Juhlasta arkeen

Viime sunnuntaina juhlittiin kummipoikaa toinen silkkimekossa ja toinen rusetti kaulassa. 

Viimeiset alkuviikon lomapäivät puolestaan vietettiin pakkasta paossa kotona, villasukat jaloissa ja miinusasteita laskien. Sen verran poistuttiin kotoa, että vietiin esikoinen synttäreille ja käytiin herkuttelemassa kuopuksen ja siskon kanssa sushilla. Sitten taas pyjamat päälle ja villatakkia niskaan. On ollut vähän vilu kotona, kuten kuopuskin tietää.

Tänään ei oltu villasukissa eikä myöskään leningeissä, kun kello herätti töihin seitsemältä. Toimistolla oli aivan hiljaista, koko kerros oli pimeänä tullessani ennen kahdeksaa paikalle. Aamupäivällä näkyi muutama muukin naama, mutta rauhassa sai rästihommia tehdä. Kolmelta laitoin kansiot kiinni ja suuntasin hakemaan miestä ja poikia keskustasta, olivat käyneet leffassa loppiaisen kunniaksi. Päivän duuniasu oli hyvin rento ja look meikitön. Kuten olen aiemminkin todennut, joko hengailen ihan pulimummona tai viimeisen päälle. Nyt kallistui ensimmäiseen. Oli muuten ihanan nopea aamu, kun puolessa tunnissa olin jo syönyt aamiaisen ja istuin autossa. 

Huomenna muuttuu, kun kaksi pikkukundiakin on lähes kolmen viikon loman jälkeen saatava ojennukseen ja matkaan. Ennustan muutamia pukemisraivareita, yhtä hikoilevaa mieshenkilöä ja yhtä "auto lähtee kahden minuutin kuluttua, olitte mukana tai ette" -julistusta by allekirjoittanut. Pitäkää peukkuja!

Viikkorahaprobleema

Koulun alkaminen on tuonut monia uusia asioita eteen ja yksi niistä on raha ja sen käyttö. Kuinka paljon ekaluokkalainen saa päättää rahankäytöstään, pitääkö sen eteen tehdä jotain ja onko viikkoraha hyvä idea?

Minulla ei ole koskaan ollut viikkorahaa tai karkkipäivää. Rahaa on saanut kun sitä on tarvinnut ja se ei ole varsinaisesti ollut vastikkeellista. Kukaan ei ole katsonut onko vessa pesty tai tiskikone tyhjennetty ja päättänyt sen perusteella tippuuko viikkorahaa vai ei. Kai me silti jollain tavalla tiesimme, että kotihommissa pitää auttaa ja ne kuuluvat kaikille, ilman tehtävälistoja jääkaapin ovessa.

Esikoisella on ollut säästöpossu jo ihan pienestä ja sinne on talletettu rahaa, kun joku on sitä antanut. Näiden rahojen käytöstä on sitten saanut päättää itse, eli käytännössä niillä on ostettu esimerkiksi legoja. Vanhempien antamissa rajoissa toki, sillä lapsihan ostaisi vaikka viidelläsadalla legoja, jos me niin sallisimme. Mutta ei, järki kädessä tässäkin. Joka tapauksessa hän on saanut jo hieman päätösvaltaa raha-asioissa ja saanut pohtia onko järkevää ostaa sellaista, jonka jäljiltä säästöpossu on tyhjä, vai jotain hieman edullisempaa. Ja kannattaako säästää pitkäjänteisesti tiettyyn toivekohteeseen, vai ostaa vain ostamisen ilosta jotain heti, kun rahat riittävät.

Ajattelen, että jos alkaisimme maksaa lapselle viikkorahaa, pitäisi meidän ehkä myös edellyttää sen saamiseksi tiettyjä asioita, kuten kotitöiden tekemistä. Ja tämä minulla tökkii vähän vastaan. Minun mielestäni meidän yhteinen kotimme ja sen huoltaminen on kaikkien juttu, ei sellainen josta maksetaan. Ei minullekaan makseta. En halua lapseni oppivan pyykinpesua vain, koska hän saa siitä jotain. Toisekseen, mitä niillä viikkorahoilla sitten olisi tarkoitus ostaa? Karkkipäiväksi herkkuja? Futiskortteja? Legon minifiguureja? Auttaisiko se hahmottamaan rahan arvoa ja sitä ettei kaikkea voi saada, jos rahaa olisi vaikkapa vitonen käytettävissä viikoittain. Tai kaksi euroa, ei minulla ole mitään käsitystä viikkorahan suuruudesta tämänikäisille. Mitkä ostokset kuuluvat vanhemmille ja mitkä lapsi hoitaa itsenäisesti omalla rahallaan?

Minä taidan olla kallistumassa siihen, että jatketaan kuten ennenkin. Me vanhemmat ostamme mitä lapsi haluaa ja tarvitsee (ja ei, ei kaikkea mitä hän haluaa, mutta ymmärtänette asian) ja hän vastapainoksi osallistuu ikätasolleen sopivasti kotitöihin ja hoitaa koulunsa ja harrastuksensa. Eikö kuulostakin ihan järkevältä? Ei tehdä listoja hoidettavista hommista, mutta kun yhdessä siivotaan, niin yhdessä tehdään. Eikä erotella millä rahalla mitäkin hankitaan. Ehkä lapsi joskus haluaa ehdottomasti viikkorahaa, sitten tämä asia täytyy ottaa uudelleen keskustelun alle. Tällä hetkellä hän ei ole tarvinnut omaa rahaa kuin syksyiseen discokäyntiin ja sinne toki laitettiin kolikoita matkaan.

Minä ajattelen ja haluan lapsillenikin opettaa, että tässä maailmassa ja yhteiskunnassa on asioita, jotka vaan pitää tehdä ja sitten ne tehdään. En osaa kuvitella tilannetta, jossa esimerkiksi maksaisin lapselleni koenumeroista, sillä koulu on yksi asia, joka hoidetaan ja piste. Ihan sen vuoksi, että se on lapsen velvollisuus ja sen hyvin suorittamisesta saa hyvän mielen. Hyvällä en tarkoita arvosanoja, vaan sitä tunnetta, että on tehnyt parhaansa ja ollut reipas koululainen. Saatan vetää nämä sanani takaisin siinä vaiheessa, kun yritän saada teini-ikäiseni läpi peruskoulusta, mutta se on sitten sen ajan asia. Nyt ajattelen, että lapsi hoitakoon koulunsa ja myöhemmin opiskelunsa kunnolla ja sen vastapainoksi hän saa meiltä kaiken mahdollisen huolenpidon ja elatuksen. Meille ei myöskään tarvitse alkaa maksaa vuokraa 18-vuotiaana tai vaikkapa välivuotena. Jos saa duunia, niin hyvä, siinä on hyvä säästää tulevaa varten. Minä hoidan nämä tyypit ihan sinne saakka kuin he sitä tarvitsevat ja vielä enemmänkin. Niin minullekin on tehty. 

Muutama otos joulusta

Palataan vielä hetkeksi aaton tunnelmiin. Meillä oli ihana joulu. Aatto vanhempieni luona yhdessä siskoni ja poikaystävänsä kanssa, joulupäivä kotona omia lahjoja avaten, niillä leikkien ja yöpuvuissa heiluen ja tapaninpäivä sekä minun vanhempieni luona piipahtaen että miehen sukua tavaten ja lopuksi vielä hyvien ystävien kanssa iltaa istuen. Pidemmittä puheitta pääsette kuvien myötä mukaan tunnelmaan.

Jos mä en näe joulupukkia, ei sekään näe mua ja sitten ei ehkä jännitä ihan niin paljon.

Kotilahjoista ykköseksi nousivat Lego Cityn poliisiasema sekä Skylanders-pleikkapeli. Kaikiesta lahjoista ukki osti tänäkin vuonna parhaat, omat trolleyt pienille matkaajille. Darth Vader -kuosisina. Tietty.

Nyt kuusi on viety jätekatokseen, koti riisuttu koristeista ja kalenteriin täytetty uudet puhtaat sivut. Nopeasti joulukuun iloinen ja tunnelmallinen odotus vaihtuu tammikuussa alkaneen vuoden meininkeihin. Kun kaikki on vielä kirjoittamatonta, tuntematonta ja avointa mahdollisuuksille. Tätä vuoden neljättä päivää vietämme pakkasta paossa sisätiloissa, villasukat jaloissa ja kotihommia tehden. Huomenna ohjelmassa on esikoiselle kaverisynttärit ja illalla parturia molemmille pojille. Keskiviikkona menemme leffaan loman loppumisen kunniaksi. Tästä tulee vielä hyvä viikko. 

Asusteongelma

Täällä tehdään parhaillaan lähtöä kummipojan synttärijuhliin. Käytän todella vähän asusteita ja niistäkin yleensä samoja vakkareita. No onko ihme, jos niiden säilytykseen hankittu laatikko näyttää tältä:

Kuka tulisi ja siivoaisi, pohjalta saattaa löytyä ylläreitä!

Musta aukko ja Rouva Erikssonin akilleen kantapää on löytynyt.

Uutta kohti

Mietin äsken, ettei sellaista asiaa taida olla olemassakaan kuin tavallinen vuosi. Tiedättekö, sellainen suhteellisen tapahtumaköyhä, ainoastaan normaalia arkea ja elämää sisällään pitävä. Jokainen vuosi viimeisen kymmenen vuoden ajalta tuntuu olleen jollain tavalla erityinen ja pitäneen sisällään isoja juttuja. Niin tämä viimeisinkin, jolle eilen sanottiin hyvästit. Oli matkoja, oli yksi uusi koululainen ja yksi talo remontteineen, näin ensimmäiseksi mieleen tulleina. Tervetuloa siis tämä nykyinen vuosi kaikkine kiemuroineen, ei tarvitse tulla tavallista saatikka tylsää. Mutta tulisipa onnellinen. Ja taitaa se onni siitä arjesta noin pohjimmiltaan löytyä.

Iso ilon aihe elämässä ovat ystävät. Niin mekin vietimme vuodenvaihdetta hyvien ystäväperheiden kanssa, lapset ja aikuiset yhdessä. Söimme hyvin, poksautimme kuohuvan, kävimme katsomassa lasten ilotulituksen iltakahdeksalta, yritimme valaa tinaa siinä onnistumatta (pirullinen induktio!) ja sytytimme sen sijaan tähtisadetikut. Lapset leikkivät, aikuiset juttelivat ja hauskaa oli. Ennen vuoden vaihtumista olimme jo omissa sängyissämme koko perhe ja minä sammutin valon heti, kun kello oli raksahtanut yli kahdentoista. Hyvä ilta.

Nyt mies tekee lähtöä luistelemaan poikien kanssa, kun tuohon lähelle on saatu jää aikaiseksi. Minä jään lepäilemään, että pääsisin viikonlopun molemmille synttärikutsuille mukaan. 

Välipäiviä

Tällä viikolla olemme laskeutuneet laiskasta joulusta vielä laiskempaan välipäivien viettämiseen. Mies on periaatteessa töissä, mutta käytännössä istuu nytkin tuossa vastapäätä sohvalla. Kunhan on tavoitettavissa tämän loppuvuoden se riittää, ja varsinaisesti paluu työpaikalle koittaa vasta ensi maanantaina. Me jatkamme poikien kanssa vielä loppiaiseen ja kunhan koulu seitsemäs päivä tammikuuta taas alkaa pyörähtävät raiteilleen myös meidän rutiinimme.

Kahden viime viikon aikana olen viettänyt valtaosan ajastani vaakatasossa tai istuen ja ollut erittäin tunnollinen toipilas. Olen katsonut Netflixistä kaksi kautta Siltaa ja siihen perään siskon suosituksesta sarjaa Killing, josta on nyt kolmas kausi meneillään. Olemme kaikki nukkuneet pitkään aamuisin, pojat jopa kahdeksaan saakka ja me miehen kanssa vielä vähän pidempään. Olemme syöneet kun siltä tuntuu, lukeneet paljon kirjoja, pelanneet esikoisen saamaa pleikkapeliä ja jatkaneet lautapeleillä. Olemme käyneet ulkoilemassa,  perustaneet saippuakuplalaboratorion kylpyhuoneeseen ja saunoneet keskellä päivää. Olleet koko päivän yöpuvuissa ja olleet yhdessä. Minulla on vaan yksinkertaisesti maailman ihanin perhe. Meillä on niin hyvä olla nelistään.

Eilen lähdin mukaan, kun mies vei pojat luistelemaan Tapiolan jääpuistoon. Autoin luistimet pojille jalkaan, hain kupin kahvia ja istahdin katselemaan. Hyvin kulki, esikoinen viuhahteli ohitseni ja kuopuksenkin eteneminen muistutti huomattavasti enemmän luistelua kuin vuosi takaperin.

Palataan joulun juhlintaan vielä myöhemmin ja huomenna odottavat uudet kekkerit, kun lähdemme ottamaan uutta vuotta vastaan esikoisen kummien luokse. Viikonloppuna on kahdet syntymäpäivät, eli juhlaa riittää! Minä en vielä tiedä minne kaikkialle jaksan tulla mukaan, päivä kerrallaan.

Kaunista joulua

Meidän perheeltä sinulle.