Kaksplus.fi

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Päiväkotielo matkalla päätökseensä

Jos viime syksynä olimme uuden edessä esikoisen kouluun menon osalta, on tuleva syksy myös suurten asioiden aikaa. Kuopuksen esikoulupäätös tuli ja ei siinä mitään kummempia ollut, sama tuttu päiväkoti samojen tuttujen kavereiden kanssa säilyy. Minä ajattelin, että loppu hyvin kaikki hyvin, sillä muutakin ehdittiin välissä miettiä. 



Talvella minua alkoi nimittäin mietityttää onko ihan tavallinen esikoulu se paras paikka kuopukselleni. Siinä missä esikoisen kohdalla en arvellut hetkeäkään tai miettinyt muuta kuin kunnallista polkua esikoulusta kouluun, heräsi kuopuksen kohdalla mielessäni kysymys. Kyse ei ole siitä etteikö kuopus osaisi ja olisi taitava, sillä hän on. Hän lukee, kirjoittaa, laskee ja on motorisesti hyvin kyvykäs ikäisekseen. Kaiken kaikkiaan nokkela ja näppärä pieni ihminen. Mutta siinäpä se tulikin, hän on pieni. Sitä tosiseikkaa kun ei vain voi pyyhkiä pois, että lapsi on syntynyt joulukuussa ja parhaimmillaan tai pahimmillaan vuoden "samanikäisiä" nuorempi, ihan miten asian nyt haluaa nähdä. Ja minun hänen äitinään on varmistettava, että lapseni saa parhaan mahdollisen alun koulutaipaleelleen, jo nykyään pakollisesta esikoulusta lähtien.

Niinpä otin yhteyttä paikalliseen Steineriin. Ja koska olen käänteissäni nopea, olin parin päivän aikana puhunut asiasta paitsi koulusihteerin, myös lasteni isän, perheeni kahden opettajan sekä kuopuksen hoitajan kanssa. Siinä ei kuulkaa kauaa nokka tuhissut, kun ipana oli laitettu jonoon ja papereita vastaanotettu. Kun mahdollisuus näin oli avoinna, pystyin paremmin miettimään mitä tehdä.



Jos kuopuksen vahvuudet ovat tiedollisissa ja taidollisissa kyvyissä, on tunteiden säätely ja sosiaalisissa suhteissa toimiminen puolestaan kehitystä vaativa kohde. Niissä näkyy, että ikäeroa on sen vuoden verran monesti. Lisäksi huomaan hänen selkeästi käyttävän tätä hyväkseen niin kotona kuin päiväkodissa, hän kun on kuopus ja pieni. Olenkin yrittänyt ihan ohjelmallisesti kertoa lapselle miten iso ja reipas ja osaava hän on, vaikka vauvana sylissä toisinaan tuuditankin. Jäin siis miettimään olisiko jokin muu kuin itsestäänselvältä tuntuva eskari lapselle sopivampi. Olisiko sitä Steiner, jossa lasten yksilölliset erot ehkä otetaan paremmin huomioon ja jossa lapsi saa kasvaa omassa tahdissaan sen sijaan, että kaikkien on solahdettava tiettyyn kehykseen tietyssä ajassa. Esikoisen osalta huomaan, että jos kaikki menee ongelmitta ja koulu on helppoa, on helppo olla hyvä oppilas. Mutta entä, jos on paitsi se kuuluisa loppuvuoden poika, myös luonnostaan vikkelä kaveri. Mietin mikä olisi juuri kuopukselle parasta. En muutenkaan halua tehdä asioita vain, koska ne on helpointa tehdä tietyllä tavalla. 

Lopullinen päätös syntyi äitiäni kuunnellen. Hän kehotti kysymään asiaa suoraan kuopukselta. Ja minä kysyin. Selitin kuinka hän voisi mennä toiseen esikouluun ja siellä olisi sitä ja tätä ja tuota. Kuopus katsoi minua ja sanoi, että hän ei muuten mene mihinkään muuhun eskariin kuin oman päiväkotinsa tarjoamaan. Hän menee sinne omien kavereidensa kanssa yhdessä ja sen jälkeen hän menee samaan kouluun kuin isoveljensä, yhdessä yläkerrassa asuvan kaverinsa kanssa koulumatkat kulkien. Että eipä siinä sitten muuta.

Miksi me kuuntelimme kuopusta ja annoimme hänen tehdä päätöksen? Koska me tunnemme hänet. Ja kun hän jotain aikoo tehdä, hän tekee sen. Päätös osoittautui oikeaksi siinä vaiheessa, kun päätökset tulivat ja kerroin hänen eskaripaikkansa vahvistuneen päiväkodille. Lapsi tuuletti ja riemuitsi, oma eskari ja parhaat kaverit mukaan. 



Onneksi esikoulu on vielä pitkälle leikkimistä eikä poikiemme esikoulussa varsinaisesti opetella mitään saatika käytetä eskarikirjoja tai vastaavia. Kunhan kasvetaan vielä vähän, että se koulussa istuminen, opetuksen seuraaminen ja oppiminen olisi sitten aikanaan hieman helpompaa. Toisaalta en halua leimata kuopustani. Mistä minä tiedän vaikka hän osoittautuisi aivan suurenmoisen kärsivällisesti seuraavaksi, paikallaan istuvaksi ja keskittyväksi tyypiksi, eihän niissä missään ole tähän saakka ollut ongelmia. Mutta äidin mieli, se ehti jo pitkälle tulevaisuuteen. En kuitenkaan näe siinä mitään pahaa. Sillä sen tärkeämpää tehtävää minulle ei ole suotu kuin poikieni parhaiden mahdollisuuksien varmistaminen. 

Niinpä pelkkä puhdas päiväkotielo päättyy pian ja syksyllä talossa on koululainen ja eskarilainen. Toki kuopus tarvitsee myös tunnin pari päivähoitoa joka päivä, mutta pääpaino on esikoulussa. Hän on kyllä ollut onnekas poika mitä tulee varhaiskasvatukseen ja hoitajiin. Hän on saanut nauttia laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja tuttu hoitaja on seurannut alusta alkaen mukana ryhmästä toiseen. Nyt hän on viime syksystä lähtien kuulunut isojen kundien pienryhmään ja se, jos mikä on buustannut lapsen itsetuntoa valtavasti. He isot tulevat eskarilaiset, mikä on ollessa. En voi myöskään tarpeeksi koskaan kiittää pienryhmän aikuista siitä valtavan paneutuvasta ja hienosta tavasta, jolla hän lapset kohtaa ja heitä jokaista yksilönä arvostaa. Tietenkään kaikki ei ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta koen kodin ja päivähoidon yhteistyön sujuneen molempien lasten kohdalla. Ja mikä parasta, kotona on ollut ssama lapsi kuin hoidossakin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti