keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Juhlasta arkeen

Viime sunnuntaina juhlittiin kummipoikaa toinen silkkimekossa ja toinen rusetti kaulassa. 



Viimeiset alkuviikon lomapäivät puolestaan vietettiin pakkasta paossa kotona, villasukat jaloissa ja miinusasteita laskien. Sen verran poistuttiin kotoa, että vietiin esikoinen synttäreille ja käytiin herkuttelemassa kuopuksen ja siskon kanssa sushilla. Sitten taas pyjamat päälle ja villatakkia niskaan. On ollut vähän vilu kotona, kuten kuopuskin tietää.


Tänään ei oltu villasukissa eikä myöskään leningeissä, kun kello herätti töihin seitsemältä. Toimistolla oli aivan hiljaista, koko kerros oli pimeänä tullessani ennen kahdeksaa paikalle. Aamupäivällä näkyi muutama muukin naama, mutta rauhassa sai rästihommia tehdä. Kolmelta laitoin kansiot kiinni ja suuntasin hakemaan miestä ja poikia keskustasta, olivat käyneet leffassa loppiaisen kunniaksi. Päivän duuniasu oli hyvin rento ja look meikitön. Kuten olen aiemminkin todennut, joko hengailen ihan pulimummona tai viimeisen päälle. Nyt kallistui ensimmäiseen. Oli muuten ihanan nopea aamu, kun puolessa tunnissa olin jo syönyt aamiaisen ja istuin autossa. 


Huomenna muuttuu, kun kaksi pikkukundiakin on lähes kolmen viikon loman jälkeen saatava ojennukseen ja matkaan. Ennustan muutamia pukemisraivareita, yhtä hikoilevaa mieshenkilöä ja yhtä "auto lähtee kahden minuutin kuluttua, olitte mukana tai ette" -julistusta by allekirjoittanut. Pitäkää peukkuja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti