Kaksplus.fi

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Koulun kevätjuhla ja pari ajatusta stipendeistä

Esikoisen kevätjuhlia vietettiin jo torstaina lauluesitysten merkeissä. Olimme miehen kanssa molemmat koululla katsomassa juhlaa, jonka jälkeen koulu- ja työpäivä jatkui aivan normaalisti. Esikoinen pisti kauluspaitaa päälle ja oli hienona. 




Lauantaina vietettiin sitten kouluvuoden varsinaisia päättäjäisiä. Kokoonnuimme koulun pihalle, josta lapset lähtivät kohti kirkkoa opettajan johdolla, me vanhemmat ja sisarukset ominemme pienen matkan kävellen ja samalla jutellen. Kirkko huipentui Suvivirteen, jonka jälkeen palattiin koululle todistusten jakoa varten. Minulla oli mukana luokan yhteiset muistamiset opettajalle, olin käynyt aamulla hakemassa ennakkoon tilaamani kukat ja laukussa odotteli lahjakortti kauneushoitolaan. Ensimmäisessä kuvassa myös aamiaiseni, lennossa mukaan napattu banaani.








Kirkon ja todistusten jaon yhteisesti muodostama juhla oli aivan ihana. Lauantainen aamupäivä oli lämmin, kesäinen ja ihan nurkan takana odottavaa kesälomaa ja vapautta juhlistava. Oli riemukkaan odottava tunnelma ja lapset sekä vanhemmat olivat pukeutuneet juhlan mukaan.





Palattuamme luokkaan kuulin opettajalta yllätyksekseni, että oppilaille jaetaan paitsi hymypoika- ja hymytyttöpatsaat ja vanhempainyhdistyksen myöntämä kirjastipendi, myös koulumenestysstipendit. Ja tiedättekö, sen meidän esikoisemme sai. Opettajan sanottua esikoisen nimen ja lapsen käteltyä opettajansa ja pokattua stipendin, oli oma katseeni jo aivan sumea kyynelistä, Hyvä etten tukehtunut itkuuni ja pakahtunut siihen valtavaan ylpeydentunteeseen, joka minut täytti. Sama se oli miehelläkin, miten ylpeitä olimmekaan sillä hetkellä koululaisestamme ja olemme yhä. Teki vähän tiukaa pitää hetkeä myöhemmin luokan puolesta pieni puhe opettajalle, ainakin itse kuulin äänestäni kuinka itku vielä piileskeli jossain ihan lähellä. 

Eräs asia minua kuitenkin mietityttää. Tämän viikonlopun aikana olen lukenut kolmesta eri paikasta kuinka koulumenestyksestä saatu stipendi ei oikeastaan olekaan niin hyvä juttu ja todella ylpeitä vanhemmat voivat sen sijaan olla sellaisesta hymypatsaan tyylisestä kivan kaverin tunnustuksesta.

Olen todella hämmentynyt. Kouluun mennään oppimaan. Paitsi että ensimmäisen luokan aikana opitaan koululaisiksi, opitaan siellä myös paljon uusia tiedollisia ja taidollisia asioita. Eikö minun vanhempana pitäisi iloita lapseni puolesta siitä, että hän on kyennyt omaksumaan paljon uutta, ensimmäistä kertaa elämässään tavoitteellisesti. Minun perheessäni koulumenestystä arvostetaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikesta olisi saatava täysiä pisteitä ja vain kiitettävä on kyllin hyvää, ei ollenkaan.



Se tarkoittaa sitä, että arvostamme yrittämistä ja sen seurauksena usein tulevaa onnistumista. Olen kevään mittaan nähnyt lapseni tehneen läksyt joka ainoa päivä heti koulun jälkeen. Hän on käyttänyt tehtäviin aikaa, kirjoittanut sanoja uudelleen huomatessaan kirjaimen puuttuneen  ja kertonut mitä kaikkea on oppinut esimerkiksi ympäristötiedon tai uskonnon tunneilla. Tänä keväänä ei ole ollut päivää, jolloin minä en olisi kuunnellut lukuläksyä ja kysellyt luetun ymmärtämistä. Ei päivää, jolloin he isänsä kanssa eivät olisi tehneet matematiikasta vapaaehtoisia tehtäviä. Lapsi on halunnut oppia ja me vanhempina olemme halunneet antaa hänelle kaiken tukemme siihen työhön. Ei hän ole useinkaan varsinaisesti apua tarvinnut, mutta joka ikinen päivä minä olen hänen läksynsä tarkistanut. Olen ollut mukana ja kiinnostunut siitä mikä häntä kiinnostaa. Tätä minä arvostan ja tätä kautta onnistuminen usein saavutetaan. Eikä niitä läksyjä ole ollut mitenkään vähän, sillä samana päivänä on saattanut olla matematiikkaa, äidinkieltä ja lukemista.

Joku voi sanoa, että minun on helppo puhua, onhan lapseni on luonnostaan sellainen aika välkky tyyppi. Se on totta ja toinen samanlainen on kasvamassa, lucky me tällaisten huipputyyppien äitinä. Totta on myös, että meillä ei ole arjessa erityisiä tarpeita tai hankaluuksia, joiden kanssa painia, ihan niitä tavallisia vaan. 



On silti suurta lapsen pyrkimysten aliarvioimista arvottaa erilaisia kannustimia ja kiitoksia sen mukaan mikä on oikeanlainen ja mikä oikeasti merkityksellinen aikuisen näkökulmasta. Miten ahkera ja opinhaluinen lapsi ei ansaitsisi stipendiään samalla tavalla kuin toinen, joka saa sellaisen ollessaan reilu kaveri. Eihän se, että on hyvä koulussa tarkoita, ettei osaisi huomioida muita. Esikoinen on kaikkea sitä, mitä kahdeksanvuotias yleensäkin on. Hän on reilu, reipas ja kiva kaveri. Hänellä on mieletön tunneäly, hän on empaattinen ja aistii toisten tunteet vahvasti. Hän näyttää tunteensa, niin hyvässä kuin pahassa. Hän on yksinkertaisesti hienompi pieni poika kuin olisin ikinä voinut kuvitella. 

Minulla on mielessäni hyvin vahvasti viime syksyn takkuilut läksyjen teon kanssa, kun koulupäivän ajan tsempannut lapsi oli niin puhki ja poikki, että huusi läksyjen olevan rangaistus. Tätä jatkui pitkälle marraskuulle, kunnes joulun jälkeen lapsi selvästi oli sopeutunut uudenlaiseen tekemisen kulttuuriin. Hän on oppinut koululaiseksi, oppinut siihen, että asiat eivät enää tule ilmaiseksi. Ja tämä ahkeruus, se on nyt opettajan toimesta palkittu. Eihän parempaa voi olla. Se on yhtä ihanaa kuin sen reilun ja reippaan kivan kaverin saama stipendi näistä ominaisuuksistaan tai hyvän pallonheittäjän tunnustus.

Esikoisen saama stipendi tulee kantamaan häntä itsetunnon vahvistamisen kautta pitkälle tulevaisuuteen, aivan kuten opettajalta saatu Suomen lasten eläinsatuja -kirja säilyy ikuisena muistona kirjahyllyssä. Ja vaikka vauvakirja taitaakin päättyä kouluun menoon, aion silti sujauttaa sinne väliin lapun, jossa lukee mitä opettaja ennen stipendien antamista pojalle ja tytölle sanoi. "Lapsi, jolla on paitsi into oppia uutta, myös kyky asettua opetettavaksi ja oppimaan. Jonka vihkot ja tehtäväkirjat ovat siistit ja käsiala huolellista. Joka saa testeistä hyviä arvosanoja ja tekee tunnollisesti tehtävät. Ja joka viittaa ahkerasti."



Olen vähän ajatellut, että vasta sinä päivänä, kun me aikuiset osaamme olla arvostelematta ja arvottamatta asioita, voimme opettaa sitä myös lapsillemme. Ja toisaalta, ne meidän läheisemme ja ystävämme ovat iloinneet lapsen kanssa täysillä, sillä he tuntevat hänet ja tietävät miten iso asia tämä juuri tälle lapselle on. Muille voi viitata kintaalla, onneksi.

17 kommenttia:

  1. Itse olen pitänyt siitä, että nyt stipendejä koulumenestyksestä on annettu myös muille kuin luokan priimuksille. On tunnustettu niidenkin kovaa työtä, jotka ovat esim. parantaneet arvosanojaan tai muuten tsempanneet erityisesti koulutaipaleensa kanssa. Näille lapsille se tunnustus tulee tarpeen, mutta täysin varauksetta en stipendeille lämpeä, koska tässä ne hiljaiset puurtajat, jotka eivät kuitenkaan ole niitä luokkansa välkyimpiä vaan menestyvät tasaisen hyvin jäävät yleensä vaille mitään kiitosta. Palkinnot jaetaan parhaille arvosanoille ja parantajille. Pitkästä tasaisesta suorituksesta kiitosta ei juurikaan tunnu tippuvan. Varsinkin alakoululaisille kaikille se kiitos ja tunnustus hyvin tehdystä työstä olisi tarpeen. Ja mitä vanhemmaksi päästään niin sitä enemmän myös perheen asenteet koulutukseen näkyvät, joten palkintoja tulisi voida antaa myös niille lapsille jotka tekevät parhaansa vaikka kotoa ei tule käytännössä mitään kannustusta opiskelulle.

    Yksi ongelma stipendeissä myös on se, jos stipendien saajia ei mitenkään koordinoida. Kummityttöni kirjoitti ylioppilaaksi ja heidän lakkiaissa yksi poika keräsi yli 2000 euron stipendit. Varmasti aiheesta, en sillä sano, mutta jotenkin tuo summa rahaa on jo niin suuri, että mietitytti, että jos tuo olisi pilkottu vähän pienempiin summiin niin stipendit olisi voitu antaa esim. viidelle parhaiten menestyneelle. Siitä viitossijaista kun ei juuri muuten kiitosta tipu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoisen luokalta stipendin sai tyttö, joka oli opettajan sanojen mukaan parantanut lukutaitoaan "huikeasti" kevään aikana ja tuo muistaminen meni taatusti oikeaan osoitteeseen. Mutta se on kyllä totta, että tasaiset keskitien kulkijat, sellaiset hyvät ja osaavat seiskan-kasin oppilaat monesti jäävät huomiotta. Tuo kummityttösi lakkiaisten stipendikasauma on kyllä todella kummallinen. Ihme etteivät opettajat ole yhtään katsoneet, aivan varmasti myös muita hyviä saajia olisi ollut tarjolla.

      Poista
  2. Jännä lukea miten erilainen kevätjuhla teillä on ollut. Meidän lasten ala-asteella on lauantaina koulun juhlasalissa juhla missä esitysten jälkeen jaetaan koko koulun oppilaille hymypatsaat ja erilaisia stipendejä noin 30 oppilaalle. Stipendejä saa koulumenestyksestä, kaveruudesta, eri äidinkieltä puhuvat, kaupungilta, yliopistolta ja suurelta yritykseltä. Juhla päättyy suvivirteen ja luokassa jaetaan vain todistukset.
    Ja stipendit menee käytännössä joka vuosi eri henkilöille. Kuulostaa oudolta tuo Anun kertoma ja todellakin hieman epäreilulta.
    Kirkkoon ei mene edes oppilaat keväällä ja vaatteet, no enemmän herättää huomiota jos on juhlavaatteissa. Osa on paikalla verkkareissa ja osa rantatopeissa. Ja nämä siis vanhemmilla. Olen hyvin samaa mieltä kanssasi juhliin sopivasta vaatetuksesta. Täällä sitä ei tosiaan harrasteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että stipendejä saavat aina eri oppilaat. Näin sen pitäisi ollakin, yksi yhtenä ja toinen toisena vuonna. Kirkon olisin minä ihan valmis jättämään pois ohjelmasta, mutta kun se kerran täällä perinteenä on, niin toki me sinne menimme.

      Poista
  3. Hei, itse en ole kuullutkaan, että koulumenestyksestä annettu stipendi olisi jotenkin huonompi juttu tai sitä ei arvostettaisi. Jos oma lapseni saisi koulumenestyksestä stipendin, olisin siitä äärettömän ylpeä ja iloinen.

    Oma poikani pääsi nyt 2.luokalta ja hänet oli äänestetty luokassa hyvä kaveri-stipendin saajaksi. Tuntemukseni oli samat kun sinulla; ihan itkuksihan se meni, niin ylpeä olin kuopuksestani. Hymy poika-patsaita, ei meidän koulussa ole koskaan jaettu, mutta näitä hyvä kaveri-stipendejä kyllä. Aivan yhtä onnellinen ja liikuttunut olisin ollut myös hyvästä koulumenestyksestä tulleesta stipendistä. Tärkeintä lienee se, että vanhemmille se oma lapsi on kuitenkin aina se hymypoika ja kiitettävä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ennen kuin törmäsin ajatukseen kolmella eri foorumilla viime viikonloppuna. Olin todella kummissani, erityisesti huomattuani yhden mielipiteen esittäjäksi esikoiselle tärkeän henkilön. No, se siitä. Onnea teidän hyvälle kaverille, hienoa!

      Poista
  4. Minullakin ristiriitainen suhde stipendeihin, etenkin alakoululaisten osalta, samoja fiiliksiä mitä Anu kirjoitti. Lähinnä sitä mietin, että kun meidänkin koulussa niitä jaettiin ainoastaan koulumenestyksen vuoksi, niin sama tyyppihän ne sai vuodesta toiseen. Se tuntuu edelleen erikoiselta, koska ko tyypillä ei ollut lainkaan sosiaalisia taitoja ja sittemmin ei ole pärjännyt vaikkapa työelämässä ja se sai meidät muut uskomaan, että hänen laisensa oppilas on se, mihin meidänkin tulisi pyrkiä. Silloin olisin toivonut, että stipendejä olisi jaettu myös muilla ansioin. Varmasti motivoi stipendin saajaa lisää, mutta niin moni muukin luokassa ansaitsisi palkinnon, joten pikkukoululaiset eivät sitä aina tunnu ymmärtävän, miksi vain yksi palkitaan. Lukiossa stipendejä jaettiin eri perustein ja tietty siellä jo jokainen ymmärtää, miksi kaikkia onnistujia ei voida palkita. Mutta minun mielestä tämä liittyy osaksi koululaitoksemme arviointimenetelmää, joka ei mielestäni ole toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ei ole kyllä lainkaan reilua, että yksi lapsi pokkaa stipendin jokaisena vuonna. Luulisi luokasta löytyvän myös muita potentiaalisia oppilaita sen saamaan sen sijaan, että tuijotetaan tiukasti vain keskiarvoa tai vastaavaa antamisen perusteena. Esikoisen opettaja toimi mielestäni hyvin kertoessaan oppilailleen, että stipendittä jääminen ei tarkoita, että et olisi hyvä tai suoriutunut ensimmäisestä luokasta hienosti. Seuraavana vuonna voi olla sinun vuorosi. Ja näin sen pitäisi ollakin, vuorotellen yhdelle ja taas seuraavalle.

      Poista
  5. Mulla on kaksi koululaista jotka molemmat pokkasivat ekalla reilu kaveri stipendin. Esikoinen sai tänä vuonna kun lopetti nelosen stipendin loistavasta todistuksesta (Ka 9,1) sekä matikasta, 30€ tuli rahaa.
    Olen ollut ylpeä joka ikinen kerta oli syy mikä vaan, koska mä todellakin pusken ja vaadin lapsiltani koulumenestystä omien kykyjensä mukaan. Minusta liiallinen paapominen ei ole hyvästä ja on ihan hyvä nähdä että kova työ antaa kivoja tuloksia... mutta se on vaan mun mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän aiheen vierestä, mutta onpa jännä miten eri käytännöt eri kouluissa: Esikoiseni pääsi myös neloselta nyt, eivätkä saa vielä edes numeroita. Meidän koulussa Helsingissä numerot annetaan vasta 5.luokalta eteenpäin.

      Poista
    2. Uuden opsin myötä numeroarvostelu taitaa meidän koulussamme tulla vasta kuudennella luokalla. Nyt mentiin vielä akateemisten taitojen osalta asteikolla "kiitettävästi-hyvin-tyydyttävästi-tarvitset harjoitusta" ja koululaistaitojen osalta asteikko oli "säännöllisesti-usein-joskus-harvoin" tjsp.

      Onnea hienosta koulumenestyksestä teille Mamma! Tunnistan ajatuksessasi vaatimisesta ja puskemisesta myös omia ajatuksiani. Tärkeää on tuo "kykyjensä mukaan", mutta kyllä minun mielestäni lapsilta voi ja saa odottaa paneutumista ja panostamista kouluun jo alusta asti.

      Poista
  6. Sellainen tuli vielä mieleen, että satuitko huomaamaan mitä kirkkoon kuulumattomat teki kevätkirkon aikana? Kun nyt useasta paikasta on kuullut että lauantai vietetään kirkon ja todistustenjaon merkeissä. On jotenkin sääli, että lukuvuosi huipennetaan järjestelyihin, joka jakaa lapset uskontokuntien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heille oli vanhempineen järjestetty et-tyylinen tilaisuus koululla samaan aikaan kuin kirkko. Olen itse sitä mieltä, että meilläkin voitaisiin siirtyä kaikille yhteiseen katsomustietoon, se olisi helpompaa ja tasapuolisempaa. Ei sillä, mielelläni minä näen että kirkkoon kuuluva lapseni saa opetusta uskonnosta ja käy tutustumassa kirkkoon. Mutta käsi sydämelle, onko se niin tärkeää, että veisin häntä sinne itse. Vastaus on ei. Suvivirttäkin pidän enemmän kulttuurisenä perinteenä. Vuosi sitten eskarin kevätjuhlassa laulettiin ensimmäinen säkeistö ja jätettiin seuraavat pois. Nyt kirkossa tietysti veisattiin koko hela hoito.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, me olemme! Ja olisimme, vaikka ipana olisi tuonut rivin tyydyttäviä, jos se olisi hänen tasonsa ja tietäisimme hänen tehneen koulun eteen töitä.

      Poista
  8. No kyllä vanhemmalla on oikeus ilahtua lapsen koulumenestyksestä☺
    Omat lapset ovat kyseisiä stipendejä saaneet ja ilo on näkynyt lapsen kasvoilla vilpittömästi. Miksei tehtyä työtä saisi palkita? Kyllähän aikuisetkin saavat palkintoja tuloksista.
    Omien lasteni koulussa ei jaeta hymypatsaita, mutta kiva kaveri -stipendejä kyllä. Lapset tosiaan äänestävät niiden saajat. Yhtenä vuonna lapsi kertoi naivisti, että meidän luokan se ja se lupasi sitä ja tätä, jos äänestämme häntä ☺ ja niin oli luokka äänestänyt ja stipendin tuo tyttö sai. Että ei se aina reilusti mene se kiva kaveruuskaan ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa, kyllähän aikuisiakin palkitaan, kun tavoitteet työssä on saavutettu tai ylitetty. Miksi ei sitten lapsia. Kivan kaverin stipendi on ideana hyvä, mutta kaikenlaisia kommervenkkejä ne näemmä keksivät äänestykseen.

      Poista