Kaksplus.fi

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki. 252 s. Otava 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta ja arvostelu julkaistu Suomen Kuvalehdessä. 

Kirjoittamisen kauneus ja kauheus





Anita on viisikymppinen kirjailija ja nyt hän on päättänyt kuolla. Tämä päätös sysää tapahtumat liikkeelle Anna-Leena Härkösen uudessa romaanissa Valomerkki.

Kirjan kirjoittaminen on Anitalle tuskallista, sillä se tarkoittaa taas yhden masennusjakson alkamista. Kun Anita sitten syntymäpäivillään tiedustelee ystäviltään kuka auttaisi häntä tappamaan itsensä, sysää makaaberi kysymys tapahtumat käyntiin ja läheiset pois mukavuusalueeltaan. Myös Anitan, vaikka hän siellä uskookin seisovansa.

Työstäessään uutta romaania Anita käy läpi elämäänsä. Masennus on aina odottanut nurkan takana ja isän kuolema sekä tyttären itsenäistyminen tuovat ikääntymisen iholle. Kun mieskin saa ruokaa eteensä ilman Anitaa, on tämä selvästi tarpeeton. Kelpaanko minä, kelpaavatko kirjani, hän kysyy.

Anitan henkilöhahmo on kaikessa suoruudessaan ja lakonisuudessaan herkullinen. Eikä tarvita kummoistakaan päättelykykyä ymmärtääkseen, että hahmossa on paljon Härköstä itseään. Anitan kautta tämä näyttää lukijalle mitä kirjailijan työ parhaimmillaan ja pahimmillaan on ja millaista kamppailua luovan työn tekijä monesti itsensä kanssa käy. Onko ikääntyvällä naiskirjailijalla enää mitään annettavaa?

Härkösen teksti on parhaimmillaan pienissä osuvissa oivalluksissa. Romaanin kieli on napakkaa ja dialogi oivallista. Valomerkissä on myös avainromaanin piirteitä, kun Anita eräässä palkintojenjaossa tapaa karikatyyrimaisesti luonnehdittuja henkilöitä ja kertoo mielipiteensä niin kriitikoista kuin kustantamon väestäkin. Sen kirjoittaminen on taatusti ollut vapauttavaa.

Eräänä päivänä lukija tiedustelee milloin uusi teos ilmestyy ja Anita päättää muistaa kysymyksen vielä seuraavanakin päivänä, ahdistuksen lyödessä jälleen ylitse. Sillä kuoleminen, se on vain viimeinen oljenkorsi johon nojautua silloin, kun kirjoittaminen tuntuu olevan liikaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti