sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Suru

Jokainen kohtaa surun ja suremisen omalla tavallaan. Minulla se on väsymys, olen ollut jo pitkään aivan uuvuksissa. Saatan nukkua kolme tuntia syvää unta keskellä päivää ja herätä aivan yhtä väsyneenä. Toissapäivänä saatoimme läheisen viimeiselle matkalleen ja ajoin sen jälkeen kamalassa säässä neljään tuntiin venyneen matkan kotiin ja kaaduin sänkyyn. Eilinen kului pitkälle iltapäivään päiväkodin talviriehassa. Taas yksi projekti hoidettu hyvin ja tuloksekkaasti, meillä oli mukavaa. Kotona nukuin taas.

Mies on huomioinut, patistanut nukkumaan ilmeeni ja olemukseni nähdessään tai lämmittänyt saunan valmiiksi. Herännyt poikien kanssa ja hoitanut heitä muutenkin paljon. Pakko tämän on joskus helpottaa, vaikka muistotilaisuus tekikin menetyksen tavallaan taas entistä konkreettisemmaksi. Päivä kerrallaan, kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Kevättä kohti. Hän oli meille vaan niin rakas.



Löysin mummon vanhat helmet ja kietaisin hetken mielijohteesta kaulaani ennen lähtöä.



Pienimmät ruusut ovat pieniltä pojilta.

18 kommenttia:

  1. Voimia <3 Kohti kevättä ja auringonpilkahduksia

    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se tästä. Niin tuore juttu vielä tämä menetys, että siksikin jatkuvasti pinnalla.

      Poista
  2. <3

    Jos voidaan jotenkin olla avuksi, niin sano vain! Tulen vaikka joku vapaapäivä hakemaan teidän pojat luonnontieteelliseen museoon, niin saatte molemmat levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tarjouksesta, onneksi arki ja poikien seura muistuttavat hyvin elämän jatkumisesta.

      Poista
  3. Voimia sinne.. itse olen kokenut tuon kaksi kertaa elämässäni ja voin luvata, että hiljalleen suru muuttaa muotoaan, mutta onneksi rakkaat pysyvät aina mielessä, vaikka heitä ei enää olisikaan! Pitää muistaa, että surra saa, kun siihen aika on ja jokaisella se aika on juuri omanpituinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viisaita sanoja. Olisi niin eri asia surra vanhaa, pitkään elänytta tai vaikka sairastanutta ihmistä, jonka tietää eläneen hyvän elämän. Silloin kuolema on helpompi hyväksyä. Mutta olemme vuoden välein menettäneet meille hyvin läheiset ihmiset, molemmat aivan liian nuorina. Elämää olisi voinut olla jäljellä vielä kymmeniä vuosia. Olisin itsekkäästi halunnut pitää heidät elämässämme.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitokset. On ollut vähän liikaa viime aikoina, kun vuosi sitten menehtyi kummitäti ja nyt setä. Isä menetti molemmat sisaruksensa ja lähes yhdeksänkymppinen mummi saattoi kaksi lastaan hautaan vuoden välein. Ei todellakaan reilua.

      Poista
  5. Voimia ja jaksamista sinne teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos dear. Tässä arjen hulinassa ei onneksi ihan koko ajan ehdi ja pysty miettiä asiaa, kun pitää keittää pastaa pöytään ja vaihtaa vaippaa. ;)

      Poista