Kaksplus.fi

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kesäloma tähän saakka

Koko perheen heinäkuun kestävästä yhteisestä lomasta on nyt puolet takana. Tähän asti loma on ollut ihana. Ensimmäisen viikon olimme ulkomailla ja tämän toisen viikon olemme viettäneet puoliksi kesäpaikalla, puoliksi kotosalla. 

Kesäpaikalla ollaan miehen kanssa taas huhkittu pieniä hommia tehtävälistalta yliviivattaviksi. Kaikki alkoi kuitenkin siitä, kun lähes perille saakka ajettuamme kysäisin mieheltä mahtoiko hän ottaa avaimet mukaansa. Ei ottanut, en myöskään minä. Oli siis aika tehdä pienimuotoinen murto. Yhdistelmä huonokuntoiset ikkunat ja laiha sekä ketterä viisivuotias pelasti, kun mies tuuppasi kuopuksen keittiön ikkunasta sisään ja sitä kautta ovea avaamaan. Problem solved!







Remppahommista kirjoitan erikseen, mutta ehdimme me tehdä myös paljon muuta. Perjantaina, kun sade piiskasi ikkunoita huolella, lähtivät perheen miespuoliset jäsenet puuvajaan nikkarointihommiin. Tuloksena sain ihailtavaksi kuopuksen tekemän hyllyn ja esikoisen aikaansaannoksena naulakon. Ja kun mies siisti hirsiseinän pellavariveitä, nautin minä sadepäivästä täkin alla kirjaa lukien. 



Yhtenä päivänä tehtiin retki Turkuun kesäteatteriin. Suosittelen Vartiovuorella menevää Vaahteramäen Eemeliä lämpimästi, esitys oli todella hieno ja laadukkaasti toteutettu. Pieni varoituksen sana ainoastaan Pöperö-Maijan hahmosta, joka muistutti maskeerauksineen enemmän noitaa ja sai ainakin kuopuksen hyvin vakavaksi. Saattaa siis pelottaa pienempiä katsojia.





Ensi viikolla kutsuu taas kesäpaikka, mutta millä kokoonpanolla, sitä en vielä tiedä. Vähän tekisi mieli antaa molemmille pojille omaa aikaa, joten voi olla, että jakaannutaan. Loppuviikko puolestaan kuluu ihan toisessa suunnassa Itä-Suomen suunnalla.

Sitten koittaakin heinäkuun viimeinen viikko, jonka olemme ajatelleet olla kokonaisuudessaan kesäpaikalla. Ohjelmaakin on suunniteltu, ainakin Fiskars, Taalintehdas ja Rosalan viikinkikylä olisi tarkoitus katsastaa, myös lounas ja kiertely Tammisaaressa houkuttelee. Myös yksi terassi olisi tarkoitus rakentaa.

Me olemme kyllä olleet niin lomavaihteella. Nukkuneet pitkään ja valvoneet vielä pidempään. Yhtenä yönä kävimme nukkumaan yhdeltä, kun kukaan ei malttanut laskea lukemisiaan sitä ennen käsistään. On lähdetty illalla ulos, syöty iltapalaksi jätskiä ja oltu kaikin puolin kiireettömiä. Aivan mahtavaa! Ja minä kaivoin vihdoin ja viimein katsomistaan odottaneen Silta-sarjan kolmannen kauden esille. Seuraavat iltayöt menevät hyvin tiukasti sohvannurkassa jännittävien käänteiden pyörteissä. 



Vähän alkaa jo katse kääntyä elokuuhun. Me emme ehdi kesäpaikalle ensi kuun kahteen ensimmäiseen viikonloppuun lainkaan ja syyskuussakin on jo tiedossa menoja viikonlopuille. Kyllä on mökkikausi lyhyt, ei voi muuta sanoa. Mutta elokuun vapaista viikonlopuista otetaan kaikki ilo irti ja toivotaan mahdollisimman lämmintä syyskuuta vielä päälle!

4 kommenttia:

  1. Ihan kuulostaa täydelliseltä lomalta, mennyt ja suunnitelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut tosi rentoa ja kiireetöntä. Juuri tässä pohditaan minne tänään mentäisiin vai mentäisiinkö minnekään.

      Poista
  2. Vietetäänkö siellä päin huvilakauden päättäjäisiä (villa avslutning)? Mökkiläisille taas uusi hyvä syy juhlaan...Täällä ruotsinkielisellä rannikolla sytytetään lyhtyihin tulet pimenevään pehmeään elokuun iltaan ja raketit räiskyvät meren yllä..Tykkään, vaikka en raketti-ihminen oikeastaan olekaan. Raketit ja lämmin ilta on paljon parempi yhtälö kuin uuden vuoden pakkasessa seisoskelu. Ei muuta kuin perinteitä luomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin vietetäänhän kesäpaikallamme elokuun viimeisenä lauantaina muinaistulien yötä, olisiko se samanlainen kuin huvilakauden päättäjäiset? Täytyy mennä katsomaan, ainakin ohjelmaa vaikuttaisi löytyvän. Tänä vuonna aloitamme elokuussa myös toivottavasti pitkäkestoisen rapujuhlaperinteen ystävillemme.

      Poista