerkiksi Hjorth&Rosenfelt, Jussi Adler-Olsen sekä Cilla ja Rolf Börjlind. Dekkarifanit ovat yhä hyvissä käsissä.

4 kommenttia:

  1. Tämähän oli tosi hyvä postaus. Olen ollut niin sanotulla tahattomalla "lukutauolla" vajaat viisi vuotta (eli kuopuksen syntymän jälkeen) ja nyt olen käynnistellyt kaivattua lukuharrastusta. Luin kesällä Hjorth & Rosenfeltin Hylätyt ja se oli loistava. Koska olin täysin tietämätön näistä pohjoismaisista dekkaristeista, aloitin sarjan lukemisen täysin väärästä päästä. Se ei kuitenkaan haitannut, mutta kyllä se vähän kismitti. Olisinkin tarvinnut tämän postauksesi viime kesänä! :D

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, olen ihan kade, kun sinulla on vielä Hjorthin ja Rosenfeltin kirjoja niin paljon lukematta! Ja hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :D

      Poista
  2. Kiitos tästä mielenkiintoisesta postauksesta!
    Oletko lukenut Sue Graftonin "aakkosdekkareita"? Suomeksi niitä on julkaistu A.sta T.hen. Englanniksi muistaakseni X.ään asti. Suomalainen kustantaja teki mielestäni törkeästi, kun lopetti käännösten julkaisun ihan loppuvaiheessa. Itse olen lukenut nuo viimeiset alkuperäiskielellä mutta vanhempien ihmisten(esim. äitini)puolesta harmittaa. Tykkään sarjasta kovasti.
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen, miksiköhän en ole aikanaan tähän niistä kirjoittanut. Mutta tuttuja ovat juu, ja mieluista luettavaa. Vähän sama juttu taitaa muuten olla Ann Rosmanin dekkareiden kanssa, eli niistä ei ole uusia suomennoksia kuulunut. Ei ollenkaan kiva juttu juurikin vain suomeksi lukevien kannalta.

      Poista