maanantai 3. elokuuta 2015

Pieni visiitti Barcelonaan

Nyt on sitten Kataloniaakin nähty. Lähdimme matkaan Norwegianin siivin tasan viikko sitten ja edessä oli neljän yön reissu kaupunkiin, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Olimme odottavaisia ja innostuneita, matkaoppaita oli selailtu ja netistä etsitty vinkkejä must-nähtävyyksistä sekä lapsiperheille sopivista paikoista. Oli niin kiva lähteä kotimaan sateista lämpöön ja valoon!

Pakkausmeiningit eivät tällä kertaa valitettavasti menneet ihan putkeen. Olin siis pakannut neljän hengen tavarat yhteen ruumaan menevään laukkuun sekä trolleyhin, joka miehen oli tarkoitus ottaa mukaan matkustamoon. Minulla oli lisäksi käsilaukussa tärkeimmät tavarat ja poikienkin reput jätettiin tällä kertaa pois matkasta. He olivatkin niin tottuneita matkustajia, että mitään kummempaa viihdytystä ei tarvittu. Ipadit, eväät ja yleinen oleskelu riittivät mainiosti ja minä tuuletin mielessäni, puuhakirjat sun muut härpäkkeet saisi jättää pois tavaroista lopullisesti! Lentokentällä totesimme, että nyt oli allekirjoittaneen tilansäästövimma mennyt hieman liian pitkälle ja ettei ole realistista saada mahtumaan neljän ihmisen tavaroita niin pieneen tilaan. Ylikiloja oli siis jo lähtiessä ja päädyimme tunkemaan kaikenlaista ruumaan menevästä laukusta miehen ja minun käsimatkatavaroihin sillä seurauksella, että hermo oli hivenen tiukalla. Lopulta saatiin laukku ruumaan, mutta kannoimme sitten koneessa mukanamme muun muassa crocseja ja sandaaleja. Ei ollut sen arvoista tuo säätäminen ja lupasin tästedes ottaa mukaan kaksi laukkua ruumaan ja vaikkapa kaksi trolleytä käsimatkatavaroihin. Jouduimme nimittäin ostamaan tuliaisille uuden laukun paikan päältä..

Tässä vaiheessa ollaan onneksi jo koneessa ja matka sujuu mukavasti.



Perillä meitä odotti tihkusateinen kaupunki. Itse asiassa myös seuraavana päivänä satoi pieniä kuuroja ja vain yksi päivä oli täysin aurinkoinen, muuten taivas oli pilvessä ja tuuli. Ja luojalle kiitos näin oli, sillä se aurinkopäivä oli niin tukala ettei ikinä missään. Olin vakuuttunut lämpöhalvauksesta, mutta ainoastaan miehen selkä ja hartiat ottivat itseensä hänen hengailtuaan uima-altaalla pari tuntia ilman aurinkorasvaa. Pieni virkistävä sade siis vain virkisti meitä ja ilmaa ja oli enemmän kuin tervetullutta. 



Majoituimme aivan Placa de Catalunyan ja Passeig de Gracian kulmauksessa, hotelli Avenida Palacessa. Meillä oli kaksi huonetta väliovella, sillä en onnistunut löytämään budjettiimme sopivaa hotellia niin, että olisimme mahtuneet kaikki yhteen huoneeseen. Tämä oli ihan toimiva ratkaisu, ei vähiten kahden kylpyhuoneen osalta. Ja sijaintihan oli aivan loistava, metroasema vieressä ja kaikkialle pääsi helposti. 



Myös aamiainen oli runsas ja pojat söivät päivästä vaihdellen puoleen hintaan tai ilmaiseksi. Kuohariakin löytyi, tottakai, mutta itse jätin väliin.



Kaupunkilomalla kun oltiin, kävelimme luonnollisesti paljon. Kuopus jaksoi ihmeen hyvin, kun isoimmat matkat taitettiin maan alla ja välillä napattiin taksikin viemään meitä kohteesta toiseen. Minun jalkani alkoi vasta viimeisenä päivänä vihoitella ja sain kaivaa särkylääkkeet esiin. Viimeinen yö menikin enemmän tai vähemmän heräillen, kun leikattu kohta protestoi. Käytännössä kuitenkin totesin jalan olevan aika pitkälle ennallaan, kun siihen saakka kävelin aivan tavallisesti ja kuten aikaisemminkin. Tässä ollaan ensimmäisenä iltana odottelemassa, että Hard Rock Cafesta vapautuu pöytä.



Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kävimme aivan ensimmäiseksi katsomassa Sagrada Familian ulkoapäin ja lähdimme sieltä tutustumaan satamaan ja rannan alueeseen. Näimme Kolumbuksen patsaan ja jonotimme pitkän aikaa katsomaan Akvaarion ihmeitä. 









Päivät kuluivat aika lailla samaa kaavaa noudattaen. Aamulla herätys ja aamiaiselle, sen jälkeen kohti nähtävyyksiä ja iltapäivällä lounaalle. Lounaan jälkeen oli uimisen aika, minkä jälkeen levättiin hetki hotellihuoneessa ennen kuin lähdettiin alkuillasta kävelemään ja katselemaan lähiympäristöä ja sen jälkeen syömään. Tässä lounastetaan sataman tienoilla.


Toinen päivä alkoi kävelyllä Bornin kaupunginosan halki kohti Park de la Ciutadellaa ja siellä sijaitsevaa eläintarhaa. Tämä oli sitten se kuuma päivä, vettä kului ja poikien bongatessa leikkipuiston oli pakko kieltää leikkimiset siellä paahtavan auringon alla. Mutta ei helle pientä juoksukisaa tietenkään estä!



Me söimme kaikki lounaat ja illalliset ulkona ravintoloiden terasseilla. Tämä oli itselleni sitä matkan parasta antia, kun sai istuskella varjossa kauniissa illassa, juoda viiniä ja syödä hyvää ruokaa ihmisten kävellessä ohitse ja kaupungin ollessa vielä ennen puoltayötä täynnä elämää. Esikoisen Magnum-mainoshattu saatiin eläintarhasta ja siitä tuli lapsen ykkösasuste loppumatkan ajaksi. 





Hotellin uima-allas oli pelastus. Se oli juuri sopivan kokoinen lasten polskimiseen ja ahkerassa käytössä myös aikuisilla. Näköalat yhdeksännestä kerroksesta olivat huimat ja baari tarjoili kahvia ja pientä syötävää samalla, kun vahdimme uimareita.






Kolmas päivä oli se, jolloin pyysin poikia etsimään aamulla itse itselleen päällepantavaa, tulos näkyy alla. Nähtävyyskierros alkoi visiitillä Park Guellille. Päästyämme perille saimme kuulla, että Gaudin teoksia ihastelemaan tarvitaan paitsi lippu, myös että ostaessamme liput nyt pääsisimme sisään kolmen tunnin kuluttua. Siitä tuli siis kohtuullisen lyhyt reissu ja päädyimme kurkkimaan vain aitojen raoista ennen kuin nappasimme taksin ja hurautimme katedraalille lähellä La Ramblaa. 









Gaudin arkkitehtuuria tuli onneksi nähtyä ihan ostoskierrosten varrella. 


La Ramblallakin tuli siis viimeisenä päivänä käveltyä, jäimme matkan varrella lounaalle ja jatkoimme taas hotellia kohti. Siitä taas uimaan ja pakkaamaan laukkuja, sillä lento kotiin lähti perjantaiaamuna jo kahdeksalta. 


Entäs ne ostokset? Kaikkialla oli vielä alennusmyynnit menossa ja alennukset järjestään vähintään puolet alkuperäisestä hinnasta pois, yleensä enemmänkin. Tällä kertaa kävi tosin niin, että minä sain kaikkein vähiten uutta, sillä viimeisenä päivänä olin ostanut itselleni ainoastaan huulirasvan, kynsilakan ja sandaalit. Mies sai pari Bossin kauluspaitaa töihin ja Massimo Duttilta ihanat turkoosin ja sinisen neuleen sekä huivin. Pojat saivat molemmat uusia vaatteita, muun muassa farkkutakit ja ihan arkivaatetta lisäksi. Esikoisen ykköstoive, eli FC Barcelonan penaali hankittiin heti ensimmäisenä päivänä ja muuta koulutarviketta siihen lisäksi. Kuopus taas iloitsi eniten suosikki-Minionistaan Bobista. 


Tiedä sitten oliko se niiden kahden lounaalla nauttimani cava-lasillisen seurausta, mutta viimeisenä iltana kävin vielä hakemassa tämän:


Summa summarum: meillä oli oikein mukava ja rentouttava loma ja oli kiva nähdä taas uusi kaupunki ja tutustua Barcelonaan. Oli todella kuumaa, mutta uima-allas pelasti paistumiselta. Hotelli oli hyvä ja sijainti erinomainen ja liikkuminen kaupungissa helppoa. Matkasta jäi hyvä mieli ja hyvät muistot!



5 kommenttia:

  1. Ihana matkakertomus! Olemme menossa himpun nuorempien lasten kanssa syyslomalla Barcelonaan ja teillä on käytynä paljon samoja paikkoja, joita mekin ajateltiin. Kerroit, että Aqvariumiin piti jonottaa kauan. Kuinka kauan? Pystyykö jonottamista välttämään vaikka ostamalla liput ennakkoon? Nyt on kyllä oma matkakuume jo kova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me jonotettiin varmaan lähemmäs tunti, sillä vaikka jono liikkuikin ihan ok, oli ihmisiä vaan niin valtavan paljon eikä tajuttu mennä heti aukeamisaikaan paikalle. Ennakkoon vaikkapa netistä ostetuilla lipuilla pitäisi minun mielestäni päästä jonon ohitse. Me ei sitä tajuttu, koska mentiin vähän fiiliksen mukaan ja suurempia suunnittelematta. Ihanaa matkaa teille!

      Poista
  2. Mä menin sinne ihan heti kun se aukesi, ei tarvinut jonottaa yhtään ja alussa sai katsella kaloja ihanan rauhallisessa ympäristössä. Pikkuhiljaa väkimäärä kasvoi. Kun poistuin niin oli älyttömät jonot.

    -satu

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedoista! Mitenkä tuon eläintarhan suhteen, kannattaako ostaa liput ennalta vai vasta paikan päältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläintarhaan ei ollut kummoistakaan jonoa ja pääsimme sukkelasti lippuluukun kautta sisään. Ostaisin silti kaikki liput etukäteen netin kautta, jos vain voisin. :)

      Poista