tiistai 24. syyskuuta 2013

Pretty Ballerinas

Katselin ballerinavarastoani ja huomasin sen olevan kesän jäljiltä aikamoisen surkeassa kunnossa. Koska talvisaappaissa ei parin kuukauden kuluttua ole kiva toimistossa olla, piti lähteä pienelle ostosturneelle. Ei muuten mikään maailman iisein homma löytää ballerinoja tähän aikaan vuodesta, etenkään jos haluaa pysytellä tietyssä merkissä.

Stockan verkkokaupasta löytyi tätä Wondersin mallia muutamia hajakokoja, onnekkaasti yksi niistä meikäläisen. Nopea klikkaus ja parin päivän kuluttua noutopisteestä pakettia hakemaan. Tykkään kovasti, musta kestää hyvänä pitkään ja kiiltonahan sekä strassien yhdistelmä tuo vähän eloa.



Myös Zion valikoimat katsastin mukanani rusinapaketilla varustettu esikoinen, joka olisi ehdottomasti halunnut itselleen Lumin punaisen rahakukkaron. Se jäi kuitenkin kauppaan, sen sijaan kenkiä tuli hankittua kahdet. 


Ensimmäisetä ovat Wondersin, minkäpä muunkaan. En ensin meinannut edes sovittaa kenkiä, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla. Hyvä niin, sillä erinomaisen istuvuuden lisäksi nämä osoittautuivat aika hauskoiksi, vähän tulee Iines Ankka mieleen. Värivaihtoehtoina mallissa oli tämän ostamani sinisen ohella musta ja punainen, mutta koot hyvin vähissä jo. Onneksi juuri siitä suosikkisävystäni natsasi.




Wonders-uskovainen päätti antaa myös toiselle merkille mahdollisuuden, sillä halusin yhdet aivan simppelit mustat kengät ja Pretty Ballerinas tarjosi sopivat. Muutaman kerran näitä kenkiä käytettyäni totean kuitenkin, että minun merkkini tämä ei ole. Kengät ovat jalassa selkeästi Wondersin kenkiä huonommin istuvat, eivät lainkaan yhtä pehmeät ja myötäilevät kuin vakkarimerkilläni. Kauniit ne ovat ja ajavat asiansa, mutta tuskin tulen ostamaan enää toista kertaa ballerinoja tältä merkiltä. Lisäksi nuo narut eivät millään pysy rusetilla, vaan ovat vähän väliä auki. 



Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy tämä aamuyöllä kirjoitettu postaus. Liikaa keskeneräisiä asioita, liikaa pohdittavaa ja liikaa kaikkea, uni kerta kaikkiaan loppui jo. Aamulla töihin...

5 kommenttia:

  1. Olen myös Wonders- ystävä ja ne ovat loistavat jalassa. Kokeilin myös tänä keväänä Pretty Ballerinas-merkkiä ja mun jalalle ne ovat aivan yhtä hyvät kuin Wondersit. Italiasta en ole löytänyt Wondersseja, mutta P.B:tä kylläkin niin tiedän mistä pitää etsiä, jos tarvitsen pikapikaakengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi nuo Pretty Ballerinasit eivät mun jalassa tunnu yhtä hyviltä. Ehkä oli vaikeaa löytää juuri sitä oikeaa kokoa. Puolikkaat koot olisivat olleet hyvä lisäys kokonaisten väleihin.

      Poista
  2. Wonders uskovainen myöskin - mulla on siis aivan samat perusmustat baltsut Ziosta, kuin nuo kuvan Pretty Ballerinas - paitsi Wonders merkkiset, mietein kauan niiden ostamista, mutta hankinnan jälkeen en ole muita baltsuja pitänyt - esim. Tory Burcheista ei voi puhua samana päivänäkään. Wondersit on vaan jalkaan niin parhaat. T.Reg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama oli itselläni, en meinannut raaskia hankkia Wonderseja ja kun kerran sitten ostin, olen merkissä pysytellyt.

      Poista
  3. Kauniit ballerinat :)
    -Judy-

    VastaaPoista