Kaksplus.fi

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Uimaripoika

Esikoinen kävi keväällä uimakoulun alkeiskurssin Tapiolan uimahallissa. Lähtöasetelmana oli vettä suhteellisen hysteerisesti pelkäävä lapsi, jolle erityisen kamalaa oli veden osuminen kasvoille. Hiustenpesu oli ihan tuskaa. Ajattelin, että olisi iso voitto, jos lapsi uskaltaisi kurssin jälkeen vaikka laittaa pään kunnolla veteen. Mistään varsinaisesta uimataidosta en vielä haaveillutkaan. Tärkeintä oli alkaa totuttautua veteen elementtinä.



Innokas uimakoululainen suoritti kymmenen kerran kurssin eikä oppinut pätkääkään uimataitoa. Sen sijaan arasta lapsesta kuoriutui ihan yllättävän rohkea vesieläin, joka meni arkailematta uppeluksiin veteen ja harjoitteli sukeltamista. Tavoite tuli siis saavutettua ja jäimme odottelemaan kesää uimisineen. 



Esikoisen ja minun suhteeni on naurettavuuksiin samanlainen kuin minun ja oman isäni. Lapsi ei kestä yhtään sitä, että minä yritän neuvoa ja opettaa häntä jossain asiassa, alkaa vaan huutaa ja turhautuu. Kun tähän lisätään luonne, jossa jokainen uusi asia on osattava heti täydellisesti, on soppa valmis. Minä puolestani turhaudun vielä lastakin nopeammin ja ilmoitan, että selvä homma, älä sitten ikinä opi. Viime talvena ilmoitin myyväni ipanan sukset, jos ladulla makoilu ei lopu. Hävettää vieläkin. Me olimme isäni kanssa ilmiriidoissa yleensä kotikadun päässä, jos tarkoituksena oli oppia jotain uutta. Oli ihan yleinen vitsi, että pitäisiköhän isäni opettaa minut ajamaan autoa. En usko, että olisimme montaakaan kertaa päässeet autotallista pois ennen kuin olisin marssinut huoneeseeni murjottamaan. 

Jotain oli kuitenkin jäänyt esikoisen alitajuntaan itämään tuolta alkeiskurssilta. Ja nyt minun olisi sitten hyvä muistaa, että samalla tavalla se on tähän mennessä oppinut ottamaan niitä vauhteja keinussa tai ajamaan pyörällä. Ei opettamisen ja toiston kautta, vaan itse prosessoimalla asiaa ja tekemällä sen, kun on siihen valmis. Että tämän kun muistaisin ensi talvena, kun taas hiihdetään.



Kroatiassa lapsi muisti viime kesäiset polskuttelut kellukkeilla ja oli kärppänä vedessä uimassa niiden kanssa. Me annoimme hänen uiskennella aikuisten altaassa, kunhan joku katsoi koko ajan perään. Muutaman kerran kokeiltiin ilman kellukkeita lastenaltaassa, mutta itkuksihan se meni. Ajattelin, että fine. Oppii sitten joskus. Iloitsin jos siitä, että lapsonen hyppi altaaseen eikä haitannut, vaikka meni ihan uppeluksiin.




Sitten tuli loman viimeinen päivä. Yhtäkkiä ipana oli ihan valmis kokeilemaan vielä kerran eikä häntä tarvinnut pahemmin houkutella. Ja sitten se ui. Ensin metrin, sitten toisen ja kolmannen. Pieni nenä pinnalla lapsi pisteli menemään koiraa. Tätinsä otti valokuvia ja me muut hurrattiin aina, kun altaan reuna tai isänsä tai minun syli saavutettiin. Voi kun olisitte nähneet lapsen ilmeen, sen onnen ja muikeuden. Lentokentällä hän juoksi isoäitinsä ja ukkinsa syliin ja kertoi uutisen. Ja taas hurrattiin. 

Nyt harjoitellaan uutta taitoa käymällä ahkerasti uimassa loppukesän ajan ja syksylle ehdotin toista alkeiskurssia. Ajattelin, että voitaisiin käydä alkeisykkönen vielä uudelleen, homman vahvistamiseksi ja varmistamiseksi. Siitä on sitten helppo siirtyä jatkokursseille aikanaan.





Meidän sankari! Ja aito materialisti, joka uimisen lomasta ilmoitti toivovansa nyt bileitä ja lelulahjaa kunniakseen!


Mikä mieletön ikä tämä viisi vuotta onkaan. Uusia taitoja tulee käsittämätöntä vauhtia, niin motorisia kuin tiedollisiakin. Keinumiset, pyöräily, uiminen, lukeminen, matematiikan tehtävät. On upeaa seurata lapsen kehitystä!


2 kommenttia:

  1. Olisi kiva lukea jonkinlainen yleinen matkapostaus reissultanne; Kroatia aina ajoittain pyörii mielessäni tulevana matkakohdevaihtoehtona.. Suositteletko? :)
    -Saffy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, ehdottomasti. Ja sellainen on jo tekeillä, tuppaa vaan olemaan kilometrin mittainen, kun kuviakin on niin paljon. Pitää ehkä kirjoittaa pariin eri postaukseen.

      Poista