maanantai 17. elokuuta 2015

Uudet tuolit keittiöön

Keittiön pinnatuolien entistämisurakka aloitettiin innokkaasti ja päätettiin vähemmän innokkaissa merkeissä. Istuinosista musta maali lähti hyvin, mutta koristeellisten pinnojen kohdalla homma vaatikin sitten vähän enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Vanha maali olisi myös hiottava tarkasti pois, haluaisimmepa sitten jättää tuolit siisteiksi puunvärisiksi tai maalata uudelleen. Vanha maali oli nimittäin kulunut pois rumasti ja epätasaisesti eikä uusi maalikerros vanhan päälle laitettuna olisi kuin pahentanut asiaa. Lopulta mies tuli antamaan kaksi vaihtoehtoa. Joko olisimme näillä kuluneilla tuoleilla vielä pitkään tai ostaisimme uudet. Yllättäen päädyin toiseen vaihtoehtoon ja vanhat tuolit vietiin kesäpaikalle odottamaan, että mies joskus jaksaa niiden entisöintiä jatkaa. 


Oli melko selvää, että haluamme pinnatuolit myös uusiksi tuoleiksi. Mutta siihen se helppous sitten loppuikin ja vietin tunnin jos toisenkin vaihtoehtoja kartoittaen. Jos hinta oli sopiva (lue: edullinen), oli tuolissa aina jotain vikaa. Ja jos tuoli oli täydellinen, oli hinta myös sen mukainen. En halunnut selkänojan nousevan kovasti pöydän reunan yli enkä tuolin olevan muutenkaan kovin massiivinen. Lopulta valinta osui tuoleihin, joita olin katsellut jo joskus aiemmin ja pitänyt aika lailla parhaina tarjolla olevina vaihtoehtoina.


Tilasimme siis Finnish Design Shopista neljä kappaletta Hayn J77-pinnatuoleja. Niiden malli on moderni ja pinnojen sijoittelu mielenkiintoinen. Istuin on leveä eikä kovin syvä, mutta hyvä istua. Ja mikä tärkeintä, ne ovat sirot ja kevyet paitsi muotokieleltään, myös itse esineenä. FDS:n palvelu oli hyvää ja tuolit vajaassa kahdessa vuorokaudessa kotiovelle toimitettuina. 



Musta väri tuli valikoiduksi sen vuoksi, että parin vuoden sisällä ajatuksena on uusia ruokapöytä ja sen toivoisin olevan puinen. Ajattelin, että puiset tuolit puisen pöydän ja vaaleaa puuta olevan lattian kanssa voisivat olla vähän turhan pliisu yhdistelmä ja musta tuo terävyyttä kokonaisuuteen. 


Ainoa mitä ennen hankintaa epäröin oli jalkojen välipinnan puute, olen nimittäin tottunut istumaan toinen jalka takapuolen alla, toinen pinnalla keikkuen. Mutta niin se vanhakin koira oppii uusia temppuja ja tuolit on käytössä hyväksi havaittu. 


1 kommentti:

  1. Moikka! En tiedä luetko kommentteja enää, mutta haluan kysyä onko tuolit edelleen käytössä ja ovatko edelleen mukavat? Tuolin syvyys mietityttää.

    VastaaPoista