perjantai 16. toukokuuta 2014

Täydennystä poikien vaatevarastoon

Vappulomalla kaivoin poikien kesävaatteet yläkomeroista esille, nimikoin päiväkotivaatteet ja laittelin komeroon. Hetken pinoja katseltuani hain kameran. 

Ihan vastaisuuden varalle voisin yrittää muistaa katsastaa jo olemassa olevat varastot ennen uusien vaatteiden hankkimista. Ensimmäisessä kuvassa takana oleva pino pitää sisällään kuopuksen pitkähihaiset arkipaidat. Niitä on yli kaksikymmentä. T-paitoja edessä on viisitoista.


Tässä on esikoisen t-paitapino, rapiat kaksikymmentä paitaa. Vähän vähemmän löytyy takaa pitkähihaisista. Nämä ovat siis arkivaatteita, juhlapaidat ja paremmat pikeet ovat sitten erikseen. Järki, minne katosit?!


Mittasimme pojat vastikään lääkärikäynneillä ja esikoinen on nyt 118 cm pitkä, kuopus 96 cm. Esikoisen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että laitoin kaikki 116-senttiset vaatteet pois ja otimme 122-senttiset käyttöön. Nähtyäni nuo paitapinot otin kynän ja paperin esille, katsoin mitä vaatteita jemmasta löytyy valmiina ja mitä tarvitaan. Nyt piti tehdä ihan vaan täsmäiskuja. 

Esikoisen vaatevarasto osoitti muutamia puutteita. Hänelle oli ostettava slipoveri, rennot farkut ja siisti neule. Kuopus puolestaan oli jo vähän aikaa sitten alkanut käyttää 98-senttisiä vaatteita ja ne ovat juuri nyt sopivia. Ainoastaan uudet juhlahousut, yöpukuja sekä lyhythihainen pikee puuttuivat.

Miehen tilatessa uusia farkkuja Gapilta laitoin pari lastenvaatetta samaan tilaukseen. Esikoiselle löytyi väreiltään kaunis slipoveri ja kuopukselle sekä pari pyjamaa että ne paremmat kyläilyhousut sinistä herringbone-kuosia. Gapin pyjamista vielä sen verran, että ne ovat sitten todella naftia mitoitusta, ainakin nuo snuggle fit -mallit. Kolmevuotiaalleni sopiva koko on 5T, siis viisivuotiaan koko. 



Kaikki kuvat: gap.eu.

Seuraava osoite oli Pomp de Lux. Olin ajatellut hankkia sieltä perusvaatteita vasta alennusmyynneistä, mutta näyttivät hupenevan kovaa kyytiä. Koska heidän farkkunsa ovat olleet hyviä käytössä, sai esikoinen farkkunsa sieltä. Samaan tilaukseen laitoin molemmille pojille siistit neuletakit (tummansininen esikoiselle ja harmaa kuopukselle) sekä kaksi heräteostosta. Esikoinen täyttää seuraavaksi seitsemän vuotta ja tuo 7-paita on vaan niin osuva. Siitäkin oli ykkösvärini tummansininen jo lopussa. Herkullinen turkoosi slipoveri taas täydentää kuopuksen kaappia mainiosti ja sopii niin farkkujen kanssa kuin kaapista jo löytyvien hiekanväristen chinojen kaveriksi. Pompin vaatteet vastaavat aika hyvin kokoaan ja esikoinen sai siis koon 122 vaatteita. Kuopukselle ostin kokoa 104, joten hieman kasvunvaraa löytynee.



Kuvat: pompdelux.fi.

Lopuksi hyödynsin vielä Babyshopin alekoodin, jolla sai neljänneksen hinnasta pois. Koska ammattimaiset Sulo Vilénit pitävät aina jonkinasteista vaatejemmaa komeron ylähyllyillä, mietin mitä me seuraavaksi tarvitsisimme. Ja kesää sekä ehkäpä ensi talvena koittavaa Dubain matkaa ajatellen vastaus oli selvä. UV-uimapuvut maksavat hunajaa, mutta ovat äärettömän käteviä käytössä. Niinpä kuopus sai alesta seuraavan koon turkoosin haalarin odottamaan ja esikoinen samaten tähtikuosisen kaksiosaisen puvun. Molon autokuosiset uimahousut ovat esikoisen oma valinta ja löytyihän tuolta se pikeepaitakin kuopuksen kesävaatetuksen osaksi. Ralph Laurenia, kuten yleensä näiden paitojen osalta. 



Kuvat: babyshop.com.

Josko näillä pärjättäisiin taas vähän matkaa eteenpäin. Paitsi että yksi vaate piti vielä näyttää. Tämän Burberryn paidan ostin nettikirppikseltä sillä ajatuksella, että kuopus voi käyttää sitä vuoden kuluttua. Kun halvalla sai ja näytti kivalta ja sillä tavalla. Paita tuli ja samalla kävi selväksi, että tämä onkin kuopukselle vallan sopiva ihan juuri nyt. Arvatkaa koko? No tietenkin 5Y/110 cm. Tiesin kyllä Burberryn olevan pientä mitoitusta, mutta että näin pientä. Ja sitten otin esiin jo vappukuvissa kuopuksen päällä näkyvän Burberryn mustan tikkitakin. Koko 6Y ja vain hihoja piti kääntää. Jep jep.














6 kommenttia:

  1. GAP:n mitoitus on tosiaan melko pientä. Juuri jatkoin pojan tuulitakin hihoja uusilla resoreilla kun neljävuotiaan koossa alkoi ranteet vilkkua liikaa. Muuten kyllä tykkään valtavasti niiden lastenvaatteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun osaat tehdä jatkoresoreita. Minä saan tasan tarkkaan napin ommeltua paikoilleen ja siinä se. Tykkään itsekin Gapista paljon. Niin lapsille kuin itsellenikin.

      Poista
  2. Gapilta muuten saa todella hyviä uv-vaatteita uintiin ja rantaelämään.

    Meillä on ollut kaikilla reissuilla (reissataan 3-5- reissua vuodessa) Gapilta hankitut uv-paidat ja siihen gapin uimashortsit /lahkeelliset uimahousut ovat olleet todella kätevät (haalari ainakin omasta mielestäni hankala vessassa jne). Tämä vinkkinä jos et ole valikoimaa huomannut

    -kata-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! En ole koskaan tajunnut katsoa Gapilta uv-vaatteita, vaan olen ostanut niitä Ticketin tai NameItin tai Reiman 50 euroa kappaleelta maksavia vaatteita.

      Poista
    2. Gapin uv-paidat tosiaan alle 20e ja hintalaatusuhde on hyvä: ovat kestäneet reissusta toiseen hyvinä ihan loppuun asti (kunnes siis jääneet pieniksi). Valikoima lisäksi monipuolinen. Meillä jälkikasvu hyvin vaaleaa ja gapin paidoissa on kyllä suojakertoimet riittäneet pahemmallikin paahteella (myös lukuisten pesujen jälkeen)
      -kata-

      Poista
  3. Blogisi innoittamana tein tilauksen Gapista. En ole moneen vuoteen ostanut Gapia pojalle ja viimeksi liikkeestä jossain reissussa, nyt hiukan jännittää miten koot sopivat, tulossa on sadetakki syksyksi, t-paitaa ja urheiluvaatetta kesäksi. Ja vauvalle töppöstä ja potkupukua. Pomp de Lux on ihan tuntematon merkki toistaiseksi kuullut olen mutta meillä ei ole ollut mitään, kivan näköistä heilläkin, mutta taidan olla enemmän Villervalla, Me & I, PoP, Marimekko-tyyppiä, värikästä reipaskuosillista lookia kannattava ;) Iloista uutta viikkoa! terkuin Heini :)

    VastaaPoista