Kaksplus.fi

torstai 5. toukokuuta 2016

#TBT: Luottopakit, eli kasvatusoppaista

Tämä kirjoitus luottopakeista, eli eniten lukemistani lasten kasvatuksen saloihin vihkivistä oppaista on julkaistu blogissani tammikuussa 2014. Paljon on meidän perhe-elämässämme muuttunut parissa vuodessa, mutta hyvät kirjat pysyvät pinnalla vuodesta toiseen.

"Joskus tuntuu, että perhe-elämän dynamiikkaa ja arjen toimintoja voisi verrata urheilumaailmaan. Jos pojat ovat hyökkääjiä, mies maalivahti ja minä itse huoltaja tai valmentaja, puuttuu kuviosta jotain olennaista. Ne luottopakit, joita tarvitaan pelastamaan toisinaan pulasta.

Välillä äitinä kaipaa ja tarvitsee vähän viisaampien ohjeistusta. Kirjahyllystäni löytyykin muutama perusteos, joilla pärjää lastenkasvatuksen pulmakohdissa jo pitkälle. Toki kirjaviidakkoon pätee se, että valtavasta valikoimasta on osattava etsiä ne omiin periaatteisiin ja asenteisiin soveltuvat opukset, sillä lastenkasvatuksessa jos jossain mielipiteitä ja koulukantoja riittää. Tässä muutama kirja, joihin olen palannut kerta toisensa jälkeen.



Jari Sinkkonen on klassikko ja kirjoittanut useita teoksia. Luin kaikki hänen kirjansa jo odottaessani esikoista, onhan tämä tohtori erikoistunut nimenomaan pieniin poikiin. Sinkkosen kirjoista osa käsittelee nimenomaisesti poikalasten maailmaa ja osa on yleisempiä kasvatuskirjoja.  Ostin kirjoja omiksi ja olen lukenut ne uudelleenkin tässä vuosien aikana. 

Sinkkosen opeissa minuun vetoaa ensisijaisesti maalaisjärkisyys ja lapsuuden arvokkuuden puolustaminen. Sinkkonen korostaa sitä, että lapsen on annettava olla lapsi ja lapsen maailman erillään aikuisen maailmasta. Hän on opettanut minut ymmärtämään että pyssyleikit ovat normaali ja tarpeellinen kehitysvaihe pikkupojille ja niitä ei tarvitse pelätä. Ehkä eniten olen saanut uskonvahvistusta näistä kirjoista omaan toimintaani ja siihen, että kun käytän maalaisjärkeä ja uskallan olla lapselle rajat asettava, mutta rakastava aikuinen, päästään pitkälle. 

Minä voin suositella ainakin näitä itse lukemiani: Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun, Elämäni poikana ja Pienistä pojista kunnon miehiä


Raisa Cacciatoren ja Samuli Koiso-Kanttilan Pelastakaa pojat! jatkaa samanlaisilla teemoilla. Olennaista on ymmärtää tyttöjen ja poikien erilaisuus, joka ei tarkoita sitä, että tyttöjä pitäisi kasvattaa tietyllä tavalla ja poikia toisella. Sukupuolisensitiivisyys on päivän sana ja hyvä niin. Se on erinomainen lähtökohta, kun sukupuolten välisiä rajoja halutaan purkaa kasvatuskysymyksissä. Totuus kuitenkin on, että sukupuoli on meissä hyvin syvälle koodattuna ja kun sukupuolten erityisominaisuuksia ymmärretään ja kunnioitetaan, ymmärretään samalla myös lasta paremmin. Mitään jakoa tyttöjen ja poikien leikkeihin tai toimintoihin tämä kirja ei tarjoa, sitä ei tarvitse pelätä. 


New Toddler Taming vetoaa lasta kunnioittavalla lähestymistavallaan. Se on hyvin vastakkainen opus tällä hetkellä suosiossa olevalle Supernannylle ja hänen jäähypenkki-kasvatusmetodilleen. Toddler Taming katsoo, että opettelemalla jokaisen lapsen erityispiirteet, ottamalla nämä kasvatuksessa huomioon ja käyttämällä niitä apuna voidaan välttää monia raivareita ja jäähyjä. Vanhempia kannustetaan toimimaan hyvin lapsilähtöisesti. Teos on hyvin amerikkalainen, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Meillä on jäähypenkki tosin yhä käytössä, mutta monia hyviä ideoita tästäkin teoksesta on omaksuttu. "Pick your battles" voimakastahtoisen ipanan kanssa näistä tärkeimpänä.

Malin Alfvén ja Kristina Hofsten ovat kirjoittaneet Uhmakirjan. Se on aivan loistava perusteos, jota lukiessani nyökyttelin useaan otteeseen. Juuri noin ja ai noinkin, huh helpotusta. 

Kirjoittajat valaisevat lukijaa siitä, että uhmakausia on paljon luultua enemmän ja painottavat niiden tärkeyttä kasvun ja kehityksen edistäjinä. Ensimmäiset uhmakaudet koetaan  jo vauvana, sitten parivuotiaana, seuraavat neljä-, kuusi-, yhdeksän-, ja 12-vuotiaana. Vasta sitten alkaa teini-iän uhma. Elämä kulkee vaiheesta toiseen lakkaamatta. 

Yritän itse muistaa ajatella uhman tärkeyttä niilläkin hetkillä, kun lapsi tuntuu aivan mahdottomalta. Sellainen on juuri nyt, kun kuopus mätkäisi esikoista päähän ja huutaa nyt jäähypenkillä karmeaa kohtaloaan. Ei mikään helppo homma, olla kolmevuotias yhteiskunnan sääntöjä ja toisen ihmisen kohtelua opetteleva uhmaikäinen tai tällaisen äiti. Mutta ymmärrystä tämä kirja tuo. Ymmärrystä siihen, että jo ennen tiettyä ikää voi alkaa uhma ja siihen, että tietyt lapset vain ovat toisia herkempiä ja vaativampia. Ei tämä silti mikään silkkihansikas-kirja ole, ei ollenkaan. Lapselle pitää uskaltaa myös suuttua. 

"Jotkut lapset ovat aivan poikkeuksellisen vaativia. He ovat myös poikkeuksellisen täynnä elämää ja voimaa. He ovat luonteeltaan itsepäisiä, intensiivisiä ja voimakastahtoisia ja he ovat usein edellä kehityksessä, älykkäitä ja herkkiä." Nämä kuvatut lapset tulevat sekä vihaisemmiksi että iloisemmiksi kuin muut lapset. Varsinaiset erityislapset ovat silti jotain aivan muuta, sillä "lapsilla, jotka ovat yksinkertaisesti ilmaistuna kilttejä muualla, mutta karmeita kotona, ei ole mitään kehityshäiriötä". Mies luki tämän luvun ja tuli sanomaan minulle, että täällä kirjoitetaan esikoisestamme. Kieltämättä aika tuttu fiilis tuli.

Bubbling Under: Väestöliiton Kiukkukirja, jota kuvaillaan "aggressiokasvattajan käsikirjaksi vauvasta kouluikään". Myös tämä on Raisa Cacciatoren käsialaa ja suosittelen tutustumaan. Olen täältäkin löytänyt paljon tuttua. 

Parhaillaan täällä eletään keskellä kolmevuotiaan "minä tiedän itse mitä haluan tehdä enkä ainakaan tee kuten te pyydätte" -vaihetta ja kuunnellaan raivareita ihan joka ikinen aamu esimerkiksi pukemiseen liittyen. Samaan aikaan syksyllä alkoivat ensimerkit esikoisen eskariuhmasta, jota myös lohduttavasti minimurkkuiäksi kutsutaan. Ei taida olla helpotusta näköpiirissä ihan lähiaikoina siis. Mutta hei, se on vaan vaihe!"

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkeistä! Itse olen yhden tytön ja yhden pojan äiti ja ovat kyllä täysin erilaisia keskenään. Poika aivan mahdottomassa uhmaiässä mutta kuitenkin jotenkin paljon suoraviivaisempi ja selkeämpi myös raivareissaan kuin tytär joka on arvoituksellisempi ja oikuttelevampi. Tyypillinen nainen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös kahden pojan äitinä on saanut huomata miten erilaisia kaksi lasta voikaan olla. Ensin luulee esikoisen uhmaiän jäljiltä tietävänsä mitä tulee ja sitten toinen reagoikin aivan eri tavalla. Välillä on kyllä niin pihalla että. :D

      Poista
  2. Kiitti uusista vinkeistä! Mä kans rohmuan kasvatusoppaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saatan vain lukaista muutaman sivun uskonvahvistukseksi, kun lapsen kanssa oikein otetaan yhteen jostain asiasta. Vaiheita vaan, onneksi!

      Poista