perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ostoksilla Dubaissa

Matkan ainoan sadepäivän vietimme ostoksilla Dubain puolella. Tunnin taksimatkan jälkeen kohteemme, maailman suurin ostoskeskus Dubai Mall avautui edessämme valmiina vastaanottamaan innokkaat shoppailijat. Koska päämäärätön harhailu tuossa jättikompleksissa tuottaa lähinnä varman eksymisen, olin miettinyt etukäteen liikkeet, joissa haluan käydä. Näin säästin myös mieheltä muutaman harmaan hiuksen ja pojilta tuskastumisen.

Ykköskohteeni oli Pottery Barn Kids. Viereisen Pottery Barnin ohitin sujuvasti, sillä emme todellakaan tarvitse mitään kotiimme. Lastenhuoneiden sisustus sen sijaan kiinnostaa aina ja mikä ihana sisustustaivas tuo liike taas kerran olikaan. Tällä kertaa ostin molemmille pojille tyynynpäälliset huoneisiin, kuopukselle tietysti Batman-kuosisen ja esikoiselle Star Warsia. Sisätyynyt löytyivät kotoa valmiina ja nyt tyynyt ovat pojilla rentoilukäytössä. Kuopus tosin epäili kassiin kurkattuaan saavansa yllätyksenä uusia housuja eikä tyynynpäällinen kovin paljon parempi lahja herran mielestä ollut!





Kolme vuotta sitten kannoin kotiin lampunvarjostimen esikoisen huoneeseen, nyt oli kuopuksen vuoro. Tämä tummansininen, tähtikuvioita loistava varjostin matkusti edellisen tavoin kotiin käsimatkatavaroissa ja sai parikseen käytettynä hankkimani lampunjalan. Näiden lisäksi käytiin lelukaupassa ostamassa lasten toiveiden mukaisia matkamuistoja, kuten Batman-vakoilulasit ja jonkinlainen Pokemon-kello. Itse saivat valita ja kerrankin kotiin ei tuotu jälleen lisää legoja.


Vaatekaupoista halusin käydä ainoastaan Gapilla ja Banana Republicilla. Ensimmäisestä ostin pari perusvaatetta, kuten pellavaisen neuletakin ja sinivalkoiraidallisen neulepaidan, samaten nappasin miehelle pari t-paitaa kesäksi. Esikoiselle ostimme yhdessä uusia vaatteita, lapsi valitsi kolme t-paitaa ja yhden hupparin. 


Muutamia kosmetiikkaostoksia tein lentokenttien tax-free 
-myymälöiden ohella Sephoralla, tässä kaikki ostamani. Diorilta kynsilakka, Chanelilta huulikiilto ja Lancomelta ripsiväri, kaikki luottotuotteita ja jokapäiväisessä käytössä. Sephoran omaa huulirasvaa käytän myös, se on hyväksi havaittu. Ja koska hajuvesipullo alkaa olla lopussa, ostin uuden odottamaan. Tämä on se toinen käyttämistäni, joita vaihtelen aina pullo kerrallaan. Kosmetiikan ohella piipahdin myös paikallisessa apteekissa ostamassa erinomaiseksi toteamaani Panadolin flunssaversiota, jossa parasetamolin lisäksi on kaikenlaisia flunssaa helpottavia lääkeaineita. Tätä ei kotimaasta saa, joten ostin useamman paketin. Myös hauskoja laastereita hamstrasin useampia edullisesti. 


Minulla on aina listalla ne tuotteet, tavarat tai asusteet, joita haluan hankkia. Nähdessäni L.K. Bennettin myymälän muistin heillä myynnissä olevat kauniit tummansiniset korkokengät, juuri sellaiset kuin haluaisin itselleni. Kengät tuli tosiaan ostettua, mutta ei suinkaan niitä tummansinisiä. Alennushyllystä nimeäni huutelivat superkauniit vaaleansiniset kengät, pyöreällä kärjellä ja maltillisella korolla. Tällä murtuneella ja ruuvin kanssa korjatulla jalalla ei korkokenkiä enää koskaan arjessa käytetä, muttä näin kaksi vuotta tapaturman jälkeen olen ilokseni todennut, että yhden illan tai yhden tilaisuuden käyttöä jalka kyllä kestää. Ja seuraavan päivän särkylääke ja jomotus on pieni hinta siitä, että saa ainakin välillä olla korot jalassa. 





Tuo baby blue on aivan täydellinen sävy ja itse asiassa tiedossahan on ristiäiset vielä myöhemmin keväällä. Nämä sinne, tietenkin!


Tässä kaikki mitä itsellemme ostimme, lisäksi toimme muutamia pieniä tuliaisia. Kerrankin saatoin olla tyytyväinen itseeni, hyvin maltilliset ostokset nimittäin!

2 kommenttia:

  1. Oi mitkä korkkarit <3
    TUolta Dubaista ihan varmasti löytäisin vihdoin ja viimein sen kauan odottamani LV.n laukun jota olen jonottanut Suomessa jo naurettavan vuoden verran (voitko kuvitella edes). Olen varma ettei kyseistä laukkua varmasti enää edes tehdä mutta ne ei vaan jostain syystä sitä Espalla tiedä. Tää on siis mun visio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järjetön odotusaika, mikä ihme siinä on kestänyt! Kärsivällisyyttä on kyllä vaadittu. Toivottavasti sitä vielä tehdään ja saat laukun. Mikä se on, mitä jonotat?

      Poista