Kaksplus.fi

torstai 28. heinäkuuta 2016

#TBT: "No mutta kai te vielä tytön teette!"

Arvatkaa mistä kahden pojan äitinä saa säännöllisin väliajoin kuulla kyselyitä? Vastaus löytyy tästä vuonna 2014 kirjoitetusta tekstistä:

"Joka vuosi tässä vaiheessa (toim.huom. loppuvuodesta) minulle iskee määrittelemätön hormonihäiriö nimeltään vauvakuume. Tätä on jatkunut siitä saakka, kun kuopus oli vähän vajaa vuoden vanha ja ymmärsin, että meille ei enää tule vauvaa, tämä on nyt tässä. Kaikkein hulluinta asiassa on se, että me emme ole koskaan kahta lasta enempää toivoneet.



Esikoisen vauvavuoden alku oli haastava. Kun kuopus syntyi ja viikot kuluivat lapsen yhä nukkuessa mielettömiä yö- ja päiväunia, totesin eräänä päivänä ymmärtäväni miksi ihmiset hankkivat paljon lapsia. Se väsymys esikoisen vauvavuotena ja osin sen jälkeenkin oli niin totaalista, että se vei terän kaikelta olemiselta. Kun kuopus oli puolivuotias, alkoi liikkua ja lopetti veljensä jalanjäljissä nukkumishommat, ei se enää haitannutkaan mitään. Pikkuvauvavaihe alkoi olla ohitse, me tiesimme miten unikoulua pitää ja mikä tärkeintä, emme ahdistuneet asiasta. Hänhän oli jo nukkunut ensimmäiset kuusi kuukautta kuin mallioppilas konsanaan ja eräänkin kerran minä vain tuijotin lattialle nukahtanutta kuopustani. Että se ei olekaan urbaanilegendaa, vauvat voivat tosiaan nukahtaa sitteriin tai lelukaaren alle viltille. Esikoisen kokonaisunimäärät alle kahdeksankuisena saattoivat jäädä kymmeneen tuntiin per vuorokausi, ihan näin vertailun vuoksi.


Minä siis ymmärsin miksi ihmiset haluavat aina vaan lisää vauvoja ja sitä vauva-ajan ihanuutta. Siinä missä esikoisen kanssa elämä helpottuessaan vain parani lapsen kasvaessa, itkin eräänä iltana suuria kyyneleitä nukkuva, paria päivää vajaa yksivuotias kuopus sylissäni. Minä tiesin, että tämä on nyt tässä, me emme enää tätä vauvaihanuutta tule kokemaan. Ja siitä lähtien, joka vuosi, minä haikailen samaan aikaan vuodesta. Alan miettiä vauvoja ja nimiä jotka nyt jäävät käyttämättä (ainakin kymmenelle pojalle riittäisi kevyesti mahtinimet ja yhdelle tytöllekin pinnistettäessä!), mietin millainen kolmas lapsemme olisi ja miten ihanaa olisi päästä taas ostamaan pikkuisia vaatteita. Suukottaa pehmeää poskea ja valvoa aamuyöllä toisen ollessa nälkäinen ja boksin suoltaessa sinne tallennettuja sisustus- ja muita hömppäohjelmia. Olla hereillä valonkajossa muun maailman nukkuessa ulkopuolella, vauvan valvoessa sylissäni tapittaen minua tyynenä, syöden välillä vähän ja katsellen sitten vähän lisää. Esikoisen vauva-aikana olin aivan ranteet auki valvomisesta, vaikka lapsi itse oli rauhallinen kuin mikä, häntä ei vain nukuttanut. Kuopuksen tehdessä ajoittain samaa nautin siitä hiljaisesta hetkestä ja lämpimästä pallerosta sylissäni. Hän nimittäin valvoi ihan muutamia öitä ihan pienenä, yleensä unta riitti yhdellä tai kahdella syömisellä illasta aamuun.


On kuitenkin ollut alusta lähtien selvää, että meille ei kahta lasta enempää tule. Mikäpä siinä, kyllähän minä ottaisin meille vaikka viisi upeaa nuorta tyyppiä istumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, mutta sitä ennen ne tyypit pitäisi saada kasvatettua vauvoista lasten kautta aikuisiksi. Ja siihen se tyssää, minun riittävyyteeni. Minusta riittää näille kahdelle, minulla on kaksi kättä ja kaksi polvea joilla istua sylissä. Kaksi kainaloa, joihin käpertyä kuuntelemaan satua. Haluan antaa lapsilleni kaiken mahdollisen hyvän ja kauniin maailmassa, mutta minä en ole superihminen tai superäiti. Olen aivan tavallinen, ajoittain paljon omaa aikaa ja rauhaa kaipaava, herkästi hermostuva ja tunteensa näyttävä normimutsi. Minä tiedän, että useamman lapsen kanssa uupuisin, en jaksaisi olla läsnä. Minusta riittää kahdelle ja on viisautta lopettaa siihen, kun ehkä vielä salaa haaveilee yhdestä. Ainakin näin joulun alla.


Myös fyysiset seikat puhuvat sitä vastaan, että meille tulisi vielä yksi lapsi. Ensin se raskauden aikaansaaminen, sitten hirvittävä invalidisoiva oksentaminen. En myöskään voi enää fyysisesti turvallisesti olla raskaana kolmatta kertaa. Että sinällään tämä on selvä peli ja voin huokaista helpotuksesta. Ilman näitä tosiseikkoja kuka tietää, jos jonakin päivänä tässä mielenhäiriösäni päättäisinkin jotain.


Jokainen vasta-avioitunut pari on varmasti törmännyt kysymykseen siitä milloin niitä lapsia oikein tulee ja tuleeko niitä ja miksi ei tulisi ja tätä rataa. Ja kun on saanut sen yhden lapsen ja huokaa helpotuksesta huomaa olleensa täysin väärässä. Täytyyhän sitä nyt sisarus lapselle saada hyvänen aika, kai te nyt äkkiä teette toisen lapsen. Pieni ikäero on hyvä, pieni ikäero on huono. Iso ikäero on hyvä, iso ikäero on huono. Joka toisella vastaantulijalla tuntuu olevan mielipide siitä millainen teidän perheenne oikein kuuluisi olla. 


Arvaatteko jo mihin kysymykseen meillä on poikien syntymän ja kasvun myötä vastailtu. Aivan oikein, meidän perheessämme on vakava puutos. Meiltä puuttuu tyttölapsi. Tämä menee vähän samaan sarjaan sen kanssa mitä sain kuulla odottaessani kuopusta syntyväksi joulukuussa. Lapsi parka, oli yleinen arvio tilanteesta. Nyt meillä on vajaus, meillä on selkeä puute, sillä meillä on vain kaksi poikaa. Kolmas olisi sitten se tyttö, odottakaa vain kärsivällisesti ja jaksakaa yrittää.


En jaksa enää edes yllättyä, saati sitten pahastua. Totean vain, että meillä on kaksi täydellistä poikaa, meillä on kaikki mistä ikinä uskalsimme haaveilla. Ja lisään vähän pilke silmäkulmassa vettä myllyyn toteamalla, että jos kolmatta odottaisimme toivoisin hänenkin ehdottomasti olevan poika. Oikeasti olen sukupuolen toivomista vastaan, mutta se nyt on jo toinen seikka.


Meillä on hyvä näin, sillä saimme jotain niin mieletöntä etten olisi voinut ikinä kuvitellakaan. Saimme kaksi lasta. Meidän perheemme on koossa ja juuri sellainen kuin sen pitää olla." 

Kuulostaako tutulta?




4 kommenttia:

  1. Itse asiassa kyllä! Meillä myös 2 poikaa iältään 4kk ja kohta 2v.Ja kyllä meiltä on kysytty jo nyt tettekö kolmannen?! Noh haaveissa ehkä. Mutta asia on niin ettei henkinen fyysinen ja taloudellinen voimavara riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että omaa itseään ja jaksamistaan pitää kuunnella. Meille sopiva lapsiluku on tämä kaksi, etenkin kun onnistuimme kaksi lasta saamaan.

      Poista
  2. Meillä on lapsia "2erää" ja ymmärrän hyvin kuinka tuo mm raivostuttaa tuo ihmisten kysely. Olin vain 22-vuotias (tyttö 4v ja poika 2-vuotias), kun minulle vueras ihminen ollessamme synttäreillä totesi että ettehän te hyvänen aika enempää tee, kun meillä on jo molemmat. Pahoitin sisimmässäni mieleni tosi syvästi. Mähän olin vasta 22! Olin 33v, kun mieheni kysyi tekisimmekö vielä yhden. Ilman muuta, mitä muuta olisin halunnut, en vaan ollut tohtinut kysyä. Niin syvään vieraan ihmisen sanat nuoreen äitiin vaikuttivat. 11kk myöhemmin meillä oli jälleen pieni tyttö <3 nyt kun pää oli auki sain juuri ja juuri tytön ollessa 2v kysyttyä, voisimmeko vielä yrittää. Yhden keskenmenon kautta saimme pienen poikamme <3 Oma äitini kysyi kun kolmas lapsemme oli vauva, että ettehän te enää tee. Kohdunpoisto on ok homma ja vaivaton, hänelle on se tehty. Kyllä loukkaannuin, mutta onneksi tein niinkuin oma sydän sanoo. Ei muut ihmiset saa toisten elämää sanella. Ei kannata noteerata toisten horinoita, kun eivät elämääsi elä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, todella kurjia kokemuksia teilläkin. En tiedä mikä siinä on, että monet ihmiset kokevat voivansa puuttua toisten elämään ja valintoihin. Onneksi kuuntelit sydäntäsi. <3

      Poista