keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kuvia arjesta

Välillä on virkistävää pitää tekstit minimissään ja antaa kuvien kertoa mitä täällä on viime päivinä puuhailtu. Aloitetaan viime perjantaista, kun olin muiden vanhempainyhdistyksen aktiivien kanssa pitämässä discoa paikallisessa nuorisotilassa. Tikkarit odottivat buffetissa valmiina, mutta valitettavasti kato kävi. Asiakaskato nimittäin, olisiko ollut kauniin kesäisen illan syytä.


Samana päivänä tein taas löytöjä paikalliselta nettikirpparilta. Kuvitelkaa tämä matto kesäkodille meidän makuuhuoneeseemme, jossa kaikki muu on valkoista. Siitä tulee niin hyvä. Vielä kun saataisiin se remppa alkamaan.


Lauantaita vietettiin pikkukundien kanssa kolmisin ennen iltaa, jolloin vierailtiin kuopuksen kanssa ystävien tytön synttärijuhlissa. Sitä ennen käytiin potkulautailemassa, lastenvaateliikkeen poistomyynnissä ja hengailtiin vaan. 


Poistomyynnistä löytyi tosi kivoja juttuja poikien vaatekaappiin, muun muassa kuvan Little Marc Jacobsin tennarit kuopukselle. Ja naulakko. Kukkiakin haettiin lauantain kunniaksi kotiin.


Sunnuntain teema selviää tästä kuvasta. Minä nukuin pitkät päiväunet ja ulkoiltuaan useaan kertaan nukahti kuopus kesken illan isänsä jalkaa vasten. 


Maanantaina meillä oli miehen kanssa treffit Kansallisoopperassa. Olin ostanut liput Oopperan kummitukseen loppukesästä viime vuonna ja nyt oli näytöksen aika. Ei valittamista, goottikauhuromanttiset sävelet viihdyttivät reilut kaksi ja puoli tuntia. Minun puolestani tosin reilusti lyhyempikin setti olisi toiminut, mutta Lloyd Webberin teoksista tuskin saa tuosta noin vain jättää osia näyttämättä. Meidän kuunnellessa hyvää musiikkia oli täti ilahduttanut siskonpoikiaan maanantaikarkeilla. Varma veto.




Ja niin tultiin jo eiliseen. Duunivaatteiksi valikoitui perussettiä, eli siniset farkut, valkoinen toppi ja sinivalkoraidallinen jakku. Jalkaan Wondersin siniset ballerinat, olalle Neverfull ja keväinen asu oli valmis. Huoletonta, helppoa, siistiä ja simppeliä, sitä tämä työpukeutumiseni suurimmalta osin on. Työpäivän jälkeen mentiin normimeiningillä, eli pojat kyytiin, kauppaan ja kotiin tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä ja tekemään läksyjä. Sen jälkeen ipanat ulkoilemaan ja iltapalalle sisään. Ai että nämä valoisat illat, tennarit ja lippikset tuntuvat hyvältä taas talven jälkeen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti