Kaksplus.fi

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lukulaskurin toukokuu

Toukokuu osoittautui aivan mielettömäksi lukukuukaudeksi! Tämä on hivenen yllättävää, sillä olin koko kuukauden älyttömän kiireinen ja istuin harva se ilta kokoustamassa tai tein muita vapaaehtois- ja työhommia vielä kotoa. Ehkä tässä tulee parhaiten esiin lukemisen tarjoama vastapaino kaikelle muulle. Kun sitten olin kotona ja aikaa oli, luin vain. 

Toukokuussa luin seuraavat kolmetoista teosta:

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Mary Westmacott: Tyttären tarina 
Enni Mustonen: Lapinvuokko, Jääleinikki, Kultarikko 
Ann Rosman: Havskatten
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa 
Paul Gill: Kuninkaallisia rakkaustarinoita
Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa
Jenni Pääskysaari: Poika sinä olet
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Kristina Ohlsson: Lotus Blues
Kristina Ohlsson: Mios Blues

Samuel Bjørk on taiteilijanimi, jonka taakse kätkeytyvä kirjailija on aikaisemmin kirjoittanut näytelmiä ja romaaneja. Minä matkustan yksin on kirjailijan ensimmäinen dekkari ja tämä uusi tulokas pohjoismaisella dekkarikentällä lunastaa paikkansa välittömästi. Metsästä löytyy kuolleena nukenvaatteisiin puettu tyttö, jonka kaulassa roikkuvassa lapussa lukee "minä matkustan yksin". Tapausta tutkimaan pyydetään Oslosta kaksi vuotta aiemmin pikkukaupunkikomennukselle määrätty konkaripoliisi Holger Munch, joka haluaa ehdottomasti avukseen vanhan parinsa Mia Krügerin. Harmi vain, että Mia on juuri päättänyt tehdä itsemurhan. Myös Holgerin menneisyydestä löytyy yhtä sun toista, mutta lopulta uskonlahkoja, riippuvuuksia ja kostoa sekoittavaa tapausta päästään selvittämään yhdessä. Pätevä avaus sarjalle, josta minä varmasti tulen lukemaan seuraavat osat. Ei ehkä mitään uutta ja varsinaisesti omaperäistä, mutta dekkarifaneille oikein mainiota pureskeltavaa.



Agatha Christie kirjoitti dekkareiden ohella romaaneja nimellä Mary Westmacott. Tyttären tarina on psykologinen katsaus lälheisriippuvuuteen ja äidin sekä tyttären kompleksiseen suhteeseen. Voiko toiselle tehdä pahaa, vaikka uskoisi toimivansa toisen parhaaksi? Romaanilla on vahva näytelmällinen rakenne ja näin koko ajan mielessäni kuinka teksti toimisi näyttämöllä, lopun katharsista myöten. 


Kirsti Manninen kirjoittaa viihderomaaneja nimellä Enni Mustonen ja tämä kolmen teoksen sarja nimeltään "Pohjatuulen tarinoita" sijoittuu Suomen Lappiin sekä Saksaan. Lapinvuokko alkaa ajasta saksalaissotilaiden aikana, Jääleinikki jatkaa sukupolvitarinaa ja Kultarikko päättää sen. Sarja kertoo meille yhteensä kolmen sukupolven ja kolmen äidin ja tyttären tarinat, kun jokaisen on tehtävä omat valintansa erillään äidistään. Nämä ovat erittäin nopealukuista ajanvietettä, minulla meni kirja per ilta.


Ann Rosmanin Havskatten roikkui yöpöydälläni monta kuukautta. En päässyt romaanissa lainkaan eteenpäin, mutta tieto uuden kirjan ilmestymisestä sai minut lopulta kahlaamaan tämänkin Karin Adler -dekkarin lävitse. Tässä, kuten muissakin sarjan osissa, liikutaan sujuvasti nykyhetken ja menneisyyden välillä. Karin Adler saa selvitettäväkseen Marstrandin Turistihotellista löytyneen ruumiin kohtalon ja tapaus näyttää kietoutuvan vanhan kylpylän uusiin myyntisuunnitelmiin. 1900-luvun alussa kylpylässä vierailivat ahkerasti yläluokan jäsenet, jotka tulivat viettämään kesää Turistihotelliin. Niin myös johtaja Lundbergin perhe, jonka tyttärelle Katarinalle pitäisi löytää sulhanen. Kaikista sarjan kirjoista tämä on eniten väliteos, joka ei herätä lukijassa mielenkiintoa. Päähenkilön elämä sen sijaan saa uuden käänteen ja sitä myöten seuraavaa osaa odottaa jo luettavaksi.


Pidin kovasti Ulla-Lena Lundbergin merenkulkutrilogian kahdesta ensimmäisestä osasta. Tämä kolmas, Mitä sydän halajaa, oli sen sijaan pettymys. Ahvenanmaalla ollaan saavuttu suurten autolauttojen aikaan ja merenkulun merkitys elinkeinona on hiipunut. Leonora Eskilsson palaa esi-isiensä saarelle ottamaan selvää nykyajan merenkulkijoista ja suhteuttaa tilannetta menneeseen. Teos sisältää etupäässä filosofista pohdintaa ja ensimmäisistä osista tutut Eskilsin ja Simonsin sukujen jäsenet ovat enää vain sivuosissa.  


Gill Paulin teos Kuninkaallisia rakkaustarinoita esittelee nimensä mukaisesti monta kruunupäistä pariskuntaa. Aikajana kulkee aina 1300-luvulla eläneestä Portugalin kuninkaasta nykypäivän Williamiin ja Catherineen. Siinä välissä esitellään muun muassa Katariina Suuri kera Grigori Potjomkinin, Venäjän viimeinen tsaari puolisoineen, Ruotsin prinssi Bertilin ja Lilianin pitkä odotus sekä morsiamista kaunein Monacon Grace sekä puolisonsa ruhtinas Rainier. Kirja on äärimmäisen kaunis, tosin ajoittain siirappinen. Myös traagisia tarinoita mahtuu mukaan.




Virpi Hämeen-Anttilan teos Kuka kuolleista palaa on kolmas osa 1920-luvulle sijoittuvissa Karl Axel Björkin tutkimuksissa. Tällä kertaa ministeriön virkamies ja harrastelijasalapoliisi tutkii tuhopolttoja yhdessä poliisin kanssa ja joutuu kadonneeksi luullun isänsä paluun myötä uudenlaisten ongelmien eteen. Tuttua ja mukavaa luettavaa, erityisesti iloitsen Hämeen-Anttilan huolellisesta ajankuvauksesta.


Jenni Pääskysaaren Poika sinä olet tuli jo esitellyksi omassa postauksessaan. 


Ja Leena Parkkisen kirjaan Säädyllinen ainesosa palaan vielä myöhemmin.


Kristina Ohlssonin Lotus Blues on erittäin hyvä, mutta siitä eriskummallinen kirja, että se jää täysin kesken. Tämä siis jo ennakkovaroituksena lukijoille. Sara Tell on tunnustanut viisi murhaa, mutta tehnyt itsemurhan ennen tuomiotaan. Ennen sillalta hyppäämistään Sara on hakenut poikansa Mion päiväkodista, mutta kukaan ei tiedä missä poika on nyt, onko hän elossa vai kuollut. Asianajaja Martin Benner joutuu puoliksi tahtomattaan houkutelluksi mukaan Saran kiehtovaan tapaukseen saatuaan tietää Saran olevan todennäköisesti syytön. Tapaukseen sekaantuminen osoittautuu Martinin elämän suurimmaksi virheeksi. Toinen osa, Mios Blues on jo ilmestynyt alkuperäiskielellä ja julkaistaan suomennoksena ensi lokakuussa.  


Minä en kuitenkaan malttanut odottaa, vaan lainasin seuraavan osan alkuperäiskielellä heti kirjastosta saadakseni selville kuinka jutussa käy ja iloitsin siitä, että luen kirjoja sujuvasti ruotsiksi. Mios Blues jatkaa siitä, mihin edellinen osa loppui. Ehkä vihdoin saadaan selvyys siitä mitä Miolle on tapahtunut ja kuka Martinin kannoilla on. Enempää en halua paljastaa, lukekaa itse!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti