sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Pieniä paketteja Louis Vuittonilta

Me jatkoimme miehen kanssa vanhaa hyväksi havaittua linjaa ja emme hankkineet toisillemme varsinaisia joululahjoja. Kuten niin monta kertaa aiemminkin kävimme sen sijaan kulmaputiikissa ja hankimme jotain pientä, tarpeellista tai ihan vaan kaunista. Minun lahjani ostettiin yhdessä, miehen lahjan ostin minä ja annoin heti samana päivänä.


Nämä pakkaukset ovat kyllä kuin koruja jo itsessään. Hyvä että raaskin ottaa sisältöä esille ja käyttöön.


Minä kaipailin itselleni korttikoteloa käytettäväksi niissä tilanteissa, kun koko lompakko ei ole mukana. Vaikka arjessa usein kannankin olallani isoa laukkua, olen yhä useammin lähtenyt matkaan vain pienen olkalaukun kanssa. Sinne ei lompakko mahdu, joten kortit ovat olleet laukussa irrallaan. Nyt tämä puute on korjattu monogram-kuosisen korttikotelon myötä. Tuo fuksianpunainen somiste on kiva lisä muutoin hyvin klassiseen tuotteeseen. Kortteja tuonne mahtuu useampia, minulle riittävästi.



Mies puolestaan sai minulta jälleen yhden solmion. Mustan, vaaleanpunaisen ja heleämmän sinisen kaveriksi tuli nyt hyvin klassinen tummansininen sävy. Tämän hankkimista ei tarvinnut kauaa miettiä, väri on niin kaunis. Kuosi ei myöskään ole liian päällekäyvä, vaan hyvin hillitty. Skraga itsessään sopii käytettäväksi sekä pukupäivinä että farkkujen ja pikkutakin kanssa. 



Loppuun vielä vinkki, eli solmio-ostoksilla kannattaa aina vilkaista materiaalilappua. Polyesterisekoitteilla ei pitkälle pötkitä ennen kuin kravatti on ryppyinen, kurttuinen ja nuhjaantunut. Ostamalla silkkisolmion ei sen sijaan voi mennä vikaan. Eivät myöskään maksa paljon, jos keskittää ostoksen esimerkiksi Stockan Hulluille Päiville. Siellä on aina myynnissä laadukkailta silkkisolmioita edulliseen hintaan.  


2 kommenttia:

  1. Ompa kaunis kravatti! Tarviskohan mies ensimmäisensä seuraavana juhlapäivänä :D

    VastaaPoista