perjantai 13. marraskuuta 2015

Tuuliviiri rauhaton

Arvatkaa mitä täällä on tällä kertaa säädetty? No reissujuttuja tietenkin, vaihteeksi. Kuka edes enää yllättyi.

Homma alkoi siitä, kun kesäpaikan keittiön remontti vei budjetoitua enemmän varoja lahosta johtuvien tukirakennekorjausten vuoksi. Siinä vaiheessa sitten mietittiin mitä tehdään ja yhteistuumin päätimme, että helmikuulle suunniteltu Thaimaan matka pitää perua. Emme halunneet tehdä mitään remppajuttuja vähän sinne päin, mieluummin korjattiin kunnolla, kun kerran korjaamaan oli lähdetty. Ja kun rahaa meni enemmän kuin arveltiin, vilkutettiin Thaimaalle heipat.

Jonnekin kuitenkin piti päästä ja joku meistä neljästä heitti ilmoille Pariisin. No mutta mikä ettei, sinnehän esikoinen on halunnut katsomaan "sitä jokea ja Mona Lisaa" siitä lähtien, kun sai lahjaksi kirjan Gekko, Puupponen ja suloinen Rose. Kirjassa siis seikkaillaan Pariisissa ja sitä on luettu meillä ahkerasti. Ostimme samantien todella edulliset lennot Norwegianilta ja näin matka-ajankohdaksi päätyi talvilomaviikko maanantaista perjantaihin. Lähdemme sopivasti syntymäpäivänäni ja olemme perillä neljä yötä. En tiedä onko helmikuu kovinkaan suosittu ajankohta vierailla kaupungissa, mutta samapa tuo. Pariisi ja kaupunkiloma ylipäätään on aina hyvä idea.



Koska jonkinlaisella budjettimatkalla tässä ollaan, piti hotelli löytää edullisesti. Se osoittautuikin tämän yhtälön vaikeimmaksi yksittäiseksi osatekijäksi, sillä halusimme ihan ytimeen, mieluiten 5. tai 6. kaupunginosaan Luxembourgin puiston ja Seinen välimaastoon. Metroaseman tulisi olla lähellä, meidän pitäisi mahtua yhteen huoneeseen ja hotellin pitäisi olla ainakin sellainen perustasoinen. Emme etsineet hienoa, siisti riittäisi. Ja siltikin hinnat neljälle yölle olivat helposti yli tuhat euroa meidän porukaltamme. Kun olin aikani googlaillut ja käyttänyt erilaisia hakukoneita tuli tämän päivän ykkösasia, eli kohdennettu  mainonta avuksi. Ja sieltä se meille sopiva hotelli löytyi, sijainti oli ok ja hinta maksettavissa. Lähetin linkin miehelle ja pari minuuttia myöhemmin tein varauksen.

Yövymme 7. kaupunginosassa aivan Hotel des Invalidesin kupeessa. Metroasemia löytyy läheltä ja hotellin kuuluminen Best Western -ketjuun antaa takeen jonkinlaisesta perustasosta. Sijainnin osalta meidän on helppo kävellä niin Eiffel-tornia katsomaan kuin vaikkapa Latinalaiskortteleihin tai St. Germainin kaduille. Myös Notre Dame sekä Louvre Mona Lisoineen ovat heti Seinen toisella puolella ja metrolla pääsemme hujauksessa ihailemaan kaupunkia Sacre Coeuriltä. Jos tulee mieleen mitä lasten kanssa kannattaisi ehdottomasti Pariisissa nähdä tai tehdä, kertokaa ihmeessä! Itselleni visiittejä kaupungissa on takana jo useita, mutta lasten kanssa mennään ensimmäistä kertaa.



Kun Pariisissa on käyty, on aika siirtää katseet tulevaan kesään ja risteilyyn. Olemme saaneet varauksen tehtyä ja reissusuunnitelmat ovat selvillä. Lähdemme heti mieheni ja siskon miehen lomien alussa heinäkuussa matkaan ja lennämme Barcelonaan. Laiva lähtee illalla ja seitsemän päivän reitti pitkin läntistä välimerta kulkee monien kiinnostavien paikkojen kautta. Myös yksi meripäivä mahtuu mukaan. Pääsemme käymään muun muassa Ibizalla, Palmassa, Sisiliassa ja Napolissa ja tietenkin jälleen Barcelonassa, mikäli lennot tulevat hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä perille. Muuten ohjelmassa lienee ahkeraa uintia laivan altaissa, auringonottoa, syömistä ja juomista. Lähdemme all inclusive -meiningillä matkaan, joten pikkukundeillekin saadaan jäätelöä ja ranskalaisia aina, kun siltä tuntuu. Illalliselle saa pukeutua, mitä toivoimmekin, mutta muuten voi olla rennoin mielin matkassa.

Nämä matkat on nyt tuuliviirin osalta lyöty lukkoon eikä muutoksia enää oteta vastaan. Mies huokaisi helpotuksesta.

8 kommenttia:

  1. Pariisi on ihana! Me ollaan myös parin viikon päästä lähdössä pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin 8- ja 10-vuotiaiden poikiemme kanssa. Innolla odotetaan, koko porukka. Meilläkin poikien ensiviisiitti ko.kaupunkiin :) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana kaupunki, varmasti tulee teille hauskaa. Tule sitten kertomaan mistä pojat tykkäsivät erityisesti, niin tiedetään helmikuussa tehdä samoja juttuja.

      Poista
  2. Päiväretki Disneylandiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me sivuttiin asiaan miehen kanssa jonkun kerran, mutta jäätiin epäilemään onko yksi päivä auttamatta liian vähän. Itseäni houkuttaisi vähän myös Versailles.

      Poista
    2. Olen itse käynyt Euro Disneyssä juuri talvella ja se oli oikein hyvä aika. Jonoja ei ole, joten päivässä ehtii jo paljon. Ja muutenkin kivempi, kun on tilaa. Junamatka on tosi kätevän matkan päässä keskustasta, suosittelen tuota Versaillesin sijaan. Versailles on omiaan aikuisseurassa tai kun lapset on isompia. Kyllä me aina museoita lapsen kanssa lomilla kierretään, mutta Versailles on jotenkin aika hevi, jo sen pitkän matkan takia.

      Poista
    3. Hyvä kuulla, kiitos. Ehkä siis parempi jättää Versailles vielä odottamaan ja pohtia vakavasti Disneytä sen sijaan.

      Poista
  3. Päivä Disneylandiin riittää hyvin kun keskittyy "huvipuistoon". On ehdottomasti suositeltava paikka offseason aikaan. Jos ei ole käynyt yhdessäkään disneypuistossa, on aikuisillekin todella kiva kokemus, niin loppuun saakka hiottu ettei voi verrata normi huvipuistoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, me emme ole koskaan Disneyn huvipuistoissa käyneet, joten varmasti tykättäisiin kaikki neljä. Pitää ottaa siis matkasuunnitelmaa tehdessä vakavaan harkintaan. Olisi varmasti elämys ja kiva kuulla, että päivä riittää.

      Poista