Kaksplus.fi

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kaksi koululaista perheessä

Nyt meidän perheessämme on sitten kaksi koululaista, kun kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin koulun päättäjäisiä kirkon ja todistustenjaon merkeissä. Samassa yhteydessä päättyi eskarikin virallisesti, päivähoito toki jatkuu vielä lomaamme saakka. Mutta tuntuupa hurjalta, kaksi koululaista! Samaan aikaan olen niin valmis tähän elämänvaiheeseen.


Päättäjäispäivänä kello herätti seitsemältä ja puolta tuntia myöhemmin lähdin kohti koulua ja vanhempainyhdistyksen kahviomeininkejä. Mies kävi poikien kanssa kevätkirkossa ja minä liityin mukaan todistustenjaon ajaksi. Lapset saivat todistuksensa, opettaja kukat ja luokan muistamisen ja sitten takaisin myymään mokkapaloja ja kahvia. 



Esikoisen kanssa oli aamulla käyty pientä keskustelua vaatetuksesta, mutta supertyylikkäänä kundi kuitenkin kirkkoon saatiin. Mikäli olisi ollut lämmin ja aurinkoinen päivä, olisi kauluspaitaan ja pikkutakkiin yhdistetty shortsit, nyt mentiin pitkillä lahkeilla. Luokan ympäristöagentti pokkasi toiminnastaan todistuksen ja se varsinainen lukuvuositodistus jatkoi entistä linjaa. Koulu sujuu hienosti ja olemme erittäin ylpeitä hänestä.


Olen miettinyt tässä kesäloman kynnyksellä paljon sitä, kuinka helppoa meidän on iloita lapsen koulumenestyksestä. Hänen kanssaan ei koskaan ole ollut oikeita, suuria ongelmia, vaikka kerran jos toisenkin on käyty keskusteluja siitä pitääkö läksyt tehdä huolella vai sinnepäin, pitääkö lukuläksy oikeasti lukea joka päivä ja mitä väliä, jos kirjaimista ei saa selvää. Lienee tuttua vähän jokaiselle vanhemmalle. Esikoiselle koulu on kuitenkin ollut alusta saakka siinä mielessä helppoa ettei esimerkiksi matematiikan tai äidinkielen kanssa ole jouduttu tekemään normaalia enempää töitä. Tässä suhteessa olemme siis päässeet vähällä.

On helppo laittaa Facebookiin status siitä miten ylpeä on lapsensa todistuksesta ja miten taas on pokattu stipendi siitä tai tästä. Miltä se sitten tuntuu siitä vanhemmasta, jonka jälkikasvulle koulumaailma tuo enemmän haastetta arkeen. Viime vuonna kirjoitin siitä kuinka kivan kaverin tunnustusta pidetään enemmän arvossa kuin ns. akateemisista taidoista saatua ja samaa mieltä olen yhä. Ei pidä arvottaa toista toisen edelle ja toisaalta, koulunkäynti ja sitä myöten se hyvän oppilaan stipdeni on meille iso juttu. Odotamme lastemme panostavan oppimiseen, tekevän läksyt joka päivä ja hoitavan koulun ongelmitta. Me voimme näin tehdä, sillä heillä ei ole tiedossa haasteita ajoittaista lorvikatarria lukuunottamatta. On aivan eri asia, jos lapsi painiskelee vaikkapa keskittymisvaikeuksien tai lukihäiriön kanssa. Ja tällaisissa taitoskohdissa tämä ilmiö koulutaipaleen erilaisuudesta korostuu, kun yksi sen kummemmin miettimättä kehuu lapsensa koulusaavutuksia toisen pohtiessa miten ensi vuosi ikinä saadaan räpiköityä läpi.

Entä tämä eskarin päättänyt tuleva koululainen sitten? On olemassa eräs yllättävän usein kuultu lause, jota inhoan ja se liittyy siihen miten koulu on lähtenyt sujumaan. "Meidän Petteri nyt osasi jo lukea kouluun mennessään, joten tietysti se tylsistyy siellä". Jos Petteri osaa lukea, on oivallinen hetki harjoitella paikallaan istumista ja työrauhan antamista muille. Toisaalta lukeminen on yksi pieni osanen koko ensimmäistä luokkaa, jonka aikana kasvetaan koululaisiksi. 


Kuopus alkoi kirjoittaa neljävuotiaana, lukea heti täytettyään viisi ja tykkää tehdä esimerkiksi sanaristikoita ja lasten sudokuja. En silti ajattele, että voi kun koulusta tulee hänelle tylsää ja helppoa. Jo muutos päiväkodin tarjoamasta hoivasta itsenäisemmäksi koululaiseksi on iso, samaten on aivan eri asia lukea silloin tällöin kotona kuin opetella sujuvaa lukemista ja oikeinkirjoitusta tavoitteellisesti. Voin sanoa suoraan, että odotan kuopuksen olevan samanlainen kuin veljensä siinä miten koulunsa hoitaa ja millaisia kokeita kotiin kiikuttaa. Se taas on aivan eri asia miten se pulpetissa istuminen sujuu, kun joulukuussa syntyneellä tuntuisi monella tavalla olevan vielä leikit kesken olkoonkin, että esikoulusta kouluun lähteneessä leopsissa kuvaillaan lapsen hallitsevan hienosti kaikki asiat kuuntelemisesta kaverisuhteisiin. 

Kuopus on kysynyt jo monta kertaa autanko minä varmasti häntä läksyissä iltapäivisin. Autan, ihan joka kerta kun hän niin haluaa. Niin minä olen istunut esikoisenkin vierellä, hänen toiveestaan, kunnes nykyään enää saanut tarkistaa hommat niiden valmistuttua. Muutoinkin olen pyrkinyt välittämään kuopukselle positiivista suhtautumista tulevaan koulumaailmaan. Hän onneksi odottaa tulevaa itsekin iloisena ja innokkaana, vaikka jännittää. 


Viime viikolla kävimme terveydenhoitajan luona kouluuntulotarkastuksessa ja saimme kuulla lapsen kasvaneen joulusta sentin per kuukausi. Huima kasvu pituudessa antanee osviittaa siitä millaista henkisen puolen kasvaminen tulee syksyn mittaan olemaan. 






4 kommenttia:

  1. Me olemme syksyllä siinä mainitsemassasi tilanteessa, jossa mietitään miten koulutaival sujuu. Tuleeko siitä minkälainen tuskien taival? Esikoisen kanssa kaikki on ollut helppoa. Koulu sujuu hyvin. Todistuksessa enemmän kiitettäviä kuin hyviä numeroita. On ollut helppoa. Tulevaan nähden melkein liiankin helppoa.

    Kuopus aloittaa esikoulunsa syksyllä ja tiedämme jo tulevat haasteet mm. hienomotoriikassa. Numerotkin ja kirjaimet menevät sekaisin, jos ne poistetaan asiayhteydestä (esim. kellotaulu). Asiat ovat hoidossa toiminta- ja puheterapioiden osalta ja koulu on hienosti näissä mukana ja tietoinen. Mutta silti jännittää. Jännittää saako kuopus onnistumisen tunteita? Oppiiko, edistyykö? Osaanko tukea häntä riittävästi läksyjen teossa? Ja rehellisesti, riittääkö pinnani? Toisaalta, kun tiedämme jo etukäteen tulevat haasteet, riittää että kuopus tekee parhaansa. Se riittää meille.

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että tuleva jännittää, löydän yhtäläisyyksiä teidän tilanteestanne meidän tilanteeseemme. Esikoisten koulun rullaa ilman sen suurempaa miettimistä. Ja vaikka ns. akateemiset taidot kuopuksellamme ovatkin jo hyvät, on koulun aloitus mielessäni jonkinlaisena mysteerinä. Pojat ovat aivan erilaiset. Kuopus on vielä selkeästi aika pieni ja hänellä on tosiaan leikit ihan kesken. Esikoinen sai leikkiä vuoden pidempään päiväkodissa ja nyt tämä 6,5-vuotias repäistään sinne koulumaailmaan vähän raakileena. Siltä minusta tuntuu. Olenkin asennoitunut syksyyn samalla tavalla kuin sinä. Lapsi tekee parhaansa ja sen mihin hänen vahvuutensa riittävät ja se riittää myös meille. Ja toivotaan, että jos siellä pulpetissa ei aina jaksa istua voi vaikka kokeilla toisenlaista opiskelua.

      Poista
  2. Tuo tulevan ekaluokkalaisen lukutaito tuntuu olevan osalle perheille todella iso juttu ja se sitten myös tarttui lapsiin. Meillä lapsi itki useita kertoja kuluneen talven aikana sitä ettei osannut lukea ja lohtua ei tuonut sen vakuuttelu, että äitikin oppi lukemaan vasta koulussa ja ihan hyvä ihminen minustakin tuli. Toisaalta tuntuu että osalle tämä lukutaito on myös kysymys jossa päästään taas siihen samaan kuin puhumaanoppimisessakin. Että kyllä sitä oppii varmasti nuorena ja helposti kunhan perheissä vain luetaan ääneen. No meillä luetaan, mutta olemme myös päättäneet että me emme lasta opeta lukemaan vaan hän saa oppia sen koulussa jos asiaa ei itse hoksaa.

    Onneksi nyt lapsi on tuntunut löytäneen rauhan lukuasian suhteen ja on itsekin sillä kannalla, että kyllä hän sen koulussa oppii ja emme hetkeäkään epäile etteikö kielellisesti muuten taitava, tavut jo vuosikausia rytmittänyt riimittelystä ja sanamuunnoksista nauttiva tyyppi sitä oppisi. Ja noin muuten meillä koulua odotetaan hyvällä fiiliksellä. Lapsi on eskarivuoden aikana kuulemma puhjennut kukkaan, on tarkka ja saanut hyvää palautetta keskittymisestään ja opetuksen vastaanottamisesta. Siinä missä joku on valovuoden edelle lukemisessa kirjoittamisessa ottaa tuo meidän tyyppi sitten kiinni muissa oppimisvalmiuksissa ja toivottavasti kohdalle osuu opettaja, joka osaa hyödyntää jokaisen lapsen vahvuuksia ja vahvistaa oppimiskohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on jännä juttu, että lukutaidosta tehdään jonkinlainen mittari ylitse muiden. Koulussa ehtii vallan hyvin oppia, mekään emme ole lapsia opettaneet varta vasten. Jos eivät olisi itse hoksanneet, olisivat opetelleet sitten ekalla luokalla. Kiva kuulla, että koulua odotetaan hyvillä mielin teillä ja ihanaa saada lapsesta tuollaista positiivista palautetta mitä olette eskarista saaneeet! Mua jännittää, oikeastaan todella paljon. Kuopus tuntuu niin pieneltä, todella paljon pienemmältä kuin esikoinen aikanaan. Mutta ilon kautta, pakko lähteä siitä, että kaikki menee hyvin, mutta kuulostella herkästi mahdollisia kipukohtia.

      Poista