torstai 11. heinäkuuta 2013

Muumihumppa

Hyvä äiti täällä hei! Eilen pakattiin koko perhe autoon aikaisin aamulla ja hurautettiin Naantaliin. Esikoisen toive, jota kuopus auliisti peesasi, oli päästä moikkaamaan muumeja kesän aikana. Minä itse olen hyvin kaukana mukavuusalueeltani tuollaisissa paikoissa, mutta mitä sitä ei lastensa vuoksi ja sitä rataa. Ja hyvä että mentiin, sillä meillä oli tosi mukava päivä. 


Saimme mukaan esikoisen kummit tyttärensä kera ja teimme treffit matkan varrelle kahvi- ja vessatauon merkeissä. Mitä lähemmäs Muumimaailmaa pääsimme, sitä jännittyneempi esikoinen oli. Aivan fiiliksissä! Kuopus keskittyi lähinnä tarkkailemaan silmät suurina mitä kaikkea ympärillä näkyikään. 



Kuopus halusi halata Niiskuneitiä, ja se tavoite saavutettiin heti kättelyssä. Ja kättelyksi se taisi halauksen sijaan mennäkin, mutta Muumimamman syliin kuopus pääsi. Esikoista puolestaan kiinnosti eniten Haisuli, jota jouduttiin hieman etsiskelemään. Onneksi se ei lannistanut ipanaa, hän ehti käydä kyselemässä jo poliisilta Haisulin perään ja keskustella aiheesta pitkät pätkät Vilijonkan kanssa. Lopulta Haisulikin löytyi ja esikoinen oli tohkeissaan avustamassa Hemulin kurpitsoiden palauttamisessa oikealle omistajalleen. 





Minua kiinnosti eniten visiitti Muumitalossa ja kivaksi se oli laitettukin. En silti voi olla hämmästelemättä tuttavia, jotka sanoivat kuluttaneensa talossa tunnin. Meillä meni sellaiset kymppi minsaa.





Kolusimme päivän aikana koko saaren, katsoimme näytelmän ja pidimme ruoka- sekä jätskitauot. Vähän vajaa viisi tuntia saimme kulutettua, kun oli aika suunnata takaisin autolle. Minä ajelin kotiin kolmen miehen kuorsatessa autuaasti viereisellä penkillä sekä takana. Sateinen sää osoittautui oivalliseksi päiväksi Muumimaailmassa vierailemiseen, väkeä oli taatusti vähemmän kuin normaalisti. Paria kuuroa lukuunottamatta sadekin oli pientä tihkua.





Muumimaailma on paljon pienempi kuin kuvittelin etukäteen. Lisäksi voin sanoa ihan suoraan, että en ymmärrä miksi joku haluaisi viettää siellä kaksi päivää peräkkäin, sellaisiakin lippuja kun oli tarjolla. Meille paikka oli nopeasti nähty, siellä vietettiin yksi mukava päivä ja lapset ovat onnellisia. Kun tälle kesälle on jo käyty huvittelemassa Tykkimäellä ja matkustettu ulkomaille, voidaan ihan rauhassa viettää loppuloma kotinurkilla. Lintsiä ei lasketa, sinne me helsinkiläisinä tietysti vielä jonakin kauniina kesäiltana suuntaamme pyörimään laitteissa.





8 kommenttia:

  1. Me olimme tuolla tänään ja tyttö halaili innokkaana melkein kaikki hahmot läpi. Juuri mietitään, että jaksammwko vielä huomenna mennä, hotellipakettiin kuului automaattisesti kahden päivän liput. Kivaksi alue on laitettu, mutta aika pieni se on. Varsinkin kun edellisenä vertailukohteena on Disneyland :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mietimme myös ensin tuota hotellipakettia, mutta kun oltiin juuri tultu ulkomailta, päätettiin rykäistä päivässä koko homma alta pois.

      Poista
  2. Me oltiin viime kesänä oikein täydellisenä kesäpäivänä ja täytyy kyllä sanoa, että toinenkin päivä olisi kelvannut. Ekana päivänä käytiin kaikki nopsaan tahtiin, että ehdittiin. Toisena päivänä olisi sitten ollut kiva fiilistellä - syödä eväitä rannalla ja käydä uimassa, katsoa rauhassa näytelmät ja esitykset yms. Disneylandissa ja worldissa on aina ollut sama juttu - isommassa mittakaavassa tosin. Kaksi ekaa päivää on tiukkaa tiimellystä ja kolmantena sitten alkaa fiilistely. Kun lapset on isompia ja sinne suunnalle mennään olisi kolme päivää kyllä ehdoton.

    Ihania kuvia pienistä pojista muumeilemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää siis aikanaan varata tuollaiseen huvipuistoiluun useampi päivä. Me ollaan suunniteltu, että joskus poikien ollessa koululaisia kohteena olisi Euro Disney.

      Poista
  3. Minä veikkaisin, että meillä menisi helposti kaksikin päivää itse Muumimaailmassa, mutta vanhana muumityöläisenä veikkaan että tuo kahden päivän lippu on siitä hyvä, että perheen pienimmillä riittää ohjelmaa toiseksi päiväksi kun isommat suuntaavat Väskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuollaiseen kahden päivän lippu vaikuttaakin oikein sopivalta. Mulle muuten selvisi vasta tuolla, että se on Väski, ei VäIski. :D

      Poista
  4. Meidän pojat ihmettelivät ja tutkivat kaikki asiat ja esineet Muumitalossa ja aikaa meni sellaiset kolme tuntia. Sisulla jaksoivat vielä Papan laivan ja sitten kummatkin sammuivat kuin saunalyhdyt. Mä oon sanonut, että meikäläiset käyvät varmasti vielä seitsemänä seuraavanakin vuotena ja aina on uutta ja ihmeellistä nähtävää! :)

    Kaksi alimmaista kuvaa on hauska kombo, mammat ja papat! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, me ollaan siis vaan niin hätäisiä luonteita. Puolijuoksua homma läpi ja syömään. :D

      Poista