perjantai 15. helmikuuta 2013

Rento päivä ja pieni tilaus H&M:ltä

Tänään me ollaan kuopuksen kanssa otettu tosi rennosti. Hän on yhä toipilaana kotona ja vointi onkin onneksi selvästi parempi kuumeen laskettua. Hengailimme vierekkäin sohvalla yöpuvut päällä koko aamupäivän. Ipana katseli piirrettyjä ja minä hoitelin kaikenlaisia asioita sähköpostin välityksellä sekä surffailin sinne tänne bittiavaruudessa. Nukuimme vierekkäin puolentoista tunnin päiväunet ihan koomassa molemmat ja kuopus torkkui vielä puoli tuntia päälle minun silitellessä häntä samalla. 

Noin me nukuttiin aina lapsen vauva-aikana. Ei puhettakaan mistään omasta kehdosta tai muusta, kuopus on aina nukkunut parhaiten päästessään ihan kiinni minuun tai isäänsä. Ensimmäisenä yönä sairaalassa mies nosti vastasyntyneen kainalooni ja siitä me aamulla herättiin. Nyt kuopuksella on toki oma sänky, mutta aika monena yönä mies havahtuu pienen ihmisen mönkiessä kainaloon. On se ihanaa, vaikka parhaiten nukkuisinkin ihan omassa rauhassa ilman lapsia välissä. Esikoinen nukkuu pääsääntöisesti omassa sängyssään läpi yön, mutta välillä tulee väliimme hänkin. Tulkoon nyt niin kauan kun ylipäänsä tulevat, nautimme siitä yhdessä nukkumisesta kuitenkin kaikki. Kunhan ei ihan tavaksi tule niin, että äitikin saa välillä nukkua kunnolla!

Iltapäivällä käytiin vähän ulkona, kun haettiin esikoinen päiväkodista kotiin ja nyt jatketaan rentoilua. Minä itse asiassa teen parin tunnin kuluttua lähtöä kaupungille, kun tapaan ystäväni hyvän ruoan ja varmasti muutaman viinilasillisen merkeissä. Huomenna on sitten miehellä iltameno ja me olemme poikien kanssa vuorostaan illan kolmistaan kotosalla. 

Kevät on tuonut kivoja uusia juttuja verkkokauppojen valikoimiin ja minä olen housujen tarpeessa kesää ajatellen. H&M:n nettikaupasta klikkailin tänään kotiin sovitettavaksi kolmet tuollaiset rennommat housut ja samalla yhden kauniin sinisen pellavasekoiteneuletakin. Mies pyysi alusvaatteita ja t-paitoja ja pari keittiöpyyhettäkin sujahti mukaan tilaukseen. Toivottavasti jotkut noista housuista nyt olisivat hyvät. 

Kaikki kuvat: www.hm.com

Mies soitti äsken olevansa tulossa kotiin, hänellä loppui tänään ilahduttavan aikaisin työpäivä. Minun lienee siis parasta alkaa suoriutua suihkuun ja meikkaamaan, enkä ole uhrannut ajatustakaan vaatteille vielä. Sitä ennen menen kuitenkin laittamaan esikoisen unipupun pesukoneeseen. Otin sen äsken päiväkodista pestäväksi ja pesun tarpeessa se onkin. Ihan harmaa koko jänis!

2 kommenttia:

  1. Tuttuja fiiliksiä nukkumisesta ihan sairaalasta lähtien <3 Aikas kivoja noi housut. Kerro miten kävi? Ps onko henkkamaukan tilaus Suomessa hitain ikinä? Arvaamattoman kauan menee meillä aina. Ei pidä tilata jos on kiirus saada jotain. Muuten toimii hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kerron sitten kun tulevat, yleensä parin viikon kuluessa saa hakea tuosta viereiseltä R-kioskilta paketin. Hidasta on verrattuna esim. Gapin Euroopasta tuleviin tilauksiin, jotka ovat kotiovella kahden vuorokauden kuluttua tilauksen tekemisestä.

    VastaaPoista