Kehu päivässä tekee lapselle hyvää

"Se nyt on sellainen keskinäisen kehun kerho. Omakehu haisee. Älkää nyt liikaa kehuko, ylpistyy vielä." Kuulostaako tutulta?

Sanotaan, että suomalaiselle kansanluonteelle toisten kehuminen on haastavaa. Tiedättehän, ei tehdä tästä nyt numeroa ja sitä rataa. Samaan aikaan asiantuntijat korostavat positiivisen huomion ja kehumisen merkitystä vahvan itsetunnon rakentumisessa. Lasta siis pitää kehua, tuntui se miten vaikealta tahansa. Ei se huonoa tee aikuisellekaan. Siinäpä haastetta itse kullekin meistä.

Tämän vuoden tammikuussa lanseerasin itselleni "kehu tai kiitä kanssaihminen päivässä" -projektin. Hyvin usein huomasin ajattelevani positiivisesti ihmisistä, joiden kanssa toimin työyhteyksissä tai kohtasin esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa. Harvoin silti avasin suuni ja sanoin mietteeni ääneen. Nyt päätin tehdä tietoisesti toisin. Viime kuukausina olenkin kiittänyt erinomaisesta asiakaspalvelusta, kehunut toisen olevan kuin luotu ammattiinsa, huomioinut miten kauniisti lapsipotilas on kohdattu tai laittanut merkille toisen iloisen hymyn aamulla ja sen miten kiva fiilis sellaisesta tulee. Olen kiittänyt vanhempia, jotka kertovat lapsilleen kuinka lelut on hyvä kerätä leikin jälkeen kasaan tai kuinka kauniit käytöstavat perheen ipanoilla on. Olen kehunut vanhemman taitoa pitää langat käsissään usean lapsen kanssa. Olen kertonut kuinka paljon apua kollegasta on minulle. Olen yksinkertaisesti sanonut havaintoni ääneen.

Se ei ole alkuun helppoa, mutta siinä kehittyy. Toisaalta luulen sen olevan minulle keskimääräistä vaivattomampaa. Olen tällainen kuin olen, koska minua on kehuttu, paljon ja usein. Olemme saaneet siskoni kanssa kuulla olevamme vaikka ja mitä kaunista ja hyvää eikä äitini ole arkaillut kertoa sitä myös muille, vielä tänäkään päivänä. Minä olen samanlainen.

Kehun poikiani joka päivä ja julistan tätä ilosanomaa myös ääneen muille. Kerron miten iloinen ja ylpeä olen saadessani olla juuri heidän äitinsä ja kuinka onnellinen siitä, että juuri he syntyivät meidän perheeseemme. Kehun heitä paitsi onnistuneista yrityksistä ja hienosti tehdyistä jutuista, myös siitä millaisia he yksinkertaisesti ovat. Minä nimittäin uskon vakaasti, että lasta pitää kehua ihan vaan siitä, että hän on juuri hän. Ei ainoastaan siitä mitä hän tekee, yrittää ja suorittaa. Ei vain tekojen, vaan myös hänen itsensä tähden. 

Minusta on hirvittävän surullista, mikäli lapsi saa vanhemmiltaan huomiota vain suoritustensa tai tekojensa perusteella. Kokeissa onnistumista kehutaan tai pelissä tehtyä maalia kiitetään. On toki tärkeää kertoa lapselle, että hän selvitti vaikean läksyn hienosti tai yritti sinnikkäästi. Lapsen täytyy kuitenkin saada kuulla, että hän on ihana. Ihan vain ihana, ei ihana, koska teki jotain. Molempia tarvitaan tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen sekä vahvan itsetunnon muotoutumiseen. 

Minä uskon, että lapsi, joka tuntee kotona kelpaavansa puhtaasti omana itsenään, on tulevaisuudessa vahvoilla mitä tulee pettymyksiin ja niiden käsittelyyn. Hän voi epäonnistua ja tuleekin niin tekemään varmasti useamman kerran. Eikä se, että kehun lapsiani heidän ominaisuuksistaan tai onnistumisistaan tarkoita etteikö haasteita ja kehityskohteita huomioitaisi. 

Kyse on enemmänkin siitä millaisena minä vanhempana lapseni näe ja millaisena hän minulle näyttäytyy. Onko hänen aina parannettava jossain tai saako hän kehuja vain suorituksensa tähden. Vai saako hän kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu omana itsenään, kaikkine puolineen. Jo vauva ansaitsee vanhemmat, jotka hullaantuvat häneen ja hänen maailmaansa. Aivan samaa ansaitsee isompikin lapsi. 

Niitä vauvoja on muuten hirvittävän helppo hellitellä. Ihastella pulleroisia poskia ja silitellä untuvaista tukkaa. Samaan aikaan juuri isommat lapset tarvitsevat huomiota vähintään yhtä paljon. Koululaiseni, olet tosi hyvä tyyppi. Olet kiva kaveri, olet mukava. 

Olen ylpeä sinusta, koska olet juuri sinä.