perjantai 7. maaliskuuta 2014

Matkavalmisteluja

Viikon kuluttua ollaan jo Dubaissa ja nautitaan ensimmäisestä kokonaisesta päivästä uima-altaalla, arvatenkin lastenaltaan välittömässä läheisyydessä. Olen vaan onnistunut nappaamaan itselleni aivan järkyttävän flunssan ja sitä tässä yritän nyt hoidella kuntoon. Sain varmuudeksi lääkäriltä myös antibiootit mukaan, mutta nyt vaikuttaa lupaavalta sen suhteen ettei niitä tarvitsisi aloittaa. Kunhan vaan muut pysyisivät terveinä!

Matkavalmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Passit on otettu esille, lentokenttäkuljetus hotellista vahvistettu ja pari matkaopasta luettu. Kaikki tarvittava on myös ostettu ja odottelee vain pakkaamista ensi viikon alussa. Enää lasketaan päiviä!


Käväisin lääkäristä tullessani kirjakaupan kautta ja hain pojille viihdykettä lentomatkoille. Molemmille sekä puuhakirjat että Oppi&Ilon puuhakorttipakkaukset. Myös pari pientä kirjaa lähtee mukaan ja perinteisesti käymme lähtöä edeltävänä iltana ostamassa molemmille myös omat lehdet. Olen kirjoittanut lasten kanssa matkustamisesta aikaisemmin täällä ja hyvin samoilla mietteillä ja mukaan otettavilla tarvikkeilla mennään. Kirjojen ja tehtävien lisäksi tarvitaan iPad, pientä syötävää kuten rusinoita ja banaaneja, vesipullo sekä vaihtovaatekerta molemmille. Ja pitkää pinnaa kaikille! Sen verran saa ottaa leluja mukaan kuin jaksaa omassa repussaan kantaa.

Katselin hieman myös omia vaatteitani ja mukaan otettavia tavaroita läpi. Kaksilla bikineillä luulisi pärjäävän ja Vuittonin Eva on kätevä esimerkiksi illalliselle lähdettäessä. Se on kaiken lisäksi aikamoinen tilaihme, sillä äiti-ihmisen laukkuun pitää mahtua kaikenlaista. Esimerkiksi pari pikkuautoa, pelastaa aika monta tilannetta. Lentokoneeseen ja uima-altaalle otan Neverfullin, näin tilaihmeistä puheenollen.


Näyttääpä kesävaatekasani synkältä. Johtunee kasan päällä olevista tummansinisista housuista, vaikka on väri muutenkin hyvin edustettuna vaatekomerossani. Ainakin sinivalkoisena raitana! Otan mukaan t-paitoja ja kesähousuja, pari maksimekkoa sekä polvet peittävän hameen. Hotellialueella liikkumiseen sopinee muutama t-paitamekko ja kaupungilla sitten peittävämmin. Yksi neuletakki lienee must kaikille, ensin lentokoneeseen ja myöhemmin ilmastoituihin ostoskeskuksiin mentäessä. Olen onneksi hyvin kompakti pakkaaja, sillä aiomme ottaa kaikkien neljän tavaroille vain yhden ison matkalaukun ja yhden trolleyn. 


Korkokengät jäävät kotiin. Ballerinoilla mennään lentokoneesta kaupungille, päivästä iltaan. Havaianasit taas kuuluvat altaalle. Sama pätee kaikenlaisiin asusteisiin, joissa olen muutenkin umpisurkea. En siis asusta, vaan kuljen tyytyväisenä samoissa koruissa kuin aina. Vihki, kihla, timanttinapit korvissa ja kello. Riittää ja sopii ihan joka tilanteeseen.


Aurinkolaseista mukaan pääsevät edessä olevat isot Ralph Laurenin lasit ja oikealla olevat Guessiin hyvin käytetyt ruskeat. Vasemmanpuoleiset Guccit ovat ilman vahvuuksia niihin hetkiin, kun käytän piilolinssejä. Olen kuitenkin aika harvoin ilman silmälaseja enkä ajatellut pakata piilareita matkallekaan mukaan. Eli vahvuuksellisilla laseilla mennään. Uudet eivät valitettavasti vielä tälle matkalle ehdi valmistua.


Dubaissa on todella tiukka säännöstö lääkkeiden maahantuonnin suhteen. Osa meillä tavallisista lääkkeistä on täysin kiellettyjä maassa ja osan tuomiseen tarvitaan englanninkielisen reseptin ohella myös lupa maan terveysministeriöstä. Onneksi kaikki meidän lääkkeemme, kuten minun astmalääkkeeni, kuuluvat kolmanteen kategoriaan, jossa pelkkä englanninkielinen resepti alkuperäisen pakkauksen ohella riittää. Kävin käännättämässä reseptimme tällä viikolla lääkärissä käydessäni ja nyt on sekin asia kunnossa eikä tarvitse jännittää mahdollista tarkastusta maahantullessa.

Mietin tässä, että mitkä olisivat ne kolme kaikkein välttämättömintä asiaa, mitä ilman ei vain pärjää. Jos jätetään laskuista pois itsestäänselvät passi, luottokortti ja lääkkeet, ei sellaisia oikeastaan olekaan. Kaikkea saa paikan päältä, joten rennoin mielin matkaan! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti