sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tuoreeks terveeks

Tänä vuonna virpomaoksien koristelusta ovat vastanneet tahot isoäiti ja päiväkoti. Esikoinen teki omat vitsansa ollessaan isovanhemmillaan viime viikolla ja kuopuksen vitsa valmistui päiväkodissa. 



Kuopuksen tekele on tuo liikuttava töpö oikealla. 



Myös rairuoho kasvoi isoäidin ja esikoisen kylvämänä melkoiseen mittaan jo viikossa. Tai mitä lie vihreää heinää onkaan. Kamala paine pitää se hengissä.


Ostin hulluttelemassa käydessäni suklaapatukoita varastoon, jos meille muutama virpoja eksyisi. Myös pojat saivat yhdet virvottuaan meitä, on sitten helpompi odottaa pääsiäissunnuntain suklaamunia. Ja saivat he myös etsiä piilottamani legopakkaukset, jotka eivät montaa euroa samoilla hullutteluilla kustantaneet. Me ollaan niin helppoja. Kuopus oli tohkeissaan, pääsiäispupu on käynyt yöllä piilottamassa legot. Esikoinen tuhahteli vieressä, se mikään pupu ole. Ihan äiti vaan.

Noin muuten meillä ei käydä toisten ovilla virpomassa. Esikoista jännittää jo meidän vanhempien virpominen niin paljon, ettei siitä meinaa tulla mitään. Menköön sitten joskus kouluikäisenä, jos haluaa ja rohkenee. Siihen saakka virvotaan vain vanhemmat, isovanhemmat ja täti.


Pääsiäinen ajoittuu kevääseen ja kevään tulon tietää myös tivolin saapumisesta päiväkodin takana olevalle kentälle. Me kävimme jo torstai-iltana paikan päällä. 






Viisi laitekäyntiä molemmille ja arvat päälle. Lopputuloksena kaksi itkevää lasta, kun piti lähteä kotiin, arvoista ei voittanut kuin tikkarit lohdutuspalkinnoiksi ja se toinen tikkarikin meni ja tippui. Aina ei voi voittaa. Ei lapset eikä vanhemmat.





2 kommenttia:

  1. Tivoli on varma kesänmerkki.
    Meillä ei ole ruohoja edes nyt kylvetty (vielä ainakaan) kun tyttö kylvää niitä aina hoidossa, luotan siihen tänäkin vuonna.
    Meillä on kierrelty tänään ahkerasti ja nyt onkin syömisen vuoro. Eilen juostiin muutama tunti HopLopissa. IHanaa sunnuntain loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen meillekin kotiutui pieni koristeltu rairuohokippo päiväkodista. :)

      Poista