maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenterit - check!

Ei tullut tänäkään vuonna täytettäviä kalentereita. Meillä olisi kyllä kaunis kalenteri tähän tarkoitukseen ja se onkin ollut käytössä parina jouluna. Nyt päädyttiin kuitenkin oikaisemaan vähän etenkin, kun pojat löysivät helposti itselleen mieluisat kalenterit.


Esikoinen odottaa joulua sikahintaisen Lego Star Wars -kalenterin avustuksella.


Herkkusuu-kuopus valitsi tietenkin suklaakalenterin ja kun vielä löytyi Transformers, oli valinta selvä.


Ehkä ensi vuonna taas tontun piilottamia aarteita kangaskalenterista, jos aikaa ja energiaa löytyy. Ikinä ei muuten aamutoimet mene niin vikkelästi kuin joulukuussa, kun kalenterin saa avata siinä vaiheessa, kun vaatteet on päällä ja hampaat pesty. Esikoisella nimittäin, alati sairaiden perheessä on kuopuksen vuoro olla kipeänä ja miehen jäädä hänen kanssaan kotiin.

4 kommenttia:

  1. Hienot kalenterit! Me teimme eilen iskun Helsingin keskustaan toiveena ostaa pojillemme lego city-joulukalenterit, mutta myöhässä oltiin ja pahasti. Yhtäkään kalenteria ei löytynyt koko kaupungista, ainakaan pojille sopivaa. Stockalta ilmottivat lego-kalentereiden loppuneen jo viikko sitten. Onneksi meillä on myös tuollainen itse täytettävä kalenteri, johon tänä vuonna sitten satsaan hieman enemmän kun legot jäi saamatta. Ensi vuonna pitää muistaa olla ajoissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä miten ajoissa tässäkin asiassa saa nykyään olla. Tulee ihan mieleen toppahaalarit, jotka Helsingissä myydään elokuussa...

      Poista
  2. Nuo lego kalenterit on kyllä sikahintaisia! Itse ostin viime tammikuussa alesta legokalenterit -50% odottamaan, vaikka ihan hullultahan se silloin tuntui! Nyt kun on kolmas suuhun tavaroita työntävä talossa, nuo pienet legojutut on myös ärsyttävästi kaikkialla (ennen en ehkä kiinnittänyt huomiota). Tuumimme miehen kanssa että parempi olisi kalenteri josta tulisi aina osa/osia+ohje joista rakentuisi jokin isompi juttu ja aattona pääsisi lelulla leikkimään eikä pieniä osia olisi miljoonaa..tällaista kalenteria kun ei ole niin saattaa joutua itse tuollaiseen täytettävään kalenteriin tekemään. Taitaisi päästä halvemmallakin!

    Mukavaa joulunodotusta!

    Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän munkin ostaa ensi vuoden kalenterit jo nyt alennusmyynneistä jemmaan, eipä ne paljon tilaa kellarivarastossa veisi. Etenkin, kun myös kuopus ilmoitti haluavansa ensi vuonna legokalenterin.

      Poista