maanantai 24. elokuuta 2015

Kesäkoti valmistuu: portaikko

Portaikko, jolle ei ensin pitänyt tehdä oikein mitään, muuttui lopulta sekin. Portaat maalattiin samalla harmaansinisellä sävyllä kuin muukin alakerta ja ruskeat puolipaneelit otettiin pois. Saman kohtalon koki seinien yläosaa peittänyt tapetti ja lautaseinä sai pintaansa valkoista maalia. Portaat itsessään ovat tukevat ja hyväkuntoiset, mikä on ilahduttavaa. 


Päätimme miehen kanssa hoitaa kaiteen tekemisen itse vanhaa jäljitellen. Ostimme Bauhausista seitsemän metriä vahvaa purjehdusköyttä kiinnikkeineen ja aloimme askarrella. Yllättävän nopeasti se sujui ja lopputulos on mielestäni kivannäköinen. Köyden menekkikin oli juuri eikä melkein, vaikka heitin sen päästäni ostoksilla. Kiinnikkeitä tuli viisi kappaletta tasaisin välimatkoin.




Molemmat köydenpäät viimeisteltiin niinikään messinkisillä päillä siisteiksi. 




Ja ennenhän siellä näytti tältä:


Nyt alakerta on kierretty ja yläkerrassa ei vielä ole pahemmin näytettävää. Lienee aika keskittyä seuraavaksi muihin aiheisiin ja palata kesäkodille sitten, kun uudistuksia taas on tehty.


2 kommenttia:

  1. Kiinnostaisi kuulla fiiliksiänne kesäkodista. Tuntuuko paikka omalta? Miltä siellä tuntuu olla? Oletteko ehtineet pysähtyä ja nauttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kysymyksestä, teenkin tästä ihan oman kirjoituksen. Mutta lyhyesti sanottuna fiilikset ovat tosi positiiviset ja paikka on jo ihan meidän oma kaikin tavoin.

      Poista