torstai 14. helmikuuta 2013

Hurry up!

Välillä on niitä päiviä, kun ei ehdi kissaa sanoa. Aamiaisen jälkeen nouset ylös tuolilta päästäksesi seuraavan kerran istumaan illalla esikoisen futiskerhon harjotusten aikana. Ennen aamiaista olet toki jo vienyt esikoisen päiväkotiin ja käynyt ruokakaupassa ja jalkapallon jälkeen tulet hoitamaan iltatoimia iltapaloineen, -satuineen, -pesuineen ja peittelemisineen. Siinä välissä aloitat tehtävälistan suorittamisen viemällä lähetyksiä postiin, ajat edesmenneen läheisen asunnolle toiselle puolelle kaupunkia käymään jäämistöä läpi, raivaat ja kantelet jonkin aikaa. Sitten ajat takaisin, istut taas autoon ja haet esikoisen päiväkodista. 

Mies on tähän saakka tehnyt töitä kotoa ja hoitanut iilimadon lailla häneen liimautunutta kuumeista kuopustamme. Nyt on miehen työpuhelun aika ja sen tunnin käytät ruoanlaittoon ja lasten ruokkimiseen kuumepotilaan itkiessä etupäässä tauotta. Syöt nopeasti itse ja lähdet Espooseen viemään ison satsin vanhoja lastenvaatteita ja -tarvikkeita kirpputorille myytäväksi. Seuraavaksi ajat Tapiolaan, sillä esikoisella on heti aamulla naamiaiset päiväkodissa ja hän ei haluakaan olla tiikeri. Kierrät Stockan ja lopulta H&M pelastaa ja nappaat rekistä Spiderman-kostyymin. Kassan kautta autolle ja kotimatkalla vielä apteekkiin, jonka pihasta soitat miehelle ja pyydät laittamaan esikoisen lähtövalmiiksi. Toki olet itse jossain vaiheessa pakannut futiskassin valmiiksi. 

Sitten ajatte futiskerhoon ja huomaat hyvin pian esikoisen käyvän sen verran kovilla kierroksilla, että jäähylle joutuminen alkaa vaikuttaa todennäköiseltä. Siirryt siis käytävän puolelle odottamaan, istut tosiaan vihdoin alas ja hoidat sen vajaan tunnin aikana muutamia puheluita. Lapsi mukaan ja kotiin iltasuihkuun, syömään ja yöpuku päälle. Mies lopettelee työnsä ja kuopus ei jaksa kuin maata isänsä sylissä kovassa kuumeessa. Luen iltasadun, peittelen sänkyyn ja esikoinen on hetkessä unessa. Teen itselleni iltapalaa ja vihdoin, vihdoin oikaisen jalkani sohvapöydälle istuen itse pehmeässä sohvannurkassa telkkari auki ja läppäri sylissä. Kymmeneltä olen itsekin unessa.

Yö on todella rikkonainen kuopuksen huonon voinnin vuoksi. Seuraava aamu alkaa 5.20, kun esikoinen huutelee huoneestaan heräämistään. Mies nousee, siunattu sielu, ja minä jatkan torkkumista kekäleenä hehkuva pienin vieressäni.

Kysymys kuuluukin: milloin ne vanhemmat, joista molemmat tekevät täyttä päivätyötä, hoitavat kaiken tällaisen. Ja koska tämä perheyksikön pyörittäminen aletaan laskea kunnon työksi. 

Aamulla päiväkotiin lähti hurja Hämähäkkimies:




10 kommenttia:

  1. No huh! Hurjan kuuloista...nostan hattua kaikille äideille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aikamoista juoksua välillä. Me olemme tehneet sen päätöksen, että esikoisella on vain yksi harrastus. Näin kaikki saavat päiväkodin ja työn jälkeen iltaisin tehdä mitä huvittaa ilman aikatauluja. Se helpottaa jo ja kuopus ei tietysti vielä mitään harrastakaan.

      Poista
  2. Kunnon juoksupäivä takana. Mä mietin kanssa, että miten aika riittääkin. Töissä kahdeksasta neljään, molemmissa päissä tunti lasten viemiseen ja tuomiseen sekä päiväkotiin valmisteluun. Ruokaa, kauppaa, harrastukset, omat liikunnat ja kaikki muu liikenevä aika raksalla (tai koneella tekemässä raksaan liittyviä asioita). Kyllä kiirettä piisaa, mutta en silti koe, että tä ois mahdotonta tai liian raskasta. Tietysti sitä odottaa, että edes tuo raksa saataisiin valmiiksi, mutta toisaalta tä on myös ihanan kiireistä. Ei ehdi tylsistyä ;) Ehkä sitä huomaamattaan jättää jotkut ns. turhat tekemättä. Meillä ei esimerkiksi ole tämän vuoden aikana ollut tosiaankaan siistiä! Sairastelut nostaa kyllä stressin, työn ja kiireen määrää. Työt kerääntyy sekä töissä että kotona, kun kipeetä pitää hoivata. Paranemista pienimmälle ja leppoisampia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on vielä raksakin, hatunnosto sinne! Toivottavasti pian tulee valmista ja pääsette muuttamaan! Priorisointikykyä varmasti opettaa tämä elämän kiireisyys. Turhat hommat tulee karsittua ja keskittyy siihen olennaisempaan. :)

      Poista
  3. Tutulta kuullostaa, paitsi lisää siihen vielä työssäkäyvän äidin työt, työmatkat, omat ja miehen sairastelut, talven ilot lumityöt, päiväkodin täivaroitukset (onneksi eivät tulleet meille) ja omat liikuntaharrastukset. Tsempit kaikille äideille;) ja hyvää ystävänpäivää Rouva Eriksson (saako täällä käyttää etunimeäsi?)!:) Luen ihanaista blogiasi säännöllisesti mutta näistä edellämainituista johtuen en ehdi kommentoida, nytkin olen bussissa.. Terkuin Heini:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa mun nimeäni käyttää. Onhan se tuossa sivussa sähköpostiosoitteessakin. Ajattelin olla ihan oma itseni täällä ilman mitään nimimerkkejä tms. :)

      Huh, tuli ihan hiki lukiessasi tuota listaasi. Ruuhkavuodet pahimmillaan ja parhaimmillaan!

      Poista
  4. Ruuhkavuodet? Itsekin kauhulla odotan töihinpaluuta. Kummasti sen päivän saa kulumaan "vain" kauppareissuihin, ruuanlaittoon ja lapsen harrastuksiin sekä omiin harrastuksiin. Missä välissä ehtisi kahdeksaksi tunniksi töihin... Tsemppiä kuumepotilaan hoitoon ja toivottavasti se ei tartu teille muille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen entistä vakuuttuneempi siitä, että osa-aikainen tai -päiväinen työ on juuri mulle omiaan tähän elämäntilanteeseen. Ja kuopus on ihan tervehtymässä, onneksi. Kuume on poissa, flunssa muuten jatkuu vielä.

      Poista
  5. Onhan tämä elämä aika hektistä useinmiten. Teen itse 80% työaikaa, mutta olen onnellisessa asemassa siinä, että mies vie ja hakee lapset aina päiväkoti/eskaripäivinä. Me olemme jättäneet kodin ulkopuoliset harrastukset pois, kun ei vain ehdi ja koen, että lapsille on ihan riittävän rankkaa olla päiväkodissa. Nyt kun tämä raksa-aikakin on kiireisimmillään, niin käytännössä hoidan tuota lasten viemistä ja hakemista lukuunottamatta kaiken muun perheen ja kodin pyörityksen itsekseni. Mutta itse koen niin, että oma työ tuo tervetullutta vastapainoa tähän kaikkeen rumbaan: saanhan olla 8h päivässä ilman mitään ihmeempiä vaatimuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen harrastusasiassa hyvin samoilla linjoilla kanssasi, meillä esikoinen harrastaa kerran viikossa futista. Enempää en halua hänelle, pitää saada olla ihan rauhassa kotona myös. Ajattelen myös työstä pohjimmiltaan samoin kuin sinä. Se tuntuu mukavalta omalta jutulta ja sen jälkeen on taas kiva hoitaa perheen yhteisiä juttuja. Välillä vaan tosiaan ihmettelen, että millä ajalla!

      Poista