Kirja-arvostelussa Hanna Vellingin esikoisromaani Kirjosieppo

Hanna Velling: Kirjosieppo. 252 s. 

Bazar Kustannus Oy: 2018. 

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

"Nyt tää isi huomais, et se ei rakastakkaan äitiä, vaan sittenkin tän lapsen velipuolen äitiä. Ja sit se isi vaan sanois, et se muuttaa pois niitten kodista ja veis niitten koirankin. Ja sit se äiti olis niin surullinen, että se melkein kuoli siihen suruun." Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle Hanna Vellingin osuvasti nimetty esikoisromaani Kirjosieppo.

Kirjosieppokoiras on moniavioinen ja lentelee puolison luota toiselle jättäen naaraat yksin poikastensa kanssa. Näin käy myös Annalle, taaperoikäisen Nupun äidille ja Maken avovaimolle, jonka elämä eräänä päivänä särkyy lauseeseen "Mä muutan tästä pois". Make on päätöksensä tehnyt eikä sitä voi horjuttaa, hän sanelisi ehdot tulevaisuudelle. Anna siis löytää itsensä mahdottomasta tilanteesta pienen lapsen yksinhuoltajana. Putkiremonttikin on edessä ja työpaikalla alkavat yt-neuvottelut. Miten selvitä eteenpäin?

Velling on kirjoittanut romaanin yleisestä ja samaistuttavasta aiheesta, jossa fiktiivisten henkilöiden kokemukset ja tunteet kääntyvät kertomaan ilmiöstä yleisesti. On helppo kuvitella Annan tilalle itsensä ja kysyä mitä tapahtuisi, jos joutuisin itse samaan tilanteeseen. On myös mielenkiintoista seurata Annan matkaa ohjailtavasta miellyttäjästä naiseksi, joka uskaltaa sanoa ei.

Esikoisromaaniksi Kirjosieppo on lupaava. Velling kirjoittaa vaivatonta ja raikasta tekstiä, joka vie tarinaa eteenpäin. Romaanin rakenne on kuitenkin epätasainen. Lukujen väliin upotetut reseptit, päiväkirjamerkinnät tai tyylilajikokeilut ovat tarpeettomia ja Annan tarina olisi kantanut sellaisenaan ilman mitään ylimääräistä. Lukuisat sivuhenkilöt puolestaan sekoittavat pakkaa eivätkä tuo lisäarvoa tapahtumille. Jättämällä kaiken turhan pois olisi tilaa jäänyt esimerkiksi Annan kasvukertomuksen syventämiselle. 

Näin Lauttasaaressa asuvalle romaanin sijoittuminen saarelle on virkistävää ja tutuista paikoista on hauska lukea. Lopulta harmitti ettei kirja jatkunut pidemmälle. Se on hyvä merkki ajatellen Vellingin tulevaisuutta kirjailijana.

Teksti julkaistu blogissani Kirjakaappi.