Kaksplus.fi

maanantai 4. helmikuuta 2013

Mikä maanantai?

Olen ihan sekaisin viikonpäivissä. Eilen kuvittelin sitkeästi eläväni lauantaita, kunnes illalla tajusin alkaa laittaa poikien vaatteita valmiiksi ja miettiä mitä tämä viikko tullessaan tuokaan. Aamu alkoi meillä poikkeuksellisen myöhään, vasta puoli seitsemältä, ja kohta on jo poikien hakuaika käsillä. Nopeasti menevät päivät ja valon lisääntymisen huomaa aivan selvästi. Kevät hiipii. 

Perjantaina vein lapset yökyläilemään isovanhemmilleen ja illalla menimme miehen kanssa syömään Saslikiin (en löydä aksenttimerkkejä näppikseltäni). Että oli hyvää ja että sitä ruokaa oli paljon. Vyöryimme pari tuntia myöhemmin ulos, huomasimme jättäneemme automme keskelle suojatietä, mutta onneksi säästyimme sakkolapulta. Jatkoimme matkaa yksityiselle sikariklubille, jossa mieheni on jäsenenä ja istuskelimme jonkin aikaa siellä. Päälle kaksitoista tuntia yöunta ja aamukahvin ja Hesarin jälkeen lapsia hakemaan. Kaikilla oli ikävä, niin meillä lapsia kuin lapsosilla meitä. 

Eilen kävimme hiihtämässä esikoinen kanssani suksilla ja mies vetäen kuopusta pulkassa. Ihan kotimme vieressä, yhden tienylityksen päässä on puistoa kiertävä latu ja siinä sivakoimme menemään. En ole saanut synnyinlahjana kärsivällistä luonnetta ja pienen perfektionistin kanssa oli alkuun hivenen haastavaa päästä opetuksessa eteenpäin. Viisi metriä edettyämme ilmoitin myyväni lapsen sukset, jos ladulla makoilu ei lopu. Esikoinen ei lainkaan pidä harjoittelemisesta ja on sitä koulukuntaa, että kaikki pitäisi osata täydellisesti alusta alkaen. Ai että ottaa toisinaan hermoon. Ihan kivaa meillä kuitenkin oli ja ajattelin vähän mennä tänään uudelleen.

Kirjoista täällä on viime aikoina ollut tavallista vähemmän puhetta ja syy siihen löytyy tästä. Kaksi viimeistä tenttiä edessä, tällä hetkellä tuntuu että en opiskele enää ikinä mitään. Ja samaan aikaa iso jippii ja tuuletus, enää kuusi kirjaa lukematta koko maisterinkokoisesta urakasta!  



Loppuun kuitenkin vielä lastenkirjavinkki. Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut on klassikko, joka lumoaa niin isomman kuin pienemmänkin lukijan. Suosittelen lämpimästi ottamaan lapset kainaloon ja lukemaan, miten Satumaan Mestaritonttu yhdessä prinssi Yönsilmän kanssa lähtee vapauttamaan kuninkaantytärtä velhojen vallasta. Tässä on iltasatukirja, jonka etenemistä aikuinenkin odottaa. Meille tuon teoksen lukemiseen on pienenä lisähauskuutena se, että lasten päiväkotiryhmien nimet on poimittu kirjasta. Niitä sitten esikoinen lukemisen lomassa bongailee. 



2 kommenttia:

  1. Siis meillä on aivan samanlainen lapsi. Mitään ei tee, mitä ei osaa. Opetapa siinä sitten alkeita mistään asiasta, kun ensimmäisen epäonnistumisen kohdatessa, asia jää siihen. Meillä alkoi suksiharjoittelut kanssa niin, että meni isänsä kanssa tuonne pihalle harjoittelee hiihtämistä. Meni ehkä minuutti (ei välttämättä oikeasti sitäkään), kun ovikello soi ja siellä poika seisoi. "Mä luovutan!" Ahaa, okei... Ja huokaisten mietin, että tarviikohan sitä oikeasti oppia hiihtämään? Jos ei armeijakaan enää ois pakollinen, kun noi on isoja.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että ei olla ainoita. Esikoinen istuu keinussa, nytkyttää vartaloaan sinne tänne ja karjuu, että eihän tämä toimi, ei hän mitään vauhtia onnistu ottamaan ja ikinä ei enää keinu. Syvä huokaus. Mielenkiinnolla odotan kesää ja sitä, kun kokeillaan pyöräilyä ilman apupyöriä. Lisäksi itseäni ei ole siunattu rauhallisuudella ja pitkällä pinnalla, joten ehkäpä mies yrittää opettaa ja minä puren hammasta sivummalla. :D

    VastaaPoista