Mittaa Mini Rodinissa

Tähän väliin vähän lastenvaateasiaa. Mini Rodini -tilaus tuli toissapäivänä ja eilen lahjoin ipanat kokeilemaan vaatteita mehujääpalkalla. Olin ennakkoon kuullut vaatteiden olevan tällä kertaa hyvin reilua kokoa ja näin onkin. Se nyt vielä menee, mutta kun mitoitus ei mene millään lailla loogisesti, tulee kuluttajalle vähän tylsä fiilis. Toki kaksoiskoot ovat aina ongelmallisia, mutta tässä hieman selvennystä.

Esikoisella on päällään itse valitsemansa college kokoa 128/134 cm ja lapsi itse on 116-senttinen. Pienempi koko, eli 116/122 olisi taatusti nafti, sillä tämä on aivan pidettävä. Tästä voisi päätellä mitoituksen olevan naftia. Mutta 95-senttisen kuopuksen paita koossa 104/110 cm on vuorostaan valtava. Kuvassa paita on hieman rutussa ylhäältä, helma laskeutuu siis vielä alemmas. Myös hihoissa on valtavasti pituutta ja lapsi sanoi itse, että ei halua käyttää näin isoa paitaa. Eli tämä onkin tosi reilu, ota näistä nyt selvää. 

Jos minä tiedättekö jotain inhoan, niin liian isoja vaatteita. Niissä on lasten vaikea liikkua ja ne näyttävät tyhmältä. Kasvunvaraa tietysti pitää olla, mutta maltillisesti. Ei niin, että ipana näyttää pukeneen isoveljensä vaatteet ylleen. Nämä t-paidat ovat myös lasten itse valitsemat ja mitoiltaan ihan ok. Ainoa vaan, että ne ovat aivan tolkuttoman leveää mallia ja se ei näille meidän sirppanoille ole paras mahdollinen malli. Palauttaminen ei  lasten mukaan kuitenkaan tullut kysymykseenkään, joten ehkä meillä on sitten sikakalliit yöpaidat!

Vaaleansininen Pico on aivan ihana. Aivan ihana! Tämä on myös kokoa 104/110 cm ja saakin olla nyt iso, sillä edellinen koko tosiaan menee vielä ainakin tämän kevään. Väri on jännä, päivänvalossa enemmän vaaleansiniseen taittava ja keinovalossa taas turkoosiin. Ei yhtään liian räikeä, mitä vähän pelkäsin. Tällä mennään taas monta kautta eteenpäin!

Nyt sovittelijat on viety päiväkotiin, sillä siellä on tänään ystävänpäivän kunniaksi juhlintaa, ja minä jatkan kotikaaoksen selvittämistä. Täällä on siis muutos hyvässä vauhdissa! 

Esikoisen huone - preppy & classic

Esikoisen huoneesta tulee ison pojan huone. Tämä on sekä pojan että minun toive ja näillä valinnoilla pitäisi mennä pitkälle kouluikään. 

Me molemmat olemme pitäneet nykyisen lastenhuoneen värityksestä kovasti ja se siirretään aika lailla sellaisenaan uuteen huoneeseen. Seinän siniharmaa sävy saa olla joko sama tai ainakin lähelle nykyistä ja verhokangas samoin. Esikoinen itse toivoi huoneeseensa punaista ja sitä tulee ainakin verhokankaaseen. On harmi, että kaikki ikkunat ovat täällä eri kokoisia ja näin nykyinen verho ei käy muihin huoneisiin. Toivottavasti saan sen myytyä.

Tässä nykyinen verhokangas, Harlequinin Rush. Toinen vaihtoehto voisi olla alemman kuvan Tutti Frutti -kangas, jossa on enemmän sinisen sävyä. Poika saa valita itse kumman haluaa ja verhosta tulee laskosverho kuten nykyinenkin on. 

Kuva: fashioninteriors.co.uk

Esikoisen sänky sopii siniharmaana huoneen väreihin ja puunvärinen vanha liinavaatekaappi kirjoille ja leluille sekä peleille tuo lämpöä sisustukseen.

Työpöydän suhteen meillä on pari vaihtoehtoa. Esikoisen nykyinen työpöytä on pieni ja mahtuu huoneeseen varmasti. Toisaalta nykyinen työpöytämme, minun mummolastani peräisin oleva puinen pöytä olisi myös vaihtoehto. Se on liian syvä käytettäväksi työpisteessä kotimme käytävällä, joten siihen voisi laittaa tuon Ikean simppelimmän pöydän ja esikoiselle tämän vanhan. Täytyy sovitella.

Nojatuoli siirtyy myös esikoiselle, hän saa nykyisen työhuoneen nahkaisen tuolin lukupaikakseen. Matto on poikien huoneen entinen luonnonvalkoinen villamatto, josta näkyy alla vähän kulmaa.

Verhon lisäksi esikoisen huoneeseen tarvitaan valaisin. Olisiko nyt Le Klintin Jokerin aika vai kenties Muuton Unfold jossakin sävyssä? Nykyinen menee kuopuksen huoneeseen, joten esikoiselle pitää löytää jokin kiva uusi valaisin. Entäpä, jos repäisisi ja ostaisi Jokerin punaisena. Se on esikoisen ehdoton lempiväri ja voisi olla aika hyvä valinta muuten melko neutraliin huoneeseen. 

Kuva: leklint.com

Kuva: finnishdesignshop.fi

Isak.co.uk:sta aikanaan tilaamani aakkos- ja numerojulisteet saa esikoinen yhä seinilleen ja meiltä löytyisi varastosta esimerkiksi miehen vanhoja Mikki Hiiri -tauluja. Ja sen ihastelemani Design Lettersin M-mukin ostan ipanalle kynäpurkiksi.

Master bedroom

Ei ehkä niin master, mutta bedroom joka tapauksessa! Meidän makuuhuoneemme muuttaa siis poikien entiseen huoneeseen, jossa on eniten kaappitilaa erityisesti henkarivaatteille. Kalusteet ja tekstiilit siirtyvät sellaisinaan, ainoastaan maalia tai tapettia on laitettava.

Meillä on koko tämän muutoksen johtavana ajatuksena pärjätä mahdollisimman pitkälle jo olemassa olevilla huonekaluilla ja tekstiileillä. Uutta hankitaan niin vähän kuin mahdollista, vain välttämättömät. Näin myös meidän makuuhuoneessamme on jo oikeastaan kaikki tarvittava. Sänky sekä vaaleanharmaa sängynpääty, valkoiset yöpöydät ja lamput mustilla varjostimilla. Harmaa-valkosävyinen matto sekä valkoiset silkkiverhot. Nurkkaan tuoli vihertävällä verhoilulla.

Se seinä, jota vasten sänkymme pääty tulee, on tällä hetkellä maalattu poikien valtakunnassa harmaansinisellä värillä. Ehdotin miehelle, että nyt voisi olla tapetoinnin paikka, säästyisimme monelta maalikerrokselta yrittäessämme saada tummahkoa sävyä peittoon valkoisella. Minä nimittäin pidän erittäin paljon ihan valkoisista seinistä ja valkoisen eri sävyistä kotonani. Mutta ehkä tässä olisi nyt tilaisuus kokeilla jotain uutta. 

Vaihtoehtoja on muutama. Nämä Sandbergin tapetit Fredrika ja Magnus ovat olleet mieleeni jo aiemmin. Pidän selkeästä raitakuviosta ja vahvoista väreistä. Tällaisella valinnalla huoneeseen tulisi ryhtiä ja ytyä.

Kuvat: sandberg.se

Todennäköisesti päädymme kuitenkin Harlequinin tapettiin nimeltään Elite. Tässä viehättää hienostuneempi tyyli ja sävyt ovat juuri eikä melkein huoneen muihin kalusteisiin ja väreihin. 

Kuva: ukwallpaper.co.uk

Mies oli myös alemman kannalla ja luulen, että sitä me valitsemme. Vedenvihreä sopii tuolin verhoilukankaaseen ja raidat esimerkiksi seinälle sängynpäädyn ylle tuleviin tapettitauluihin. Muut seinät jäävät valkoisiksi kuten nytkin ovat. 

Tuli tosin juuri tätä kirjoittaessani mieleen, että paljonkohan tuo mahtaa maksaa. No, murehdin sitä sitten, kun lähden tapettiostoksille. Sitä ennen jatkan vaatekaappien sisällön kiikuttamista huoneeesta ja kaapista toiseen.  

Koti kokee muutoksen

Kun me lähemmäs kolme vuotta takaperin mietimme nykyisen kotimme ostoa, oli isoin kysymys huoneluvun riittävyys. Tiesimme nimittäin, että jonkinlainen työhuone on hyvä olla olemassa ja kirjoja meillä tulee jatkossakin olemaan paljon. Sata neliötä ja fiksu pohja antoi kuitenkin monenlaisia mahdollisuuksia ja vakuutuimme tilan riittävyydestä sittenkin, kun pojilla on omat huoneet eikä erillistä työhuonetta enää ole. 

Yllä näette asuntomme pohjapiirroksen ja huonejaon. Makuuhuoneet ovat kaikki suunnilleen samaa kokoluokkaa, poikien huone hivenen kahta muuta suurempi. Näin olikin luonnollista laittaa pikkukundit siihen huoneeseen, kun heitä kerran kaksi siellä majailee. Me otimme keskimmäisen huoneen makuuhuoneeksemme miehen kanssa ja työhuone/kirjasto avautuu kivasti olohuoneeseen. Tällä jaolla on menty pian kaksi vuotta, mutta nyt on aika tehdä muutoksia.

Olin ajatellut pitää pojat yhteisessä huoneessa vielä niin pitkään kuin vain haluavat ja harkita omia huoneita aikaisintaan esikoisen mennessä kouluun. Nyt olemme joululomasta saakka opettaneet myös kuopusta nukahtamaan omaan sänkyynsä ja se sujuu jo jotenkin, ainakin joskus. Hän osaa nukahtaa itse, mutta toki sitä enneen pikkutyyppi ilmestyy lukuisia kertoja olohuoneeseen, huutelee silittämistä tai vessahätää, hänellä on tärkeää asiaa ja tätä rataa. Mutta sinne hän yhä useammin nukahtaa ja se on tosi hyvä homma meidän vanhempien unien kannalta olkoonkin, että aamuyöstä ipana yleensä kömpii väliimme. 

Mikään tässä ei olisi ongelmallista ellei kuopus häiritsisi esikoisen nukkumista. Esikoinen käy yleensä tosi kauniisti nukkumaan ja nukahtaa nopeasti. Se ei kuitenkaan estä kuopusta yrittämästä kaikkia mahdollisia temppuja saadakseen veljensä hereille ja leikkikaveriksi. Pikkutyyppi heittelee veljeään leluilla, tunkee samaan sänkyyn tai keksii kaikenlaisia jekkuja. Esikoista kiukuttaa, kun hän on iso ja osaa nukkumishomman, mutta pienempi häiritsee. Eräänä päivänä esikoinen sanoi, että hän toivoisi saavansa oman rauhallisen paikan, joka olisi vain hänelle. Että olisi oma pöytä jossa tehdä asioita silloin kun haluaa, omat paikat tavaroille ja vähemmän leluja, kun hän on jo tuleva eskarilainen ja haluaisi vaan legot ja kirjat itselleen. On kuulemma myös liikaa siivoamista, kun noita leluja on noin paljon!

Siitä se ajatus sitten lähti. Juttelimme miehen kanssa asiasta ja koska ehdotus tuli minun uniajatusteni lisäksi myös esikoiselta itseltään, niin mikä ettei. Esikoinen saa oman huoneensa, kuopus omansa ja työhuoneesta luovutaan. Kuten mies totesi, ei siellä loppujen lopuksi ja läppäreiden/iPadien ollessa käytössä kukaan oikeasti istu töitä tekemässä. Ja näillä neliöhinnoilla ei oikein kannata pitää yhtä huonetta puhtaasti kirjavarastona!

Hahmottelimme päätöksen jälkeen rauhassa uusia toimintoja, vanhojen siirtymisiä uusille paikoilleen ja huoneiden jakautumista. Tulimme siihen tulokseen, että me miehen kanssa muutamme poikien entiseen huoneeseen, onhan se tosiaan muita hieman reilumpi ja eritoten siellä on eniten kaappitilaa kahden ihmisen vaatteille. Esikoinen saa meidän vanhan huoneemme, omasta toiveestaan, ja kuopus muuttaa työhuoneeseen. Tämä vaatii hieman myös rakenteellisia muutoksia asuntoon, sillä olohuoneen ja kuopuksen huoneen välinen oviaukko on suljettava. Olemme päätyneet laittamaan siihen liukuoven, jotta aukko on halutessa saatavissa helposti jälleen auki. Olohuoneen puolelle samalle seinälle tulee koko pituudelta kirjahyllyjä kattoon saakka. Mutta joskus tulevaisuudessa voimme halutessamme ottaa hyllyjä pois ja niiden takaa paljastuu tuo liukuovi. 

Työpisteelle on hyvin tilaa käytävän varrella, siihen kun riittää vain pieni pöytä, johon saamme läppärit ja printterin. Tämä on myös linjassa sen ajatukseni kanssa, että en halua poikien hautautuvan omiin huoneisiinsa koneiden kanssa. Kun työpiste on käytävällä, on helpompi valvoa mitä sillä koneella oikein tehdään. 

Myös olohuoneen järjestys muuttuu, pyöräytämme sohvat ympäri niin, että pienemmän selkäpuoli tulee kohti keittiötä ja isompi tulee olohuoneen peräseinälle television paikan ollessa ikkunan edessä. Otamme yhden Boknäsin hyllypalan tv-tasoksi. Kääntelimme tätä järjestystä viikonloppuna ja kokeilimme eri vaihtoehtoja. Pääasia oli, että ei tule liian ahdasta ja ei näytä tulevan. Hyvä tästä tulee. 

Olimme sunnuntaina syömässä vanhempieni ja siskoni kanssa ja kerroin tästä suunnitelmastamme. Sanoin, että menemme ihan rauhassa nyt eteenpäin ja jos kesälomalla olisi vihdoin aikaa maalailla seinät ja saada kaikki valmiiksi. Äitiä nauratti. Hän sanoi olevansa varma siitä, että minut tuntien viimeistään pääsiäisenä on valmista. Täytyy myöntää, että eilen juuri sanoin miehelle, että eikö voitaisi jo ryhtyä hommiin! Minulla on nimittäin sisustusasioissa selvät sävelet!

Vauvanhuone vuosia sitten

Trip down the memory lane. Tällainen huone odotti esikoista reilut kuusi vuotta takaperin. Vanha koti ja vanhat huoneet, lautalattiat ja ikkunalaudat. Maitokahvia, haaleita ja lempeitä sävyjä, vaaleansinistä ja valkoista. Vauvamaista ja suloista.

Ja tällainen tyyppi sinne sitten muutti. 

Meillä käynnistellään operaatiota "omat huoneet ipanoille" ja olen eilisen illan viettänyt googlaillen sopivia värisävyjä ja verhokankaita. Pikkuhiljaa edetään, mutta sisustussuunnitelmat ovat tietysti jo valmiit!

Dekkareiden lyhyt oppimäärä

Rouva Eriksson loves dekkarit, se taitaa olla kaikille tätä blogia lukeville tai minut muuten tunteville selvää. Pienestä saakka olen ollut innostunut jännityskertomuksista, vähän vanhempana sitten lukenut Christieni ja katsonut sarjoja televisiosta. Tämän "harrastuksen" jaan äitini kanssa, vaihtelemme sujuvasti lukuvinkkejä ja kirjoja kauhistellen kuinka kammottava olikaan tietyn kirjailijan viimeisin teos ja kuinka toinen ei nyt ihan ehkä lunastanut odotuksia. Koska luen itse suomennettujen teosten lisäksi ruotsiksi ja englanniksi, olen jatkuvasti askeleen edellä äitiäni. Välillä on vaikea pysyä hiljaa tulevista juonenkäänteistä hahmojen elämässä!

Maailma pullistelee jännityskertomuksia ja dekkarikirjailijoita. Jokaiselle löytyy jotakin, piti sitten perinteisestä suljetun paikan mysteeristä tai modernimmasta pohjoismaalaisesta otteesta. Kovaksikeitetyt ovat oma alalajinsa ja naiskirjailijat hyvin edustettuina genressä. Jos on innostunut lukemaan dekkareita, löytyy jokaiselle ihan varmasti sopivaa luettavaa lajin variaatioiden joukosta. Tässä seuraavassa omia ykkössuosikkejani matkan varrelta.

Tästä se kaikki alkoi. Dekkarikirjallisuuden ikonin, Dame Agatha Christien teokset ovat genren kulmakivi ja myös niitä, joita minä itse ensimmäisenä luin. Kirjat ovat perienglantilaisiksi luonnehdittuja, usein suljetun tilan mysteereitä täynnä herrasmiehiä ja yläluokkaisia henkilöhahmoja. Verisillä yksityiskohdilla ei mässäillä, kaikki on hienovaraista ja ah niin kovin siistiä. 

Kaikki tuntevat varmasti Christien luomat etsivät, belgialaisen Hercule Poirotin pienine harmaine aivosoluineen sekä St. Mary Meaden kylän ikäneitovahvistuksen Neiti Marplen. Näiden kahden lisäksi etsiväpariskunta Tommyn ja Tuppencen tutkimuksia löytyy teossarjasta useampia. On myös muutamia kirjoja, joissa ei seikkaile kukaan etsiväsuosikeista lainkaan.

Huomasin kuvatessani, että kirjahyllyssämme on vielä aukkoja ennen kuin teossarja on kokonainen, antikvariaatteja koluamaan siis. Näihin kirjoihin palaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Olen nimittäin huomannut unohtavani sujuvasti kuka murhan missäkin kirjassa oikein tekikään.

Paronitar Phyllis Dorothy James on yli 80-vuotias, mutta kirjoittaa yhä. Hänen Adam Dalgliesh -dekkarinsa ovat nekin englantilaisen rikoskirjallisuuden kärkikastia ja otteeltaan yllättävän moderneja. Teoksissa pohditaan tapauksen ohella myös yhteiskunnallisia epäkohtia ja englantilaista yhteiskuntaa yleisemminkin. Modernius ja yhteiskunnallinen ote on sarjan edetessä lisääntynyt, olihan P.D. Jamesin ensimmäinen teos Cover her face vielä hyvin perinteinen, Christie-tyylinen jännityskertomus. Uusimmissa tapaus itsessään ei välttämättä ole pääasia, vaan jostakin suuremmasta ongelmasta kertova sivujuonne. 

Jamesin etsiväsankari, New Scotland Yardin Adam Dalgliesh on vanhan kunnon poliisietsivän perikuva. Hän on menettänyt vaimonsa ja lapsensa synnytyksessä ja tämä henkilökohtainen tragedia varjostaa henkilön yksityiselämää. Uusimmissa teoksissa tämä herrasmies on vihdoin löytänyt uuden onnen. Saa nähdä vieläkö paronitar jaksaa kirjoittaa lisää teoksia tähän sarjaan.

Ruth Rendell jatkaa edellä esiteltyjen linjaa ja yhdistää teoksissaan englantilaisen yhteiskunnan epäkohtia murhatapauksiin. Ne nidotaan monesti yleisempään ongelmaan tai ovat seurausta yhteiskunnallisten epäkohtien vaikutuksesta yksittäisen ihmisen elämään. Rendell kirjoittaa yhä ahkerasti ja toivottavasti vielä pitkään.

Rendellin romaanien päähenkilö, ylikomisario Wexford, on sarjan edetessä kasvanut lapsiperheen isästä isoisäksi ja hänen perhe-elämänsä ja yksityiselämänsä on kirjoissa aina kulkenut tapausten rinnalla. Wexford on humaani, suurisydäminen ja lukenut poliisimies, joka yhdessä konservatiivisemman ja kapeakatseisemman työparinsa Mike Burdenin kanssa selvittää rikoksia pienessä Kingsmarkhamin kaupungissa. Uusimmassa kirjassa Wexford on jo eläkkeellä Burdenin jatkaessa työtä ja romaanissa palataankin vanhempaan tarinaan. Ruth Rendell on kirjoittanut myös lukuisia muita romaaneja, joissa etsiväkaksikko ei esiinny. Niitä voisi kuvailla parhaiten psykologisiksi jännityskertomuksiksi.

Vielä yksi englantilainen, nimittäin Colin Dexter ja hänen ylikomisarionsa Morse. Tämä Oxfordiin sijoittuva teossarja on hieno kokonaisuus ja esittelee meille hyvin erikoislaatuisen etsivän kera lempeämmän apulaisensa Lewisin. Ollaan jälleen englantilaisen yhteiskunnan ristipaineissa, yliopistokaupungin moninaisten keinottelujen ja ihmismielen koukeroiden ytimessä. Viimeinen teos jää myös Morsen viimeiseksi jutuksi ja päättyy tavattoman kauniisti.

Sitten siirrytään yhdysvaltoihin sekä niin kutsuttuun kovaksikeitettyyn dekkariin, jonka yhtenä kehittäjänä Raymond Chandleria pidetään. Nämä eivät ole minun ykkössuosikkejani, mutta mies pitää yksityisetsivä Philip Marlowen tapauksista.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pohjoismainen dekkarikirjallisuus on tehnyt uskomattoman upean nousun maailman jännityskirjallisuuden kärkikastiin. Norjalainen Jo Nesbo on tämän hetken myydyimpiä ja luetuimpia tekijöitä ympäri maailmaa kirjoillaan, joissa pureudutaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion moninaisiin ongelmiin pinnan alla ja yläpuolella. Teokset sijoittuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta Osloon ja yhdistelevät sujuvasti korruptiota ja huumekauppaa vanhoihin synteihin ja ihmisten kaunoihin toisiaan kohtaan. Kaiken ytimessä häärää antisankareista vilpittömin, Harry Hole.

Niin, Harry. Tuo Oslon poliisilaitoksen ykkösnyrkki, jota ilman muut tutkijat eivät kerta kaikkiaan tunnu tulevan toimeen. Harryä on käyty hakemassa niin aasialaisista oopiumiluolista kuin hämärän rajamailta muutenkin, mutta herra se vain porskuttaa. Ja siitä me lukijat iloitsemme! Nesbon viimeisin teos on kuulemma ja mahdollisesti sarjan päätösosa, pitihän sen päättyä ensimmäisen kerran jo tätä viimeisintä teosta aikaisemmin. Loppu antaa mahdollisuudet molempiin vaihtoehtoihin, jatkaa tai jäädä. Saa nähdä!

Ennen Camilla Läckbergiä olisin sanonut Anna Janssonin olevan nykyisen ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimiä. Nyt valitettavasti tuntuu siltä, että etsivä Maria Wernin tapauksista kertovat kirjat ovat tulleet tiensä päähän, niin väsyneitä ne viime aikoina ovat olleet. Romaanien tapahtumapaikat ovat viehättäviä ja Visby tarjoaa uusimmille viehättävän miljöön. Myös päähenkilön yksityiselämä on hyvin vahvasti läsnä, seikka joka yhdistää moderneja pohjoismaisia dekkareita ja erottaa ne esimerkiksi englantilaisista perinteisemmän lajin edustajista. Ensimmäisissä henkilöhahmojen elämä on huomattavasti merkittävämmässä osassa kuin jälkimmäisissä, joissa se kulkee sivujuonteena tapauksen tutkimuksen alla ilman, että välttämättä kietoutuu niihin lainkaan.

Kirjailijapari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril tuottaa mielettömän jännittäviä teoksia pseudonyymillä Lars Kepler. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa ja viimeinen tarjosi sellaisen koukun loppuun, etten malta odottaa seuraavan ilmestymistä. Keplerin dekkareiden päähenkilönä seikkailee suomalaissyntyinen poliisi Joona Linna, jossa on hieman yksinäisen suden piirteitä. Hän pitää siis yllä yksin tapauksia ratkaisevan etsivähahmon perinteitä mainiosti.

Stieg Larssonin elämä katkesi liian varhain sydänkohtaukseen, mutta Millennium-trilogiasta tuli ilmiö. Näitä luin valvoessani kolme yötä Lastenklinikan eristyshuoneessa, kun pahan rotan vuoksi kuivumaan päässyt esikoinen nukkui vain sylissäni. Epämukava tuoli, lapsi sylissä ja kirja toisessa kädessä, siinä ne yöt kuluivat. Erinomainen trilogia, kannattaa lukea. Larsson itse suunnitteli teossarjalle pitkää jatkoa, mutta onneksi saimme edes kolme kirjaa.

Ruotsalaisista, tällä hetkellä kirjoittavista kirkas ykkönen on Camilla Läckberg. Hänen teoksensa sijoittuvat Fjällbackan pikkukaupunkiin ja niissä rikoksia ratkoo kirjailija-poliisipariskunta Erika Falck ja Patrik Hedström. Pariskunnan perhe-elämä on kiinteä osa kirjoja ja teokset erittäin koukuttavia. Jos päätätte antaa näille kirjoille mahdollisuuden, pieni varoituksen sana on paikallaan. Ensimmäinen ja toinen sarjan teoksista eivät ole niin kovin kummallisia, mutta kolmas räjäyttää jo potin ja siitä eteenpäin kirjat ovat kertakaikkisen hienoja. Kannattaa siis sinnitellä, vaikka et heti innostuisikaan. 

Henning Mankell. Ruotsalaisen rikoskirjallisuuden ehdottomasti kirkkain tähti, Sjövall&Wahlöön manttelinperijä ja genrelle suuren palveluksen tehnyt kirjailija. Kurt Wallander, erakkouteen taipuvainen, elämänsä kanssa kipuileva poliisi. Ystad, kaupunki jossa on jo pitkään järjestetty Wallander-kierroksia faneille. Sarja on jo saanut päätöksensä ja viimeisen romaanin loppu yksi hienoimmista koskaan lukemistani lopetuksista. Tästä ei ole muuta sanottavaa, kuin että lukekaa ihmeessä nämä kantaaottavat, erittäin hyvin kirjoitetut dekkarit. En löytänyt hyllystäni kuin yhden ainoa kirjan, olen ilmeisesti lainannut lukemani aina äidiltä. 

Bubbling under: mistä kaikki oikein alkoi? No näistä tietenkin!