Kaksplus.fi

torstai 23. kesäkuuta 2016

#TBT: Veljekset kuin ilvekset?

Kolme vuotta sitten pohdin tätä meidän veljeskaksikkoamme. Erilaisia, samanlaisia, minkälaisia? Lukekaa alta:

Meidän elämäämme ilostuttavat kaksi pientä pyöreäpäistä poikaa, jotka vaaleat hiukset viuhuen rientävät leikistä toiseen ja ovat kietoneet vanhempansa täysin pikkusormiensa ympärille. Ja isovanhempansa. Ja varmaan tätinsäkin. He aiheuttavat meille säännöllisesti harmaita hiuksia keksinnöillään, mutta tuplasti, triplasti tai miljoonasti enemmän onnenhetkiä ja onnea siitä, että he ovat osa perhettämme. Meidän ikiomat pallopäät, veljekset Äly ja Väläys. Mutta kuinka samanlaisia he lopulta ovatkaan?



Lapsilla on hyvin tarkkaan kolme vuotta ikäeroa. Esikoinen oli syntyessään niin pikkuruinen, 48 cm pitkä ja painoa 3310 g. Parin päivän päästä syntymäpainosta oli jäljellä enää kolme kiloa, kunnes huomasimme että lapsi ei saa imettyä kunnolla kireän kielijänteen takia. Fiksu lääkäri nipsaisi sen poikki, mutta ongelmat jatkuivat. Lopulta pullo oli ratkaisu, mutta kieli yhä näin viisivuotiaana aivan sydämenmuotoinen. Meidän ihana kirppunen, pikkuinen poika, joka kasvoi ja kasvaa yhä keskikäyrän alapuolella. Ruumiinrakenteeltaan aivan kuin mies pitkän selän ja lyhyempien jalkojen kanssa. Jäntevä pienijalkainen patukka. Tällä hetkellä, viiden ja puolen vuoden iässä, pituutta on n. 112 cm ja painoa parisenkymmentä kiloa.



Nähdessäni kuopuksen ensimmäisen kerran sektiosermin ylitse ajattelin, että me ollaan sitten kloonattu esikoinen. Pojat näyttivät niin samanlaisilta, että oikein nauratti. Kun sain myöhemmin lapsen ensimmäistä kertaa syliini alkoi eroja löytyä ja nykyään he eivät meistä edes näytä kovin samalta. Muuta ovat yleensä hyvin eri mieltä. Nykyään huvittaa, että kutsuimme reilun 3600 gm painoista ja 49 cm pitkää kuopusta alkuun Möhöksi. Niin paljon vaikutti tuo puolen kilon ero suhteessa esikoiseen, että kuopusta oli paljon paljon helpompi käsitellä. Ja sama kielijänne muuten nipsaistiin jälleen heti laitoksella poikki, vaikka kuopus olikin pullobeibi heti alusta alkaen. Lapsi oli ja on yhä pitkäraajainen, pelkkiä hoikkia käsiä ja jalkoja. Hän on nyt muutamaa kuukautta vaille kolmevuotiaana hieman yli 90 cm pitkä ja paino huitelee 12 kg:n kieppeillä. Hän on isojalkainen, pieniruokainen ja luonnostaan hyvin hoikka. Eikä sitä ehdi syödä, maailmassa on niin paljon muuta kiinnostavampaa! 



Sairauksien suhteen ollaan menty hyvin samaa rataa. Molemmilla todettiin parikuisena maitoallergia, esikoisella pahempi kuin kuopuksella. Molempien korvakierre päättyi reilun vuoden iässä putkitukseen ja tulehdukset loppuivat siihen, esikoisella lopullisesti, kuopuksella vajaan vuoden ajaksi. Esikoinen on atoopikko ja molemmilla on siitepöly- ja eläinallergia. Aivan ovat allergioissaan kuten vanhempansa, sillä mihin sitä geeneistään lapsi pääsee. Kaiken kaikkiaan ihan normijuttuja nämä, en ole kokenut allergioiden ja sairauksien koskaan rajoittavan elämäämme sen kummemmin. Esikoisella aloitetaan huomenna ristipurennan oikomishoito, aivan kuten isällään aikanaan. Kuopuksella puolestaan on täysin suorat hampaat eikä mitään oikomistarvetta. Enemmän tullut äitiinsä tässä asiassa.



Pojilla on molemmilla pyöreät päät, isot siniset silmät, nöpönenä ja vaaleat hiukset. Esikoisen silmät ovat kirkkaammat siniset, kuopuksen tummat mustikkasilmät. Heillä on myös mieheltä peritty hiusraja, nipukattomat korvalehdet, pitkät sormet ja varpaat. Esikoisen piirteet ovat pyöreämmät, kuopuksen kulmikkaammat. Ison eron tekee tietysti kuopuksen hymykuoppa, mitään sellaista ei meillä kenelläkään ole. Kuopus on myös väreiltään esikoista tummempi, vaikka molemmat vaaleita ovatkin. Tummempi iholtaan, ruskettuu palamisen sijaan ja tätä rataa. Olen aivan varma, että kuopuksesta tulee aikanaan tummahiuksinen kuten minä ja esikoisesta miehen tavoin vaaleampi. Olihan kuopus syntyessään ruskeahiuksinen, vaikka tällä hetkellä blondina kulkeekin.



Siinä missä esikoinen kehittyi vauvavuonna kaikissa taidoissaan hyvin normimeiningillä, on kuopus kirinyt kaulanmitan ohi kaikessa. Supermotorinen lapsi alkoi ryömiä puolivuotiaana, kontata seitsenkuisena ja otti ensimmäiset askeleensa vähän myöhemmin. Kunnollisen kävelyn molemmat ovat aloittaneet harjoiteltuaan sitä ennen kuukauden verran ja olleet molemmat vähän alle yksivuotiaita. Molemmat pääsivät myös pienestä pitäen kiipeämään ihan minne tahansa ja kiipesivät myös sillä erotuksella, että arka esikoinen mietti edes vähän kannattaako. Kuopus oli tuolloin jo kiivennyt. He ovat aina olleet vikkeliä, aktiivisia ja nopeita. Kuopus siihen malliin, että aloin tosissani harkita iltarukousta ja siinä itsesuojeluvaiston pyytämistä lapselle.



Molemmat pojat sanoivat ensimmäiset kaksisanaiset lauseensa jonkin verran alle kaksivuotiaina ja sitä ennen käytössä oli kourallinen sanoja. Sen sijaan "äiti" on ollut jo todella aikaisin sanavarastossa, first things first ja sitä rataa kai. Kaksivuotiaasta eteenpäin puhe on kehittynyt hurjasti, esikoisella seuraavan puolen vuoden, kuopuksella neljän kuukauden aikana ihan keskustelun mahdollistavaksi. 2,5 -vuotiaista eteenpäin molemmat ovat olleet aivan mahdottomia lörpöttelijöitä.



Molemmat pojat rakastavat lukemista ja laulamista. Huumorintajun osalta esikoinen on aina ollut enemmän verbaalisen huumorin suosija siinä missä kuopus puolestaan täysverinen fyysinen hassuttelija. 



Luonteiltaan he ovat kuin yö ja päivä. Esikoinen on herkkä ja herkkävaistoinen pohtija, itsekritiikin kruunaamaton kuningas ja äärettömän hellä lapsi. Hän huolehtii maailman pyörimisestä ihan liikaa ikäänsä nähden, mutta nauttii onneksi myös samanikäisen leikkikavereiden kanssa olemisesta suuresti. Kuopus puolestaan on tulta ja tappuraa. Hänellä on äärimmäisen tulinen luonne, tämä lapsi ei ole kynnysmatto! Siinä missä esikoinen murehtii kokemiaan vääryyksiä pitkään, on kuopus halki-poikki-ja pinoon -metodin kannattaja. Pienet kädet menevät puuskaan ja suusta kuuluu "epäreilua" kunnes äiti tai isä ottaa syliin. Keskenään veljekset nahistelevat kuten ketkä tahansa sisarukset, mutta vanhempaa ilahduttaa nähdä myös heidän läheiset välinsä. Nämä kaksi ovat ehdottomasti toistensa tärkeimmät ihmiset ja he myös sanovat ja osoittavat sen toisilleen. 



Aarteenpoikaset. Parhaat pojat ikinä. Aale Tynni on osannut jo kauan sitten kertoa tunteeni runomuodossa.


"Sivelen armaita kasvojasi,

poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi
tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä
- sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitisi yli."


Mitä näille kundeille tänä päivänä kuuluu ja ovatko he yhä samanlaisia kuin aikoinani kirjoituksessa kuvailin? Hyvin pitkälle kyllä, vaikka kuopus onkin rauhoittunut aivan valtavasti. Hän ei enää ole lainkaan samanlainen elosalama kuin pienempänä, seikka josta olen hyvin helpottunut. Temperamentti sinällään on ennallaan ja kuopus reagoi nollasta sataan huomattavasti isoveljeään nopeammin. Samaan aikaan hänessä piillyt arkuus ja herkkyys on tullut vahvemmin esiin. Esikoinen on hyvin tunnistettavissa kirjoituksesta, hän on yhä lempeä, mutta reipas pikkupoika, usein pilke silmäkulmassa. Parhaat kaverit he ovat yhä, siitä ei ole kahta sanaa, ja toisilleen äärettömän tärkeät. 

Ensi torstaina palataan ajassa taaksepäin siihen, kun pohdin millaista on olla esikoinen ja millaista kuopus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti