Kaksplus.fi

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Voiko kummilapsia olla liikaa?

Reilu viikko takaperin tapasimme uusimman vahvistuksen kummilapsikavalkadiimme. Lahjat oli hankittu valmiiksi jo hyvissä ajoin, esikoinen valitsi vauvalle vaatteita Baby Gapin valikoimasta ja minä shoppailin Pottery Barn Kidsiltä kauniin viltin. Vielä mukaan Sephoran huulirasvaa äidille ja kaunis kortti. Matkalla kurvattiin hakemaan kaupasta pullaa ja suklaata kahvipöytään, eli melkoisten kantamusten kanssa saavuimme paikalle.


Hän on hurmaava. Aivan järjettömän ihana vauvanpallero, joka nukkui läpi kahvittelun sylissä ja oli vaan niin suloinen siinä uinuessaan. Esikoinen toivoi vauvaa meille pian kylään, mutta kuopuksella oli mielenkiinto leikeissä ja vauva saisi tulla kylään mikäli isoveljet tulisivat myös. Ja miksi vauvan nimi ei ole Tero, jaksaa kuopus kysyä. Sopisi kuulemma niin hyvin. Ja miksi äiti ja isä nauravat, mitä vikaa on Terossa!



Meillä on miehen kanssa nyt yhteensä kahdeksan kummilasta. Näistä kolme on minun omiani, kaksi miehen ja kolme yhteisiä. Vaikka samapa tuo, yhteisinä me heitä ajattelemme. Olen kuullut monesti ihmettelyä siitä miten voi olla näin monta kummilasta. Yksi on ollut sitä mieltä, että kummin on oltava kiinteästi perheen arjessa ja käytävä ahkerasti kylässä tai muuten ei ole mikään oikea kummi. Toinen puolestaan pitää kummeja lähinnä lahja-automaatteina. Totuus lienee jossain siinä välillä, ihmisestä riippuen. 

Minä en ajattele, että meillä olisi jotenkin hirveän monta kummilasta. En myöskään ajattele, että minun pitäisi tupata itseni kummin ominaisuudessa joka viikko kylään. Olen enemmänkin se aikuinen ystävä, luotettava ja toivottavasti luotettu tyyppi, jonka kanssa pitää yhteyttä ja tehdä asioita. Aikuinen, johon lapsella on erityinen side. Jokaisella meistä on oma arkemme kiireineen ja en odota omienkaan lasteni kummeilta sen kummempaa osallistumista arkeemme. He ovat olemassa, me olemme heidät lastemme ystäviksi valinneet ja halunneet. Se riittää. Omassa perheessäni on ollut tapana valita kolme kummia ja kolme heitä on myös pojillamme. Esikoisen kummeja ovat siskoni sekä ystäväpariskuntamme, kuopuksen puolestaan vanhin lapsuudenystäväni sekä kaksi tuoreempaa ystävää. Hyvät valinnat, en muuttaisi mitään. 


Meidän vanhin kummipoikamme on jo armeijassa, toinen täysi-ikäinen ja kolmaskin pääsee tulevana kesänä ripille. Mikä siis sen mukavampaa kuin saada uusia vahvistuksia vauvaosastolle, uusia pieniä ihmisiä joiden kasvua seurata ja joita hemmotella. Sillä siinä minä olen aika hyvä. Kummityttön rippilahjasuunnitelmat ovat olleet selvillä jo hyvän aikaa. 

Minulle kummius on luottamuksen osoitus ja tehtävistä tärkeimpiä. Ei tulisi mieleenkään sanoa ei, jos sellainen onni kohdalle osuu. Siinä oma vastaukseni otsikon kysymykseen. Näkeehän se jo naamasta. 




6 kommenttia:

  1. Ajattelen kummuidesta aikalailla samoin kuin sinä. Minulla on neljä kummilasta ja jos joskus vielä pyydetään niin varmasti myös suostun.
    Vanhin kummilapsistani täyttää 15 tänävuonna ja nuorin syntyi pari kuukautta sitten ja hänen ristiäisensä ovatkin ihan juuri tuloillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristiäiset ovat minun mielestäni niin ihania juhlia, kiva kun sekä teillä että meillä on sellaiset tulossa.

      Poista
  2. Minun kummityttöni on jo 20 ja nuorempikin 11 ja miehenkin kummipoika 12. Mä olen ihan sitä mieltä, että tässä nyt olisi hyvin tilaa vielä muutamalle kummilapselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kummilasten vauvaosastolla on nyt selkeä puute!

      Poista
  3. Meillä on kolmetoista kummilasta tai osa siis jo aikuisia, nuoria tai isompia lapsia. Yksi pikkuinenkin onneksi löytyy. Ei kummilapsia voi olla liikaa :)
    Ihana syy tuo uusi kummisuhde vauvanvaatteiden hypistelyyn. Kyllä kelpais noin hyvä syy minullekin.
    Tero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun vanhemmillani on myös paljon kummilapsia, kymmenen kieppeillä mennään. Varmaan malli siihen on tullut osin kotoa, on kunnia saada olla pienelle ihmiselle kummina.

      Poista