lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tervetullut viikonloppu

Eilen oli todellinen TGIF-fiilis. En edes tiedä miten olin niin väsyksissä, mutta nukahdin tunniksi sohvalle tultuamme esikoisen kanssa kotiin. Mies oli puhumassa työpuhelua toisessa huoneessa ja kysyin myöhemmin olinko nukkunut. Kuulemma todellakin! 

Eilen oli kuopuksen vuoro olla päivä isovanhemmillaan ja vein hänet sinne heti aamulla. Mies haki hänet töiden jälkeen ja soitin perään, että väsymystilanne vaatii myös viiniä. Mies sitten kurvasi kotiin mukanaan kuopus ja pullo punaviiniä.

Sitä odotellessa lakkasin kynnet nudesta poiketen pinkeiksi ja keitin vaniljakahvia. 


Sitten ihastelin kelloa ja sormuksia. Ja hyvä niin, kun aikeissa on katsella molempia vielä pitkään.


Ja mietin, että kukakohan meille tulisi siivoamaan. Jos mä taas katselen vaan kukkia.


Lopulta helpotti, eikä miehen ollut tarvinnut käydä edes Alkossa. Isä oli laittanut tyttärelleen punkkupullon tuliaiseksi.



Tänään olen ensin tehnyt erinomaisia vaatelöytöjä pojille paikallisen MLL:n pitämällä kirpputorilla ja käynyt sen jälkeen koko perheen kanssa Kansallismuseossa. Erityispisteet museon Vintille kolmoskerroksessa, siellä viihtyivät pitkään niin lapset kuin vanhemmatkin. Lisää voit lukea täältä. Käytiin vielä syömässä kaupungilla ja ilta lienee hyvin rauhallista mallia. Mies on lähdössä klubille paria sikaria arvostelemaan ja pojat nuokkuvat tuossa sohvalla sen näköisinä, että kerrankin ei tarvinne unta paljon odotella. Se tietää rauhallista dekkari-iltaa minulle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti