Kaksplus.fi

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Yhdeksän vuoden valvomisen uudet käänteet

Olen kirjoittanut meidän perheen uniongelmista aikaisemmin tekstissä Yhdeksän vuoden valvominen. Nyt mennään jo hyvää vauhtia kymmenettä vuotta ja unikouluyritystä numero 2734. Tai jotain. Oli miten oli, yritystä saada joku tolkku tähän valvomiseen on taas kerran.


Pieni kertaus saattaa olla paikallaan ja jos nukkumisemme oikein karusti sanoittaa, se menee näin. Esikoisen synnyttyä emme nukkuneet kahdeksaan kuukauteen. Sen jälkeen heräsin monta vuotta aamuviideltä. Kuopuksen synnyttyä nukuin puoli vuotta muutamalla heräämisellä, jonka jälkeen aloin jälleen herätä viideltä. Viimeiset vuodet olen nukkunut katkonaista unta useammalla herätyksellä joka yö. Joskus on riittänyt lapsen silittäminen takaisin uneen, joskus on pitänyt nousta ylös ja toiseen huoneeseen saakka. Yhä enemmän olen itse herännyt aamulla patjalta tai toisesta huoneesta. En muista yötä, jolloin olisin herännyt vain pari kertaa, saatikka että olisin nukkunut heräämättä aamuun. Ja vaikka itsestäni puhunkin, ei mieskään ole meillä kovin paljon paremmin unta saanut. 


Esikoisen yöunista en ole enää vähään aikaan ollut huolissani. Hän nukkuu pääosin omassa sängyssään ja pääosin aamuun saakka. Ja jos yöllä näkee esimerkiksi pahaa unta, saa tietysti tulla kainaloon. Isänsä ei yleensä edes herää siihen, kun esikoinen hänen viereensä kaivautuu. Minäkin saatan havahtua vasta aamulla, että kappas vaan, esikoinenkin on tullut meidän sänkyymme nukkumaan. 

Pieniä muutoksia hänen omaan sänkyynsä kuitenkin teimme ja hankimme hänelle vastikään uuden paksumman joustinpatjan, kun vaahtomuovinen alkoi lapsen kasvun myötä tuntua liian ohuelta. Nyt sängyssä on erinomaista nukkua, olen itsekin siellä muutaman aamuyön ahtautta paossa viettänyt. 


Mutta kuopus, voi kuopus sentään. Hänen nukkumisensa ovat menneet, jos mahdollista, entistä hurjemmiksi, kun oma sänky ei ole kelvannut lainkaan ja ainoastaan vanhempien kyljessä olisi hyvä. Eikä siinä mitään, sillä jos turvaa ja läheisyyttä tarvitsee, sitä on pienen ihmisen saatava. Minä en kuitenkaan pysty nukkumaan, kun kuopus on vieressä. Havahdun hänen kääntäessään kylkeä, havahdun hänen uniääntelyynsä. Havahdun vähän kaikesta. Jotain piti siis tehdä, sillä pelkät aamu-unet viikonloppuisin eivät riitä korjaamaan koko viikon univajetta.

Joitakin viikkoja takaperin saimme kuningasidean. Jos kuopus kerran ei koe oloaan hyväksi omassa huoneessa nukkuessaan, niin mitä jos siirrettäisiin hänet nukkumaan veljensä kanssa samaan huoneeseen. Ehdotus sopi molemmille mutta toteutus jäi odottamaan, kunnes viime viikonloppuna siirsimme nojatuolin esikoisen huoneesta kuopuksen huoneeseen ja toimme sängyn tilalle. Mitään sen suurempia uudelleenjärjestelyjä ei tehty, halusimme vain nähdä toimisiko tämä ratkaisu. Nyt sitten esikoisen huoneessa on kaksi sänkyä ja kuopuksella kaksi nojatuolia, mutta olkoon. 

Teimme myös tarrataulukon. Jos kuopus (ja sitä myöten esikoinen myös) nukahtaisi itse omaan sänkyynsä iltasadun jälkeen ja nukkuisi siellä aamuun saakka, tulisi aamulla tarra. Ja kymmenen nukutun yön jälkeen tehtäisiin jotain kivaa yhdessä. Ei siis muuta kuin kokeilemaan.


Ensimmäisenä yönä molemmat nukahtivat kesken iltasadun. Siinä missä esikoinen heräsi seuraavan kerran aamulla, pyrki kuopus meidän väliimme neljä kertaa aamuyöhön kello kolmeen mennessä. Hänet palautettiin joka kerta sänkyynsä ja aamu alkoi varttia vaille kuusi. Toinen yö meni samalla kaavalla. Aamulla muistimme miehen kanssa miksi nämä unikouluyöt palautuksineen ovat niin raskaita. Kuin kaksi zombieta heräsimme keittämään kahvia ja odottamaan seuraavaa yötä. Kolmas yö ei ollut sen parempi, tällä kertaa sängystämme löytyi jossain vaiheessa myös esikoinen. Neljäntenä iltana molemmat nukahtivat ilman vanhemman läsnäoloa huoneessa, asia joka kuopukselle on ollut vaikeaa ja tästä isot kehut kundeille. Yöllä oli taas herätyksiä ja palautuksia, kunnes molemmat yrittivät ylös 4.40. Ei siis varsinainen menestys tähän saakka tämä unikoulumme.


Pikkuhiljaa alkaa uupumuksen ohella hiipiä epätoivo mieleen. Mitä jos kuopus ei koskaan opi nukkumaan omassa sängyssään. En jaksaisi enää siirtyä itse pois sängystäni enkä muutenkaan haluaisi katsella erilaisia patjavirityksiä lattialla. Isompi sänkykään ei huoneeseemme mahdu. Vähän ollaan nyt solmussa tämän asian kanssa. Ehkä meidän perheessämme haukottelun määrä vain on vakio.

14 kommenttia:

  1. Voi että. Nämä on niitä vaiheita, että toimivia ratkaisuja ja pinnaa tarvitaan, mutta väsyneenä ei kukaan ole parhaimmillaan. Iskee juuri se epätoivo.
    Meillä lapsista kaksi on myös ollut aikaisin herääviä. Kasvu on ilmeisesti kuitenkin lisännyt unen tarvetta, kun esiteini ei enää ponkaise ylös liian varhain. Ekaluokkalaiselle on voinut opettaa, että kun viisarit ovat tuossa kohtaa, niin saa nousta. Siihen asti luetaan sängyssä Akkaria, eikä herätetä muita.Kouluiässä ei enää kukaan ole heräillyt tai rampannut öisin.
    Toivotaan, etä tilanne helpottaa. Uskon siihen, tsemppiä ja hermoja. Lempeä sitkeys yleensä palkitaan lasten kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan myös yritetty opettaa esikoista pysymään sängyssä kunnes kello olisi seitsemän, huonolla menestyksellä. On kuulemma ihan liian tylsää, pakko päästä olkkariin. Onneksi ei sentään herätä veljeään enää, kuten pienempänä!

      Poista
  2. Oih, kuulostaa kyllä todella raskaalta. Meillä molemmat olivat kolikkivauvoja ja todellakin tiedän mitä valvominen ja zombiena eläminen on ja se jos mikä on aivan painajaismaista.
    Neiti on aina ollut aika huono nukkuja, jopa vieläkin vaikka on jo 9vee herää lähes joka yö ainakin kerran itkemään enkä todellakaan tiedä miksi. Kun eka luokka alkoi meni yöt ja illat aivan painajaismaisiksi neidin saadessa paniikkikohtauksia eikä enää suostunut nukkumaan omassa huoneessaan sekuntiakaan. Kuukausia meni siinä että lapsi nukkui patjalla meidän huoneessa mutta siinä vaiheessa minun mittani täyttyi kun patjakaan ei enää riittänyt vaan neiti päätti ettei muka uskalla enää nukkua edes sillä patjalla vaan halusi meidän sänkyyn. Saimme hyvät neuvot perheneuvolasta ja niillä neuvoilla aloitimme unikoulun 7vuotiaalle, huh huh mitä hommaa mutta tehtiin se ja vihdoin sain lapsen takaisin omaan huoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä 9-vuotias esikoinen heräili joku aika sitten myös joka ainoa yö, näki painajaisia ja oli tosi levoton. Ja ihan sama juttu täällä tuo patjakuvio, ensin laitettiin patja lapselle, mutta lopulta hän oli sängyssä ja patjalla nukkui aikuinen. Ihana kuulla, että teillä nukutaan taas omassa huoneessa!

      Poista
  3. Ai niin, siis jos tuntuu ettette saa öihinne mitään järkevää lopputulosta niin kysykää vinkkiä vaikka tosiaan perheneuvolasta. Tsemppiä ja jaksamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tähän ei tosiaan mitään tolkkua tule, niin ulkopuolinen apu voisi olla hyvä ratkaisu.

      Poista
  4. Aiemmin olet kertonut kuopuksen haasteellisesta syömisestä, voisiko lapsella olla nälkä öisin ja heräilisi siihen (vaikkei itse tunnustaisikaan/tunnistaisikaan sitä)? Toivon joka tapauksessa tsemppiä öihinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, kiitos. En ollutkaan tajunnut ajatella tuota ja nyt yritän tuupata lapseen enemmän ruokaa iltaisin. Epäilen heräilyn ja meidän huoneeseen tulemisen olevan enemmän sellaista, ettei unisyklin vaihtuessa osaa nukahtaa uudelleen itsekseen tai vastaavaa. Mutta parasta ehdottomasti sulkea pois nälän mahdollisuus.

      Poista
  5. Kuulostaa aivan hirveän rankalta :( Mun esikoinen heräsi lähes joka yö 5-10 kertaa 3-vuotiaaksi ja senkin jälkeen heräili noin joka kolmas yö 6-vuotiaaksi saakka. Aivan kamalaa, mutta meillä kävi tuuri koska kakkonen on nukkunut aivan mainiosti alusta saakka...mutta asiaan:

    1. Mä olen sitä mieltä, että jotkut lapset vain valvovat ja mikään ei auta, paitsi vanheneminen. Eli jos lapsi on todettu terveeksi ja kaikkia järkeviä unikouluja on kokeiltu, niin kannattaa luovuttaa ja hyväksyä tilanne (tämä ei välttämättä päde kaikkiin perheisiin, mutta haluan heittää ilmoille vaihtoehdoksi).

    2. valvomiskokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa prioriteettina on että kaikki perheenjäsenet saavat mahdollisimman paljon unta, ihan sama millä kommervenkeillä se tapahtuu. Ymmärrän hyvin ettet halua lähteä enää omasta sängystäsi, mutta korvatulppien kanssa kaukana lapsista nukkuminen saattaa joskus olla paras vaihtoehti.

    3. Konkreettinen ehdotus, jonka olen kuullut monella toimivan: patja teidän sängyn viereen ja kuopukselle ohjeet, että jos herää yöllä, saa tulla siihen patjalle, MUTTA ÄITIÄ JA ISÄÄ EI SAA HERÄTTÄÄ yöllä. Vaan tulee hiljaa siihen patjalle nukkumaan. Voisiko tämä auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun odotin kuopusta päätimme, että on aivan sama miten nukutaan, jos vain nukutaan. Silloisessa asunnossamme meidän sänkymme viereen mahtui esikoisen sänky ja kuopus nukkui vauvana välissämme, ratkaisu toimi hyvin. Myös kuopuksen pinnasänky on ollut sänkymme vieressä ja näin kaikilla tilaa. Nyt kun pojat ovat jo sen verran isoja, ei tunnu tila yhdessä sängyssä riittävän eikä nykyiseen makkariin mahdu sänkyjä meidän sänkymme viereen. Se on harmi. Olenkin muutaman kerran lähtenyt esikoisen sänkyyn ja juuri tulppien kanssa. Patjakokeilu toimi periaatteessa ihan hyvin siihen saakka, kunnes siellä patjalla oli useammin aikuinen kuin lapsi. Jos tämä omiin sänkyihin yhteiseen huoneeseen nukahtaminen ja siellä nukkuminen ei nyt ala toimia, on patjan tuominen uudelleen meidän huoneeseen varmasti paras ratkaisu. Mutta niinhän tämä taitaa olla, että toiset lapset vain valvovat. Eikä sille sitten mitään voi.

      Poista
  6. Lapseni ovat jo aikuisia, mutta muistan kun 4-6 vuotiaina öisin raahattiin omia patjoja meidän sängyn viereen lattialle.
    En muista kuinka kauan sitä rumbaa kesti, meni ohi omia aikojaan ilman asiaan puuttumista.


    VastaaPoista
  7. Hei!
    Tämä kirjoituksesi palautti menneet mieleen. Vaikka sanotaan, että aika kultaa muistot, niin ei se sitä aina tee! Omassa mielessä on edelleen 15 vuoden takaiset katkonaiset unet. Sain aivan ihanalta terveydenhoitajalta saman neuvon minkä anonyymi tuossa aiemmin kertoi:Patja vanhemman sängyn alle ja jos lapsi yöllä pyrkii sänkyyn niin patja vedetään sängyn alta/lapsi itse vetää ja nukkuu siinä. Näin lapselta ei kielletä läheisyyttä/turvaa mutta äidin/isän unta ei myöskään saa häiritä.Ensimmäisinä öinä lapsi(tuolloin 6v) jäi patjalle nukkumaan mutta oli niitäkin öitä kun nyreänä kääntyi kannoillaan, kun vetäisin patjan esille. Tokaisi vain, että menen omaan sänkyyni.Pikku hiljaa yövierailut alkoivat hiipua ja kuukauden päästä tajusimme, että tyttö nukkuu koko yön omassa sängyssään.
    Laittakaa te patjat sänkynne molemmin puolin.Voimia ja unentäyteisiä öitä teille. t.Tiina
    PS. Ja arvaat varmaan, että terkkari sai pusillisen pullia ja ruusupuskan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen itse ollut sellainen nukkuja, jolle oma sänky ja oma rauha oli tärkeää. Jos tulin viereen, lähdin hetken kuluttua takaisin omaan huoneeseen. Mikäli tämä ei tästä nyt lähde sujumaan on patjojen aika palata osaksi makkaria.

      Poista