keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kenkäfriikki

Otsikko on sekä liike Helsingissä että allekirjoittanutta kuvaava sana. Kengät ovat ihania, ei voi mitään. Alla esittelyssä kaksi luottomerkkiä minun jalkoihini.

Pura Lopez, ihania espanjalaisia korkokenkiä. Kengät ovat laadukkaita nahkakenkiä ja aivan erinomaisia jalassa. Mallistosta löytyy jatkuvasti klassisia malleja ja sesongin mukaan sitten erikoisempia ja jännempiä uutuuksia. Yleensä päädyn Aleksille Zioon näiden perässä ja alennusmyynneistä voi tehdä hyviä löytöjä. Nämä kengät valitsen, kun tarkoituksena on juhlia tuntikausia. 


Edelliset, saman merkin nudet kengät tulivat viiden vuoden superahkeran käytön jälkeen matkansa päähän ja olivat kiiltonahkaisina niin huonossa kunnossa, ettei pelastusta enää ollut. Nudet korkkarit ovat kuitenkin oman vaatekaappini ehdottomia kulmakiviä, joten uudet piti saada. Lähdimmekin kuopuksen kanssa eräänä päivänä pienelle ostoskierrokselle hyvin tuloksin. Minä sovitin ja kuopus söi rusinoita rattaissa.



Koska edelliset tosiaan olivat kiiltonahkaa, halusin tällä kertaa kengät mattavaihtoehtona. Tämän valinnan jälkeen piti vielä valita koron korkeus ja platoo-pohjalla vai ei. Päädyin matalampaan korkoon, olihan näillä tarkoitus jaksaa kävellä ja tanssia pitkään ja väri on nyt selkästi kylmään, harmaaseen taittava lämpimän beigen sijaan. Nude yhtä kaikki. Alemmissa kuvissa kengät näyttävät harmaammilta kuin kunnon päivänvalossa ovatkaan. Ylemmissä kuvissa sävy on oikeampi. 



Espanjalaisilla ihanuuksilla jatketaan, olen aivan rakastunut Wondersin ballerinoihin. Kuin ei kenkiä olisikaan, näillä ballerinoilla voi kulkea ongelmitta aamusta iltaan. 


Yleensä toukokuussa Stocka (lempikauppani, jos ei ole vielä tullut ilmi :D) mainostaa merkin kenkiä kanta-asiakastarjouksessaan. Tuolloin ballerinat saa vajaalla satasella ja olen jo kolmena vuotena käynyt hakemassa yhdet uudet tarjouksesta. Tänä vuonna valinta osui nudeihin kenkiin.



Edellisiltä vuosilta kaapista löytyy mustat kiiltonahkaiset sekä kauniin siniset kengät. Näillä kelpaa taas tallata kesäkatuja!

P.S. Tuosta Stockmannista piti vielä mainita, esikoinen ja kuopus kun ovat kanssani siellä luuhanneet vauvasta saakka säännöllisesti. Päiväkodissa oli sitten kerran kysytty kuka tietäisi ja selittäisi mikä on tavaratalo. Esikoinen viittasi vinhasti ja selitti tohkeissaan. "No se on sellainen niin kuin Stockmann. Sellainen, mistä saa mitä vaan ja minne mun äiti aina menee, kun me jotain tarvitaan. Sinne pääsee tosi kätevästi parkkihallin kautta." 

Lasten suusta ja sitä rataa.

4 kommenttia:

  1. Kauniit kengät! Zio kuuluu minunkin vakkari kohteisiin, ku teillä päin käyn. Kokeilin eilen monet korkkarit, mutta ihan täydellisiä ei löytynyt. Jatkan tänään etsintöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziossa on tosi kauniita kenkiä. Omaan jalkaani Purat on tosi hyvät, mutta aika monet huonot on merkin löytämistä ennen tullut hankittua.

      Poista
  2. "Sinne pääsee tosi kätevästi parkkihallin kautta" - ihana mainos ja niin totta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max on varmaan yksi parhaista Stockan markkinoijista ikinä. :D

      Poista