Kaksplus.fi

torstai 7. toukokuuta 2015

Tavara on ikuista

Koska kesäkotiunelma on jossain takaraivossa muhinut jo pitkään, olen viimeisten vuosien aikana laittanut mahdollisesti tulevaan taloomme sopivaa tavaraa syrjään. Tahtoo siis sanoa, että kierrättämisen sijaan olen hillonnut erilaista kamaa ensin vanhan asunnon vinttikomerossa ja nyt tämän nykyisen kodin varastokopissa. Poikien saadessa omat huoneet vuosi takaperin, vein kaiken työhuoneessa olleen varastoon odottamaan. Ja nyt kun kesäkoti on todellisuutta, tulee näille tavaroille käyttöä. Kävin tässä päivänä eräänä, reippauspuuskan iskiessä, tyhjentämässä tavarat varastosta ja toin ne kuopuksen huoneeseen odottamaan viemistä talolle. 

Joo terve. On se hyvä ettei mitään muuta ole ostettu kuin kaksi sänkyä sekä sohvapöytä, ja nekin käytettyinä Kierrätyskeskuksesta. Löytyy muun muassa aika monta mattoa, tyynyjä ja peittoja, tauluja, kaksi kukkapöytää, entisen eteisen puolipyöreä pöytä ja kasoittain silkkiverhoja sekä silkkityynynpäällisiä. 


Löytyy tikapuut, reilut kymmenen hyllymetriä Boknäsin hyllypaloja yhdessä saman firman työtuolin kansssa, lisää mattoja ja poikien leluja. 


Näiden erittäin hyväkuntoisten ja käyttökelpoisten tavaroiden lisäksi löytyy aarteita, kuten isotätini vanhoja kahvikuppeja yhdessä vanhempieni häälahjaksi saaman kahviastiaston kanssa. Äitini antoi heillä viimeksi käydessään mukaamme kasan räsymattoja, joista löytyy isoäitini kutomia. Samaten saamme kesäkotiin vanhoja täkkejä minun mummolastani, tiedättekö sellaisia vanhoja satiinipintaisia ja painavia. 

Talon entiset omistajat ovat jättäneet meille reilusti huonekaluja sekä astioita samaten kuin esimerkiksi ruohonleikkurin ja haravoita. Niinpä meidän ei tarvitse ostaa uutena mitään muuta kuin patjoja Ikeasta ja mies on toki hoitanut hänen mielestään oleellisimman hankinnan, eli grillin ostamisen. Paikallinen kaupunginosan kirpparipalsta Facebookissa on myös osoittautunut helmeksi, kun olen ostanut sieltä runkopatjat kahta suklaalevyä vastaan ja esimerkiksi mikron sekä kokovartalopeilin kympeillä. Erittäin kätevää, käytännöllistä ja ilahduttavaa kierrätystä.

Kunhan äitienpäivänä teemme ensimmäisen retken talolle, pääsen ottamaan kuvia kaikesta, tutkimaan kunnolla paikkoja ja kaappeja samaten kuin kurkkaamaan mitä muovimaton ja repsottavan tapetin alta löytyy. Parin viikon kuluttua lähtee tämä tavaramäärä talolle ja saamme useamman remonttimiehen antamaan arvionsa pintaremontin kustannuksista. Sitä ennen juodaan jo toivottavasti äitienpäiväkahvit uuden kesäkodin portailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti