perjantai 9. helmikuuta 2018

Kirja-arvostelussa Heidi Köngäksen Sandra

Heidi Köngäs: Sandra. 285 s. Otava 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Otavalta ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä. 



Sata vuotta takaperin Suomesta löytyi monta torpanemäntää. Heidi Köngäs kertoo romaanissaan Sandra yhdestä heistä.

Sandra on ollut huutolaislapsi, elämän kovuuteen jo pienestä tottunut. Avioliitto Jannen kanssa on kuitenkin onnellinen, torppa rakentuu ja lapsia syntyy. Elämä on työteliästä, mutta hyvää. Romaanin puolivälissä sisällissota pyörähtää maantieltä kotipihaan ja vie mukanaan Jannen jättäen Sandran selviytymään yksin viiden lapsen kanssa.

Monen muun kirjailijan tavoin myös Heidi Köngäs on siis uudessa teoksessaan kääntänyt katseen vuoden 1918 tapahtumiin. Romaanin nimihenkilön kohtalona on joutua sodan myötä oman elämänsä sivustakatsojaksi, kun ulkoiset tekijät määrittelevät elämän edellytykset. Kyyti on kylmää.

Heidi Köngäs on parhaimmillaan tunnetilojen kuvaajana ja sanojen asettelijana. Hän näyttää lukijalle Sandran surun, epätoivon ja päättäväisyyden riipaisevasti, pienin kielellisin yksityiskohdin. Sandran taistelu soditaan kotirintamalla ja se on ankara. Nälkä ja hätä välittyvät lukijalle kouriintuntuvina.

Sandran lisäksi romaanin kertojina toimivat tämän käly Lyyti sekä tyttärentytär Klaara, joka löytämiensä muistikirjojen kautta käy läpi isoäitinsä elämää. Usean kertojan käyttäminen on kuitenkin tarpeetonta ja tekee kerronnasta hajanaisen. Klaaran oman elämän pohdintaa ei myöskään motivoida kunnolla ja teoksessa on mittaansa nähden turhan paljon erilaisia aineksia. Monessa niistä raapaistaan pintaa, mutta ei päästä sen syvemmälle.

Romaanin ensimmäinen luku puolestaan jää irralliseksi, vaikka näyttääkin suomalaiselle kansanluonteelle ominaisen hiljaisuuden vaatimuksen.”Tuska pitää purra ikeniin” huutaa Sandra anopilleen Maijalle tietäen mistä puhuu. Hiljaisuus antaa raamit olemiselle ja vain siten voi pysyä kasassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti