maanantai 3. huhtikuuta 2017

Hullujen Päivien parhaat löydöt

Ylihuomenna keltaiset kassit alkavat täyttää katukuvaa, kun Stockmannin ikoniset Hullut Päivät pyörähtävät jälleen käyntiin. Etsin kuvastosta sellaisia tuotteita, joista paitsi minä, myös ehkä te olisitte kiinnostuneita. 

Huiveja on tänä keväänä tarjolla monenlaisia. Tätä ensimmäistä, eli Beck Söndergaardin villahuivia saa useammassa sävyssä ja samalta merkiltä on tarjolla myös pellavaisia koristuksia kaulaan kiedottavaksi. By Malene Birgerin villahuivissa taas viehättää sen graafisuus. Ja mikäli pidät Balmuirin tuotteista, on heidänkin huivejaan nyt tarjolla hyvään hintaan. 



Vaatteita on naisille tarjolla vaikka ja mitä, mutta oma huomioni kiinnittyi tähän Lauren by Ralph Laurenin mekkoon. Minulla on muitakin saman merkin leninkejä, jotka olen kokenut hyviksi hankinnoiksi. Mietin jo mielessäni, kuinka yhdistän tähän ne uudet vaaleansiniset korkokengät ja helmikorut. Hankintalistalle siis tämäkin klassista kuosia tarjoava mekkonen.


Wondersin ballerinoja en voi tarpeeksi suositella. Luottokenkäni ja tällä kertaa saatavilla reilusti alennettuun hintaan nuden, hiekan ja mustan sävyissä. 


Miesten puolella kannattaa kiinnittää katseensa pikkutakkeihin ja pukuihin. Esimerkiksi tämä Sandin bleiseri sopii kuin nappi silmään farkkujen ja ruskeiden kenkien kanssa. 


Mukaan vielä muutamat "konsulttisukat" Happy Socksilta ja keväiseen työpäivään sopiva look on valmis.


Tuntuuko teistäkin, että aina olisi tilaa yhdelle uudelle setille lakanoita? Tällä kertaa ilahduttaa tämä paisley-kuosi Villa Stockmannilta. Todellisuudessa olen laittanut kaikki vanhat ja kuluneet pois ja pyöritämme muutamaa lakanasettiä kerrasta toiseen. Siispä korvan taakse tämäkin hankintaehdotus.


Kylpypyyhkeille meillä on tarvetta ja Villa Stockmann -sarjan pyyhkeet on meillä hyväksi todettu. Harmaita, valkoisia, ruskeita vai vaaleansinisiä, kaikkia sävyjä löytyy niin isoina kuin käsipyyhekokoisinakin.


Entä sitten lapset? No ainakin nämä punaiset shortsit kesäkaduille kuopukselle ja esikoiselle vaikka siniset samanlaiset. Merkkinä hyvä ja laadukas espanjalainen Mayoral. 

Koululaisille löytyy myös kivoja trikoisia paitoja, tämä Hilfigerin paita esimerkiksi kelpaisi varmasti molemmille pojille. 


Kenkien kulutus on tässä vaiheessa kovaa ja harvoista tennareista on muuhun kuin roskiin niiden jäätyä pieniksi. Niinpä nämä Vikingin tennarit hyvään hintaan pelastavat kevään ulkoilut. Kaiken lisäksi kengät ovat konepestävät, mikä on ehdoton etu partiolaisen äidille


Sormikkaiden kulutustahti on meillä hanska per viikko, sen verran tehokkaasti ne joutuvat hukkaan tai katoavat muuten vain maan pinnalta. Niinpä ostan sormikkaita kerralla monta paria ja uusin toimenpiteen säännöllisesti. Bogin sormikkaat ovat varmasti yhtä hyviä kuin muutkin.


Kosmetiikkaa on tarjolla paljon ja muun muassa Clarinsia, Lancomea tai Biothermiä käyttävällä. Lancomen ripsiväri on luottotuotteeni ja nyt sen saa huomattavan edullisesti.


Tigin hiustuotteet ovat meillä myös käytössä ja tällainen iso shampoon ja hoitoaineen yhdistelmä maksaa pari euroa päälle kaksikymppiä ja kestää ikuisuuden. Myös Masterpiece-hiuslakka on hyvää tavaraa. 



Saa nähdä mitä näistä tulee klikkailtua verkkokaupasta kotiin vai tuleeko loppujen lopuksi mitään. Paikan päälle en pääse, mutta onneksi olen verkkokaupasta onnistunut tähän saakka saamaan haluamani. Ostatko sinä jotain keltaisilta hullutuksilta?

Kaikki kuvat www.hullutpaivat.fi.

4 kommenttia:

  1. Mulla on tuo Balmuirin huivi, syksyllä ostin. Rakastan sen mallia kun sen saa niin ihanasti kaulalle, mutta ärsyynyn sen nyppyisyydestä kun kyse ei kuitenkaan ole mistään halppishuivista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan pitäisi Balmuirin huivin nyppyyntyä, kurja juttu.

      Poista
  2. Onko noissa Wondersin ballerinoissa normaalit koot? Monena vuonna jo katsellut noiden perään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni ovat normaalia mitoitusta. Minulla on koko 40, kuten muutenkin suurimmassa osasta kenkiä.

      Poista