keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kaikki se mitä en kerro blogissa

Viime perjantaina tapasimme ystäväporukkamme naisten kanssa hyvän ruoan ja viinin merkeissä. Siinä kun päivittelimme ikävuosien kertymistä ja katsoimme Vain elämää telkkarista, tuli puheeksi blogini ja mitä kaikkea siellä kirjoitan. Tai ennemminkin, mitä en kirjoita.


Aihe on mielenkiintoinen ja siinä jutellessamme aivoissani alkoi samantien raksuttaa. Ystäväni pohti sitä ristiriitaa, joka vallitsee minun itseni ja blogissa esiintyvän "minun" välillä sellaiselle, joka tuntee minut henkilökohtaisesti. Hän kertoi kuinka siloitellun kuvan blogistani saa verrattuna siihen millainen olen oikeasti ja otti hyväksi esimerkiksi Facebook-statukseni, joissa usein käydään hyvin avointa ja mielenkiintoista keskustelua. Tiedän mistä hän puhui ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. 

Kuten suurimmassa osa blogeista, myös tässä riipaistaan meidän elämämme pintaa. Ei niin, että tänne kirjoittamani asiat olisivat epätosia, ei todellakaan. Mutta en tietenkään kerro kaikkea. Täällä tutustuu meidän perheeseemme ja minua kiinnostaviin asioihin samalla tavalla kuin tervehtii hyvän päivän tuttua tämän tullessa kadulla vastaan. Vaihdetaan muutama sana, päivitetään ensimmäisenä mieleen tulevat kuulumiset ja jatketaan matkaa.

Tämä on minun valintani. On minun vastuullani pitää huoli siitä etten jaa mitään liian yksityistä, ihan jo lapsiani ajatellen. Monta kertaa tekisi mieli olla raatorehellinen ja kirjoittaa kaikesta siitä mitä ihan normaaliin perhearkeen kuuluu. Heräämiskiukkua, hoputtamista hampaidenpesuun, lähtöraivareita ja äidin hermoromahduksia. Eskariuhmaa, lähestyvää esiteini-ikää ja ylipäänsä kaikkea sitä päivissämme läsnä olevaa säätöä. Välillä tuntuu siltä, että arjestamme saisi mahtavan komediasarjan. Ja samaan aikaan me elämme oikeasti juuri niin kivaa arkea kuin mistä tänne kirjoitan.  


Voi kuinka haluaisinkaan kirjoittaa kaikesta tästä. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan minun elämäni ja olen mielestäni löytänyt hyvän tasapainon kaiken sen kanssa mitä ja miten paljon voin elämäämme jakaa. Minulla ei ole oikeutta tuoda lapsiani yhtään enempää kirjoituksiini. Lapsillani on oltava kasvurauha. Toisaalta ajattelen, että kaikki nuo yllä mainitut on täällä olemassa, jos vain osaa lukea rivien välistä. Minä en nimittäin oikeasti kaunistele yhtään mitään enkä kirjoita arjestamme parempaa kuin se on. Jätän ainoastaan joitakin asioita kertomatta tai viittaan niihin siellä rivien väleissä. Ja jos tuntee minut tai on juttujani pidempään seurannut uskon, että sen osaa sieltä poimia.

Toisaalta, kuten ystävänikin ehdotti, voisin tarttua tässä blogissa enemmän ajankohtaisiin aiheisiin. Voisin kirjoittaa yliopistojen koulutusuudistuksesta, uudesta opetussuunnitelmasta, äitiysvapaiden muutospaineista tai päivähoitokysymyksistä. Voi kyllä, minulla olisi paljonkin sanottavaa yhteen jos toiseenkin aiheeseen. Samaan aikaan mietin mitä minun on järkevää itsestäni tänne antaa. Mieheni ymmärtää minua paasatessani tämän ihmiskunnan olevan tuhoon tuomittu, kun Haluatko miljonääriksi -kilpailija ei osaa sijoittaa kysymystä pankin pääjohtajasta historialliseen kontekstiin ja päätyy vastaamaan sen henkilön nimen, joka annettuna aikana oli presidenttinä. Tai kuinka en ymmärrä miten ihmiset eivät lue lapsilleen ääneen, vaikka sen tutkimukset myöhempään oppimiseen ja aivojen kehittymiseen ovat kiistattomia. Että kuinka paljon tyhmyyttä tämä maa vielä kestää, kun ihan tavallisesta yleissivistyksestä ei huolehdita. Tai kuinka superarjelle irvailevat kolumnit ovat itse asiassa suoraan minun arkeani, meillä ihan oikeasti kun tuo arki pysyy hanskassa eikä eri väreille tarkoitetuista pyykkikoreista tarvitse tehdä vitsiä. Mutta minä suojelen itseäni, sillä olen useaan kertaan huomannut miten sarkasmi ja ironia, oman huumorini keskeiset aineisosat, eivät välity kirjoitetussa tekstissä.  

Toki olen livenä erilainen verrattuna blogin rouva Erikssoniin. Olen puheliaampi, avoimempi, välittömämpi ja nauravaisempi. Lörpöttelen, hermostun hetkessä ja sovin seuraavassa. Haluaisin olla hallittu ja hillitty, mutta todellisuudessa säädän enemmän kuin olisi oman mielenterveyteni vuoksi suotavaa. En tiedä toisiko blogin sisältöön lisäarvoa se, että liukastuin siihen parkkihallin keskellä olevaan ainoaan öljyläikkään ja haisin koko työpäivän hyvin bensiiniselle tai että unohdin silmälasit kotiin ja jouduin käyttämään koko päivän aurinkolaseja vahvuuksilla. Oli muuten eri päivä.



Nyt kuitenkin, yleisön pyynnöstä. Mitä kaikkea arjen sattumuksia olen viime aikoina jakanut Facebookissa valitulle ystäväjoukolleni, mutta jättänyt kirjoittamatta tänne. Nauttikaa.

- Viime sunnuntain perhekuvauksissa kuopus piti silmiään kierossa, mutta kertoi tästä onneksi jo puolivälissä eikä pimittänyt tietoa kuvausten loppuun saakka. 

- Eräänä päivänä, kuunneltuani aikani molempien poikien kiukkua läksyjen tai kokeisiin lukemisen äärellä, olin valmis hakemaan pahvilaatikon ja muuttamaan metsään. Kävi ilmi, että moni muu äiti-ihminen oli myös lähdössä laatikko-ostoksille. Ehdotin leiriretriittiä kuusen alla.

- On hurmaavaa, että kuopuksen eskariuhman helpottaessa aletaan esikoisen kohdalla lähestyä esiteini-ikää. Näen suustani pääsevien kirosanojen määrän pysyvän jatkossakin samana. 

-  Yhtenä iltana meidän piti miehen kanssa jutella kasvatusasiasta ja siitä miten toimimme tietyssä tilanteessa. Väsytti liikaa, joten ehdotin, että heitetään vastaukset lonkalta. Se sopi miehelle erinomaisesti. 

- Tulin perjantaina puoliltaöin viihteeltä kotiin ja söin lattialta kuivahtaneen mandariininkuoren. Luulin sitä sipsiksi. 

- Piti tehdä referaatti, mutta imuroin.  

- Kielsin kuopusta kirjoittamasta äidinkielen vihkoon sanaa "oksennus" esimerkiksi o-alkuisesta sanasta. 

- Kuopuksella oli hieno päivä koulussa, kun hammas irtosi ja pulu kakkasi paidalle. 

- Päällystin lapsen kirjoja ja tämä ilmoitti vihkonsa näyttävän auton alle jääneeltä. 

- Mies kysyi minulta lähtisinkö mukaan kesäpaikalle laittamaan talon alapohjaa kuntoon. Minä kysyin häneltä haluaako hän vielä olla naimisissa kanssani. 


Nyt kuulisin mielelläni teidän mielipiteitänne tästä. Haluatteko te lukea myös pyykkivuoristamme ja hiekasta eteisen kynnysmatolla? Vai onko hyvä näin?



22 kommenttia:

  1. Noi sun fb päivityksen on kyllä hulvattomia 😅 tunnistin tuon valoisan puheliaan ja helposti lähestyttävän persoonan kyllä täysin syyabileistä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisa, puhelias ja helposti lähestyttävä on kyllä kauniisti sanottu, kiitos. Voisi olla myös vähän rasittava lörppä. :D

      Poista
  2. Tykkään blogistasi paljon ja aina luen uudet postaukset. Kirjoittele vaan arkielämän sattumuksista ja touhuista enemmän. Näitä meille kaikille sattuu kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ääni arkielämän kommelluksille siis.

      Poista
  3. Tämä teksti oli kyllä alusta loppuun... Öö... Priimaa? Täyttä tavaraa? Asiaa? No jotain kuitenkin. Tykkäsin. (Innostuin niin, että tekisi mieli kirjoittaa vähintään yhtä pitkä vastine, mutta taidan jättää välistä ja painua pehkuihin.)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli hyvä kirjoitus!

    Ihania noi sinun facebook-päivitykset 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne tulee helposti kerrottua niitä arkielämän juttuja. Kuten tänään, kun esikoinen oli pyytänyt erityisluvan soittaa äidilleen kertoakseen, että hammas irtosi. :D

      Poista
  5. Itse tykkään nykyisestäkin blogista, mutta saa sinne välissä tipahdella pulunkakkojakin ja arjen raivohetkiä, sehän on elämää. Samalla myöskin arvostan sitä, että olet pitänyt lapsisi erillään blogistasi. On tosi kiva lukea perheenne kuulumisista, mutta kaikkea en halua tietää lasten kuulumista. Kaunista syksyä!! -kirmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on tasapaino, joka olisi tärkeintä säilyttää. Vähän lisää arkea, mutta lapsille yhä kasvurauha. Kivaa syksyä myös sinne!

      Poista
  6. Juu haluan kuulla öljyläikkäliukastumisista! :D

    Koska kerroit mandariinikuoren syömisestä, haluan jakaa oman vastaavan tilanteen. Kuopukselta oli irronnut hammas ja olin laittanut sen pöydälle talteen hammaskeijun vierailun jäljiltä. Karkkipäivä oli ollut edellisenä päivänä ja kun aamulla heräsin, katsoin unenpöpperössä pöydällä majailevan lasten karkin ja ahneuksissani laitoin sen suuhun. Seuraavalla sekunnilla tajusin minkä olin suuhun laittanut ja sylkäisin sen pois ajatellen "Miten ahne ja perso karkille voi ihminen olla??!" En ole kertonut tätä edes miehelle. Enkä kertoisi kenellekään. Paitsi näin anonyymisti. :D

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä puolestani, suulas kun olen, menin heti tiedottamaan miehelle syöneeni roskan. :D Mietin kyllä itsekin sitä miten ahne oikein voikaan olla. :D

      Poista
  7. Mandariinisipsi! :D

    VastaaPoista
  8. Lisää mandariinisipsijuttuja ja mielipiteitä ajankohtaisista asioista, ei pelkkää pintaa.

    VastaaPoista
  9. Haha, hauska postaus joten lisää näitä! :) Ois ollutkin tosi mukava huomata vasta valmiita kuvia selatessa että lapsella jokaisessa kuvassa silmät kierossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano muuta! Onneksi lapsi kertoi hyvissä ajoin eikä pitänyt tietoa itsellään loppuun saakka. Olisi ollut ihan mahdotonta yrittää kuvata tunnin jälkeen enää yhtään lisää.

      Poista
  10. Heh, mä olen päällisin puolin todella asiallinen ihminen ja koska hoidan esimerkiksi työni erityisen huolella (olen yhden palvelulaitoksen johtaja), on työkavereiden vaikea uskoa miten tolvana olen siviilissä. Oli niin hauska lukea näitä juttuja lopusta, koska jokainen niistä olisi voinut sattua minulle.

    Päätin kuitenkin täällä netissä jakaa pari hulvatonta sattumusta, koska en voi jäädä kiinni kenellekään jonka silmissä olen yhä asiallinen;

    Mandariinisipsikeissi on tapahtunut minullekin, tosin luulin pöydällä olevan sokerimöykyn ja heitin sen heti suuhuni. No olikin kuumaliimaköntti.

    Tänään etsin karkkihyllystä kaupassa kultapäällysteisiä suklaarahoja. Kävelin hyllyn monesti päästä päähän ja sitten tutkin pitkään irtokarkkihyllyä. Olin oikeasti ihan ajatuksissani ja mietin yhtä työasiaa enkä keskittynyt ollenkaan, joten unohdin koko irtokarkkihyllyn. Menin sitten kassalta kysymään onko teillä kaupassa ollenkaan irtokarkkihyllyä? Myyjä katsoi kuin halpaa makkaraa ja totesi, että "sitähän sä tuossa todella pitkään tutkit äsken..." Aivan!!

    Ja lopuksi pahin mokani. Kävin pissalla yleisessä vessassa, joka alhaalta avoin koppi. Unohdin vain nostaa kannen, muuten ei mitään.. Naapurikopista kuului; onko sulla käsisuihku auki siellä? Joo, sepä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan mahtavia, kiitos! Ja kyllä, olisin voinut tehdä jokaisen näistä. Puolustaudun sillä, että mielessä on jatkuvasti sen seitsemäntoista asiaa kesken ja kovalevy jumittaa välillä totaalisesti. Pojatkin tietää, että kun olen aivan kujalla ja omissa ajatuksissani, mietin työjuttuja.

      Poista
  11. Pidän tästä rauhoittavan siloitellusta bloggaustyylistä, mutta toisaalta vertaistukena toimisi hyvin myös päivitykset kompuroinnista arjessa. Kumpaakin lajia tarvitaan!

    Kiitos parhaasta blogista!

    t. Pitkäaikainen lukija

    VastaaPoista