Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Säästin toukokuun lukulaskuripostauksesta yhden kirjan esittelyn myöhemmäksi. Nyt, kun kritiikki on julkaistu, pääsette tekin lukemaan mitä mieltä olin Leena Parkkisen romaanista Säädyllinen ainesosa. 

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. 335 s. Teos 2016. Kirja saatu arvostelukappaleena Teokselta.

"Kulinaristinen kasvukertomus

Mitä tarvitaan porvarilliseen idylliin? Mikäli Leena Parkkisen romaania Säädyllinen ainesosa on uskominen, löytyy vastaus jostain sopeutuvaisen mielenlaadun, istuvien hansikkaiden ja hyvän ruoan välimaastosta.

Alkusysäys tapahtumille näytellään kustantamon kesähuvilalla, jossa vuonna -41 kestitään saksalaista kunniavierasta. Viisitoista vuotta myöhemmin Saara Kaunisto istuu perheensä kanssa junassa matkalla Helsinkiin. ”Minun ei tarvitse palata” ajattelee Saara taittaessaan matkaa kohti uutta elämää.

Koti löytyy Töölöstä, mutta idylli antaa odottaa itseään. Sitten saapuu Lis, pitkiä kirjeitä entiselle rakastetulleen kirjoittava vakooja, joka polttaa piippua ja järjestää ylellisiä kutsuja.

Lis tuo Saaran elämään värit ja kuvailee valkoiseen leninkiin pukeutuvan Saaran olevan kuin maitohyytelöä, aina samaa mieltä keskustelukumppaninsa kanssa. Saara sopii muokattavaksi Lisin tarpeisiin ja tämän johdattelemana muun muassa hankkii työpaikan.

Saarassa Parkkinen piirtää vahvoin vedoin kuvan naisesta, joka kerran menneisyydessään on uskaltanut elää vapaasti. Avioliitto puolestaan on tarjonnut säädyllisen pakopaikan ja paluun yhteiskuntaan, mutta perheenäidin rooli on yksinäinen ja ulkopuolinen.

Saara siivoaa nurkkia kuuraten samalla mennyttä pois ja omaa itseään näkymättömiin. Hän rakastaa ruoalla ja hakee samanlaisena pysyvästä kattauksesta elämänhallintaa. Ainoastaan suhteessaan lapseensa Saara uskaltaa salaa uhmata vallitsevia käsityksiä siitä mikä pojalle on soveliasta.

Parkkinen näyttää ruoan paitsi sosiaalisen nousun vertauskuvana myös salaisuudet mahdollistavana koodina. Saara on kulkenut pitkän matkan junamatkalla syödyistä munaleivistä kutsuilla tarjottaviin ostereihin siinä missä Lis puolestaan on kokenut sodanaikaisen Pariisin puutteen. Lisin herkut tarjoavat Saaralle hetkellisen siirtymän arjen yläpuolelle ja ruoan luoma ajankuva toimii.  

Lopussa kaikki kiertyy takaisin samalle huvilalle, josta romaanin tapahtumat saivat alkunsa. Saara on kenties ollut Lisille hyödyke, mutta lopussa selviää kuka pakenee pystypäin ja kuka salaa. Sillä vasta sitten, kun uskaltaa hylätä säädyllisen ainesosan, voi kasvaa omaksi itsekseen."