Kaksplus.fi

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Päivähoito - pakollinen paha vai kasvatuskumppanuutta?

Helsingin Sanomat julkaisi viime torstaina ison artikkelin päivähoidon laadusta. Paha olla päiväkodissa -otsikoidussa jutussa kerrottiin millaista on varhaiskasvatus tänä päivänä niin ammattilaisten kuin vanhempien näkökulmasta. Yhteensä lehden toteuttamaan kyselyyn aiheesta vastasi yli viisisataa henkilöä. 



Jutun kuvaama todellisuus on surullinen. Ylisuuret lapsiryhmät ovat arkipäivää ja tapa toimia. Hoitajien kertoman mukaan saamme olla iloisia, jos ketään ei päivän aikana satu pahasti. Kiire, arvostuksen puute ja henkilökunnan pompottelu ryhmistä toisiin vetävät pohjan pois pitkäaikaisilta ja jatkuvilta aikuisen ja lapsen vuorovaikutussuhteilta. Aikaa on vain välttämättömään perushoitoon ja suurimpien tulipalojen paikkaamiseen eikä sylistä ole puhettakaan. Suuri osa työntekijöistä väsyy, kyllästyy ja vaihtaa alaa. 



En ihmettele yhtään. Meidän perheemme on ollut asiakassuhteessa Helsingin kaupungin  varhaiskasvatukseen vuodesta 2009 alkaen, kun esikoinen vuoden ja vajaan kahdeksan kuukauden ikäisenä aloitti päivähoidon. Kaikenlaista on nähty. Hoitopaikan sijainnin suhteen nappasimme lottovoittoon verrattavan onnenkantamoisen, kun esikoinen pääsi muutaman sadan metrin päässä kotoamme olevaan päiväkotiin. Samaan päiväkotiin pääsi sisarusperiaatteella myöhemmin kuopus, joka aloittaessaan oli samanikäinen kuin veljensä aikoinaan. Ylin kuva on otettu sinä aamuna kun ylpeä isoveli sai lähteä yhdessä pikkuveljensä kanssa hoitoon. Minä itse olisin ollut valmis palaamaan töihin jo vuoden kotonaolon jälkeen, mutta koin lapset vielä liian pieniksi systeemiin tuupattaviksi. Kahdeksan kuukautta lisäaikaa kotona antoi heille huomattavasti enemmän valmiuksia aloittaa päivähoitotaival kunnialla. Ei siellä vauvojen paikka kuitenkaan ole. Tai ei pitäisi olla.



Meillä päivähoidosta ovat hyötyneet kaikki. Minä halusin esikoisen ehdottomasti päiväkotiin alusta alkaen, sillä koin ryhmässä toimimisen ja muiden lasten kanssa olemisen tärkeäksi aralle lapselle. Minä itse olin kotona hoitajan kanssa aina esikouluun saakka ja ryhmäytyminen sekä toisten lasten kanssa oleminen oli todella vaikeaa pitkälle yli ensimmäisen luokan. Olisi ollut parempi, jos olisin itsekin jo pienempänä oppinut sosiaalisia taitoja. Huomattuani esikoisemme olevan aivan kaltaiseni, oli helppo päätös hakea hänelle paikkaa juuri päiväkodista. 

On olemassa valtavan hyviä hoitopaikkoja ja on olemassa huonoja sellaisia. Lopulta varhaiskasvatuksen tekevät ihmiset. He, jotka kykenevät luovimaan kiireen ja riittämättömyyden keskellä ja huomioimaan juuri sen huomiota tarvitsevan pienen ihmisen, edes hetken ajan joka päivä. Ihailen ja arvostan lasteni päiväkodin henkilökuntaa ja sitä, että he tiukasta tilanteesta huolimatta laittavat lapset etusijalle. Se ei taatusti ole helppoa suhdelukujen laskemisen puristuksessa. 



Esikoinen aloitti päivähoidon isossa sisarusryhmässä. Siinä olisivat alle kaksivuotiaat tuttisuut voineet jäädä isompien jalkoihin ilman lastenhoitajia, jotka näistä pienistä pitivät huolta. He ovat helmiä. Myös myöhemmistä vuosista on lapselle ja meidän perheellemme jäänyt muistiin ihmisiä, jotka ovat tehneet työtään sydämellä. Kuopus puolestaan on ollut todellinen voittaja mitä tulee varhaiskasvatukseen. Hän aloitti kahdentoista lapsen ryhmässä, mitä luksusta tänä päivänä! Hänellä on ollut hyviä lastentarhanopettajia ja ennen muuta lastenhoitaja, joka on alusta saakka kulkenut ryhmän lasten mukana. Aikuinen, joka tarjoaa turvaa muutoksissa on kullanarvoinen. Niin myös hän, joka ottaa lapset omikseen, vie heitä viikoittain retkille, puuhaa, tekee ja järjestää. Ja pitää sylissä, vielä näitä nykyisiä eskarilaisia, kun sylipula heille iskee. En usko voivani koskaan sanoa kiitosta niin kuin he sen ansaitsisivat.

On myös toisenlaisia kokemuksia. On tiedon kulkemattomuutta, epäasiallisia kommentteja meille vanhemmille ja liiallisia vaatimuksia lapselle. Kolme vuotta täyttävän ei tarvitse osata kynäotetta eikä kuusivuotiaan nukahtaa lepohetkellä. On vaihtuvia sijaisia, väsyneitä aikuisia, byrokratiaa ja matalia aitoja. En tiedä mitä meidän vanhempien loppujen lopuksi pitäisi odottaa lastemme hoidolta. Pitäisikö meidän tyytyä siihen, että lapset ovat ulkoilleet ja syöneet, se riittäköön. Vai pitäisikö meidän odottaa enemmän. Meidän lapsiamme on aina kohdeltu kauniisti ja kunnioittavasti, se on paljon se. 



Kaikista epäkohdista huolimatta minä rakastan varhaiskasvatusta. Rakastan sitä, että lapsiani opetetaan ja heistä huolehditaan niiden tuntien aikana, kun minä teen omia töitäni ja voin sen jälkeen hakea heidät iloisina kotiin. He ovat saaneet ulkoilla, leikkineet kavereidensa kanssa, oppineet uusia juttuja, laulaneet ja jumpanneet. Pääsääntöisesti hoidossa on ollut mukavaa ja siellä on viihdytty.

Helsingin Sanomien artikkelissa tulee selvästi ilmi se kuinka paljon vanhempia kriittisemmin ammattilaiset päivähoidon tilanteen näkevät. Me vanhemmat emme usein tunne todellisuutta eivätkä nopeat kohtaamiset aamuin ja iltapäivin kerro siitä millaisia ne väliin jääneet tunnit ovat olleet. Työntekijät sen sijaan tietävät juuri millaista se on. Myös se päivähoito, jossa on paha olla. 



Suomi on siitä hassu maa, että täällä ihannoidaan suhteettomasti ja usein katteettomastikin kotihoitoa. Lapsensa kolmevuotiaiksi kotona hoitava äiti on ilmiselvästi voittaja, oli kotona oleminen sitten lapsille hyväksi tai ei. Äitiä, joka kertoo rakastavansa päivähoitoa, pidetään herkästi väsyneenä tai muutoin apua tarvitsevana. Minä en kuitenkaan ole väsynyt tai avuntarpeessa, en ole sitä päivähoitovuosien aikana ollut. Sen sijaan lapseni tarvitsevat kaikkea sitä vuorovaikutusta, ystävien seuraa, ryhmäytymistä ja sosiaalisten taitojen opettelua muiden ikäistensä kanssa, jota meillä kotona ei ole tarjota. Toki me olisimme voineet hengailla kolmisin siihen saakka, kun esikoinen meni esikouluun ja kuopus täytti kolme. Minä olisin kuitenkin siinä tapauksessa tehnyt lapsilleni karhunpalveluksen, näin uskon. 

Ne kotiäidit, jotka oikeasti tekevät ja puuhaavat lastensa kanssa, vievät heitä eri paikkoihin ja ovat aktiivisia, ovat minun mielestäni harvassa. Enemmän kuulee ja näkee väsyneistä, kyllästyneistä äideistä, joiden arki on selviytymistä. Kärjistänkö? Tietysti kärjistän. Välitänkö siitä miten naapurissa lapset hoidetaan? En pätkän vertaa. Meidän tulisi kuitenkin päästä eroon siitä ajatuksesta, että kotihoito on ensisijaista ja päivähoito toissijaista ja tunnustaa varhaiskasvatuksen arvo lapselle. Valitettavasti leikkaukset, byrokratia ja resurssipula vetävät mattoa varhaiskasvatuksen jalkojen alta. Sillä hoitajilla on vain ne kaksi kättä. 



Me olemme poikien kanssa saaneet vuosien ajan poimia rusinat pullasta, kun kuusituntisten päivien ajan lapsia ovat hoitaneet hienot kasvattajat. Nykytilanne kokonaisuutena on kuitenkin surullinen ja huolestuttava ja ryhmien väliset erot yhdessä ja samassa päiväkodissa pahimmillaan suuria. Meidän päiväkotitaipaleemme päättyy edessä olevan kevään jälkeen. Monella muulla se on kuitenkin vasta alussa ja millainen tilanne on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. En edes uskalla arvailla.  










29 kommenttia:

  1. Me ollaan myös oltu siinä mielessä onnekkaita, että saatiin paikka lähipäiväkodista, jossa on vain kaksi ryhmää ja yhteensä kai 24 lasta. Sinne kuopuskin toivon mukaan menee ensi syksynä. Mulla on vähän sukset ristissä meidän varhaiskasvatuksen johdon kanssa, mutta hoitajat on onneksi ihania ja osaavat asiansa. Minä äitinä en ole tuntenut kiirettä, mutta uskon kyllä että sitä meidän pienessäkin päiväkodissa on.

    Sekä kotihoidossa että päiväkodissa on puolensa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää kotona vanhempainvapaan jälkeen, vaikka vauvaikäisellä ei ehkä niin vielä sitä varhaiskasvatuksen tarvetta ole. Itseasiassa Suomi on musta siitä kumma maa, että täällä ei kannusteta hoitamaan kotona eikä viemään päiväkotiin. Molemmissa järjestelmissä olisi paljon kehitettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pieni päiväkoti, meidän poikien hoitopaikassa lapsia on yhteensä n. 130. Luku näyttää paljon pahemmalta kuin miltä se siellä oikeasti tuntuu. Molemmissa hoitomuodoissa on puolensa, kyllä. Pääasia, että perhe pääsisi valitsemaan sen mikä itselle kaikkein parhaiten sopii.

      Poista
  2. Olen ihan samaa mieltä. Päivähoidon tekevät ne työntekijät. Ja jokaiseen päiväkotiin mahtuu niin hyviä kuin huonojakin hoitajia. Itse en nosta korokkeelle sitä äitiä, joka on lapsen kanssa kotona yhtään sen enempää kuin sitä joka vie lapsensa hoitoon. Totta on myös se, ettei päiväkoti ole pikkuvauvan paikka. Meillä lapset ovat menneet päiväkotiin n. kaksi vuotiaana. Tai esikoinen eskariin, mutta oli sitä ennen ollut perhepäivähoitajalla. Itse koen, että päiväkoti on turvallisempi kuin perhepäivähoitaja. Päiväkodissa on enemmän henkilökuntaa, pph on yksin. Ja ikävä kyllä myös niissä pph joukossa on niitä huonoja hoitajia... eivätkä ne hyvätkään aina jaksa. Pph tekee usein 10h päiviä, eli ei ihmekään jos tulee loppuunpalamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajat todella tekevät päivähoidon ja erot esimerkiksi ryhmien välillä samassa päiväkodissa voivat valitettavasti olla suuria. Minä halusin myös esikoisen juuri päiväkotiin, tosin täällä perhepäivähoitoon pääseminen on vielä enemmän onnenkantamoinen kuin että saisi päivähoitopaikan saarelta.

      Poista
  3. Itse kuulun alan vaihtajiin. Entinen lto siis. Omiani en ole vienyt alle kolmivuotiaina päiväkotiin, liian karu paikka pikkuiselle: liian isot ryhmät. Jäin kotiin lapset saatuani. Töissä kävin hetken, esikoisen ollessa 2v, palkkasimme naapurin kanssa yhteisen hoitajan. Vanhin on ollut viisivuotiaaksi kotona, koska hoidin pienimmäisen kolmivuotiaaksi asti kotona. Kolmivuotias meni sitten perhepäivähoitoon vuodeksi, sitten päiväkotiin. Itse aloin opiskella uutta alaa. Sen jälkeen syntynyt iltatähtemme joutui jo 1.8kk iässä hoitoon, toisin kuin sisaruksiensa kohdalla, ei meillä ollut mahdollista hoitaa häntä pitkään kotona. Minun oli jatkettava opintojani. Onneksi saimme jälleen loistavan perhepäivähoitajan.Tällä alueella, kun perhepäivähoitajia on useita, on heidän tarjoamansa varhaiskasvatus monipuolista. Heillä on lähikoululla yhteinen jumppa, kirjastolla satutunti ja seurakunnan kerhossa oma kerhovuoro. Tämän lisäksi he tapaavat puistoissa ja järjestävät teemaretkiä. Ja kuopuksen ryhmässä on siis neljä lasta, muut omaani isompia. En todellakaan valita.
    Isommat lapset meillä ovat menneet kielikylpypäiväkotiin aikoinaan. Ainakin siinä systeemissä varhaiskasvatus on ollut loistavaa. Ltot ovat juuri kielikylpyopetukseen yliopistossa syventyneet ja sijaisia/poissaoloja on ollut todella vähän. Selvästi sitoutunutta porukkaa ja ehkä resursseja kaupungin taholta enemmän. Samoin lapsiryhmä on ollut pysyvä päiväkodista yläkouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmät ovat todella suuria, se on totta. Kuopuksen 12 lapsen ryhmä tuntuu aivan käsittämättömältä nyt, kun katselen esimerkiksi lähes 30 lapsen esikouluryhmää, toki ovat vanhempiakin, mutta silti. Kielikylvystä olen täälläkin kuullut oikeastaan pelkkää positiivista, juuri tuo sitoutuneisuus, ryhmän pysyminen samana ja laadukas varhaiskasvatus kuulostavat siltä, mitä jokaisen hoitopaikan tulisi tarjota. Valitettavasti todellisuus on toisenlainen.

      Poista
  4. Vielä edelliseen lisäys, että minun mielestäni vanhemmat ovat usein liian kilttejä. Hoitajat tekevät parhaansa, mutta jos kaupungin resurssit ovat niukat, niin kyllä se vaan väistämättä näkyy ja tuntuu varhaiskasvatuksen laadussa. Isot lapsiryhmät tekevät sen, että aika menee perushoitoon, joka ei ole varhaiskasvatuksen tarkoitus. Vanhemmat maksavat isot rahat hoitomaksuja ja laatua tulee vaatia. Ei hoitajia moittimalla, vaan kaupungilta. Hoitajat ovat usein puun ja kuoren välissä säästösuossa. Moni pelkää oman työpaikankin puolesta. Ihan ensimmäinen, mitä tulee vaatia, on se että sijaisia palkataan. Se on lasten oikeus turvallisuuden kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajat ovat tosiaan vaikeassa välissä. Miten toteuttaa laadukasta varhaiskasvatusta, jos samaan aikaan huomion tulee olla erilaisissa suhdeluvuissa. Meillä päiväkodilla entisen johtajan aikaan ovi oli aina auki ja kyllä minäkin siellä olen useampaan kertaan käynyt keskustelemassa erinäisistä aiheista.

      Poista
  5. Kiitos Pauliina ♥

    /Cosmo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos itsellesi. Olet näille "meidän Cosmo" tai "mun Cosmo". :)

      Poista
  6. Olen myös itse mennyt suoraan kotoa esikouluun ja olin sosiaalisesti todella taitamaton, ja toivon, että olisin ollut edes vähän aikaa (hyvässä) päiväkodissa ennen eskaria. Mutta, alle 3-4-vuotias ei kyllä tarvitse päiväkotia eikä varhaiskasvatusta mihinkään.
    Ja toki on olennaista, että hoitajat ovat hyviä, mutta jos ryhmät ovat liian suuria ja johtaminen ja työolot huonoja, niin hyvätkään hoitajat (uskon, että Suomessa suurin osa on hyviä, ottaen huomioon korkean koulutuksen ja tietämyksen lapsen kehityksestä) eivät voi tarjota laadukasta hoitoa ja työntekijöidem vaihtuvuus voi olla suurta, mikä on mielestäni kamalaa lapsille.
    Itse katsoin todella tärkeäksi hoitaa omani 3-vuotiaiksi kotona ja järjestimme asiat (asumiskulut ym) niin, että se oli mahdollista. Yli 3-vuotias osaa jo kertoa itse millaista pk:ssa on ja kestää paremmin meteliä ja stressiä, sitä pienempää olisi ollut todella vaikea viedä kodin ulkopuoliseen hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellisuus missä varhaiskasvatusta toteutetaan päiväkodeissa voi olla valtavan stressaavaa niin lapsille kuin aikuisille. Silti kuormittavissakin oloissa voidaan pienryhmätoiminnalla saada aikaan paljon hyvää. Työntekijät tekevät paljon, mutta ylisuurissa ryhmissä toimiminen on varmasti hyvin raskasta.

      Poista
  7. Ei kotihoitoa välttämättä arvoteta päiväkotia paremmaksi vaihtoehdoksi vaikkei olisi edes pakko turvautua päivähoitoon. Ainakin pk-seudulla on enemmänkin normi, että isompi sisarus viedään päiväkotiin vaikka oltaisiin vauvan kanssa kotona. Tämä siitä huolimatta, että sisaruksilla olisi vain 2 v ikäeroa (tavallisin ikäero nykyisin Suomessa.) Meilläkin lapsilla tuo ikäero, ja aika monta kertaa minulle suoraankin ihmeteltiin, miksei esikoinen ole päiväkodissa edes osapäivähoidossa. Vaikka mulla siis vain kaksi lasta kaitsettavana ja esikoinenkin vielä pieni. Onneksi itsellä ei ollut pakkoa viedä ihan pieniä lapsia päiväkotiin vaan kuopuskin osasi hyvin puhua jne. ennen kuin aloitti päiväkodin. Osassa päiväkodeissa lapset kun ovat vähän kuin heitteillä, ja jos eivät itse osaa kertoa hoitopäivistään mitään niin aika surkea on tilanne. Itsekin olen koulutuksessa nähnyt päiväkodissa kuvatun videon siitä miten ryhmän isompi lapsi järjestelmällisesti kiusasi pienempää lasta monessa eri tilanteessa, eivätkä hoitajat puuttuneet mihinkään tilanteeseen. Tutkija taas vaan videoi, eikä myöskään puuttunut. Eikä päiväkodissa kuulemma oltu kiinnostuneita näkemään kuvattua sisältöä, joten siellä se homma varmaankin jatkui/jatkuu samaan malliin vaikka tutkimuksessakin mukana oltiin. Muutenkin siellä näytti meno aika apaattiselta eli ei näkynyt havaintoa laadukkaasta päivähoidosta. Todella surullista katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen miettinyt niitä kaikkein pienimpiä, jotka ottavat ylimääräisiä päiväunia tai ovat rattaissa ulkoilussa, kun eivät osaa kävellä. Mutta minkäs teet, jos töihin on mentävä. Videotallenteen tapahtumat kuulostavat valtavan surullisilta. Välinpitämättömyys on paha.

      Poista
  8. No systeemi ainakin kuormittuu, jos moni laittaa vanhemman sisaruksen hoitoon. Ryhmäkoot kasvaa ja loppuen lopuksi varhaiskasvatuksen laatu heikkenee. Suyy ei ole vanhemmissa. Laatu ei heikkenisi, jos systeemi perustuisi siihen, että resurssit määriteltäisiin laadun perusteella. Heikkenevässä taloustilanteessa ei niin ole. Niinhän se on, että muutenkin alun perin päivähoito on suunniteltu lasten hoitoon vanhempien työssäkäynnin ajaksi, ei virikehoidoksi. Muut syyt sitten saattoivat ja saattavat edelleenkin olla sosiaalisia eli sosiaalipuoli katsoo, että perhe tarvitsee kasvatustyön tueksi päivähoitoa. Itse päiväkodissa työskennelleenä sanon ihan suoraan, että virikkeiden vuoksi ei ikinä kannata laittaa alle kolmivuotiasta päiväkotiin. Jos syy siis pelkästään on virikkeet. Paremmin pientä lasta palvelevaa viriketoimintaa saa kerhoissa, muskareissa jne. osapäivätoiminnassa ja ihmettelen todella, miksei äiti voi tarjota riittäviä virikkeitä kotona kahdelle lapselle kerhotoiminnan tuella. Päiväkoti tarjoaa pienelle perushoitoa, jos ryhmä on liian iso. Se on tosiasia ja tämä ei ole edes mielipideasia minulle, vaan kokemukseen lastentarhanopettajana perustuva asia. Haluan ilmaista rehellisesti asian, josta minulla on koulutuksen ja työkokemuksen kautta kokemus, en kuitenkaan loukata. Kirjoituksesi oli myös suora, joten toivon, että vastinekin saa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiku asiat olisikin noin, että joka kylässä on ne kerhot yms. Tai kerhoihin mahtuisi ne kaikki halukkaat lapset. Se on totta, että päiväkoti on viime sijainen viriketoiminnan järjestestäjä, eikä pitäisi sitä miettiä ensimmäisenä vaihtoehtona. Mutta aina ei ole muita vaihtoehtoja.

      Huomauttaisin myös, että sosiaalitoimi ei järjestä tai myönnä perheelle pelkästään viriketoiminnan vuoksi sitä päivähoitoa. Taustalla on yleensä aina muuta. Mikä ei kuulu välttämättä edes sille päiväkodissa työskentelevälle saati muille perheille. Koska toisten osoittelu, tuomitseminen ja epäasiallinen kohtelu ei kuulu lastenkasvatukseen.

      Poista
    2. Täällä saa kirjoittaa suoraan ja rehellisesti, ehdottomasti. Minä olen yksi niistä, jotka pitivät esikoisen hoidossa kuopuksen synnyttyä. Esikoinen kävi päiväkodissa kahtena-kolmena päivänä viikossa, mies vei aamulla kahdeksan ja yhdeksän välillä ja me kuopuksen kanssa haimme kahden jälkeen, kun välipala oli syöty. Minulle syy oli nimenomaan systeemissä. Pitämällä esikoisen hoidossa varmistin kuopukselle paikan samassa päiväkodissa. Karua, mutta meidän asuinalueemme järjettömän paikkapulan tietäen ja systeemin sen salliessa en tunne tuosta minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Mikäli näin ei olisi ollut, olisimme mekin varmasti tutustuneet kerhotoimintaan. Nyt esikoinen kävi omassa tutussa ryhmässään noina muutamana päivänä ja muskarit sun muut harrastukset tehtiin sitten yhdessä siihen päälle.

      Poista
    3. No en tietenkään päiväkodissa työskentelevänä luule, että sosiaalitoimi sijoittaisi lapsia päiväkotiin virikkeiden vuoksi vaan ns. sosiaalisena tukitoimena ;) ;)
      Ilmaisin varmaan epäselvästi. Tiedän hyvin myös, että juuri tuon mainitun paikkapulan vuoksi moni perhe joutuu pitämään isomman lapsen hoidossa, pitääkseen paikan. Tarkoitin siis, että jos ainoa syy valita päiväkoti on virikkeet. Sitäkin perusteluna kuulee.

      Poista
  9. Musta tuntuu taas siltä, että kotioloissa hoitamista pidetään huonona vaihtoehtona. Lapsi ei saa virikkeitä tarpeeksi, ja onko sillä nyt kaikki taidot, jopa neuvolasta kommentti: "Aijaa, ettekö te vie hoitoon ollenkaan, kuinkahan siinä nyt käydään". Vaikka ajattelisin, että moni lapsi, joka ei esimerkiksi opi lukemaan ensimmäisellä luokalla, olisi voinut oppia sitä rauhallisessa koti-ilmapiirissä. Lapsi ei välttämättä pysty keskittymään hälyssä, eikä se tarkoita, että pitää olla joku sairaus taustalla. Lapsi vaan ei ole kehittynyt niin isoksi, mitä siltä on vaadittu. Meillä arka esikoinen ollut "kotona" eskariin asti. Yrittäjä-perheessä lapsi on kulkenut mukana joka paikassa, eläkkeellä olevat isovanhemmat ovat halunneet kuljettaa joukossaan, ja 3v jälkeen pääsi seurakunnan kerhoon kahdeksi päiväksi viikossa. Samoin nyt pienempi kulkee menossa mukana. Esikoinen on ollut arka tutustumaan uusiin, mutta en usko, että päiväkoti/lauma lapsia olisi sitä arkuutta poistanut. Lähinnä muuttanut agressiiviseksi. Ja kyllä, meillä lapsi osaa lukea, laskea, ommella, tekee ylimääräisiä tehtäviä, mutta on ollut aina pienestä asti hyvin älykäs ja kätevä.
    Mutta tämä kaikki on niin lapsikohtaista, toiset kuuluvat päiväkotiin ja toiset kotiin, toisilla ei ole työn takia mahdollisuutta pitää kotona vaikka tarvitsisi, tai jos on vaikka aikuinen työttömänä kotona, niin lapsi pysyy kotona, vaikka lapsi voisi tarvita päiväkotiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoasioissa ei oikeasti ole oikeaa tai väärää tapaa toimia, perheen ja lapsen paras ratkaisee. Ja sitä niin toivoisi, että ratkaisun voisi aina tehdä sen parhaan perusteella, ei taloudellisten tai muiden seikkojen. En myöskään usko lainkaan etteikö kotona hoidettavien lasten tiedot ja taidot olisi samalla tasolla kuin päiväkodissa tai muussa hoidossa olleiden, jos vanhemmat vain haluavat tehdä lasten kanssa asioita. Meillä on hirmu hyvä kokemus päivähoidosta, mutta yhtä lailla sieltä kotihoidosta tulee kouluvalmiita lapsia.

      Poista
  10. Mä henkilökohtaisesti en tykkää tästä vastakkain asettelusta ollenkaan. Mun lapsille on parasta olla kotihoidossa koska se on se mitä me vanhemmat halutaan ja me, erityisesti tietenkin minä kun kotona olen, panostetaan siihen. Jos en haluaisi hoitaa lapsiani kotona, silloin heidän olisi varmasti parasta olla varhaiskasvatuksen piirissä koska siinä tapauksessa en jaksaisi panostaa meidän arkeen. Eli, jokaiselle perheelle on se oma paras vaihtoehto.Olisi hienoa kun kaikki uskaltaisi toteuttaa arkeaan niin kuin se on koko perheelle parhaaksi ilman että joku osoittelee sormella (en tarkoita sinua ) kuinka joku muu vaihtoehto olisi parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillähän on sitten paras mahdollinen tilanne, kun haluatte hoitaa lapset kotona pitkään ja pystytte sen tekemään. Minä huomasin jo esikoisen vauva-aikana, että en ole parhaimmillani kotiäitinä. En myöskään halunnut tai halua nykyäänkään pitkiä päiviä lapsilleni, joten kultainen keskitie on ollut meille se sopivin. Lapset hoidossa (tai nythän esikoinen on jo koulussa) kuusi tuntia päivässä ja minä sen ajan töissä.

      Poista
  11. Minustakin vastakkainasettelu on typerää, mutta ei mielestäni myöskään kannata hymistellä, että jokaisen perheen oma valinta on jokaiselle perheelle oikea. Onhan se kohteliasta, mutta ei oikeastaan tarkoita mitään. Mielestäni suomalainen päivähoito on laadukasta (paitsi ryhmäkoon osalta), mutta en ymmärrä kuka voi rehellisesti hyvällä omallatunnolla sanoa, että se olisi alle 3-vuotiaalle parempaa kuin kotihoito, ellei kotona ole laiminlyöntiä. Alle 3-vuotias ei myöskään tarvitse erityisiä virikkeitä tai varhaiskasvatusta, heille riittää ihan vanhempien kanssa leikkiminen ja piirtäminen (ja ihmettelen samoin kuin edellä jos joku voi rehellisesti väittää toisin, poislukien tietenkin lapsen erityisvaikeudet).
    Olen myös epämuodikkaasti sitä mieltä, että jos on lapsia hankkinut niin on syytä tsempata sen verran että jaksaa hoitaa heitä riittävän hyvin kotona ainakin sen 2-3 vuotta (koskee myös miehiä, omien lasteni isä oli molempien kanssa vuoden kotona).
    Alle 2-3-vuotiaat varmasti selviävät päiväkodista ihan ok, mutta en kerta kaikkiaan käsitä miksi joku haluaa ehdoin tahdoin noin pienen lapsensa sinne.
    Yli 3v ovat ihan eri asia ja voivat hyvinkin hyötyä päiväkodista.
    -aiempi anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ajattele, että kotona pitäisi asioiden olla huonosti, jos kokee lapsen hyötyvän päivähoidosta jo alle 3-vuotiaana. Minä esimerkiksi en ole kovinkaan kummoinen askartelija/piirtäjä/leikittäjä/puistoilija. Minulle ominaista on paitsi lukea lapsille, myös tehdä heidän kanssaan asioita kotitöistä kauppareissuihin ja kaupungilla luuhailusta yhteisiin päiväuniin. Samaan aikaan huomasin olevani turhan usein pinna kireällä, kun yritin esimerkiksi tehdä hamahelmillä tai seisoin siellä hiekkalaatikon reunalla. Ei päivähoidossa ole sen parempi olla kuin kotona, mutta minä en ollut parhaimmillani kotiäitinä. Kun lapset ovat päiväkodissa leikkimässä kavereiden kanssa ja minä teen sen ajan töitä, olen huomattavasti mukavampi ihminen. Ja minulla on heitä ikävä jo kahden jälkeen, on ihana tulla kotiin ja olla yhdessä iltapäivä ja ilta. Meille kolmen vuoden kotonaolo ei olisi ollut ideaali ratkaisu, mutta tällainen osapäiväinen työ ja hoitokuvio sen sijaan on, ihan siitä vajaasta kaksivuotiaasta asti.

      Poista
    2. No, tästä olemme vain eri mieltä. En minäkään olisi tosin halunnut olla hirveän pitkään kotona, mutta mun mieskin on pitänyt pitkät hoitovapaat, joten kummallekaan ei ole tullut niin pitkää kotijaksoa. Ja on minullakin ollut kotona välillä tylsää, vaikka leikkimisestä pidänkin, mutta katson että kun olen lapsia hankkinut niin velvollisuuteni on päästä siitä tylsyyden kokemuksesta yli silloin kun lapset ovat ihan pieniä.
      Tunnistan kyllä itsekin tuon, että töistä tullessa on helpompi jaksaa lasten kanssa kun on saanut tehdä omaa juttuaan päivän, mutta ei se lapseen keskittyminen kokopäiväisesti ollut mielestäni mitenkään liian vaikeaa sen 2 vuoden ajan mitä molempien kanssa kotona olin (meillä iso ikäero eli olin molempien kanssa erilliset 2 vuotta ja mies vuoden). Ja mä olen luonteeltani varsin laiska ja kaipaan omaa aikaa. Ja mun mielestä 2-vuotias on todella, todella pieni vielä, saati sitten alle 2v, ja tarvitsee suurimman osan ajasta yhden aikuisen "vain itselleen". Siinä mielessä mun on vaikea ymmärtää että joku ei haluaisi pitää alle 3-vuotiasta kotona, jos se suinkin on mahdollista.

      Poista
    3. Ja saammekin olla eri mieltä. :) Mikäli mies olisi meillä halunnut jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, olisi tilanne toki ollut aivan erilainen. Puhtaan taloudellisesti ja minun tulojeni vaihtelevuudesta johtuen näin ei kuitenkaan valitettavasti meillä tehty. Kaksivuotias on pieni, siitä olen aivan samaa mieltä.

      Poista
    4. Juu, minunkaan lapset eivät olisi olleet kotona ainakaan ihan 3-vuotiaiksi ellei mies olisi osallistunut kotihoitoon (työni kannalta olisi ollut tosi vaikeaa olla jopa 6 vuotta pois), eli siinä mielessä ymmärrän tämän hyvin. Ja tosi kiva, että teillä on myönteinen kokemus päiväkodista - niin on minullakin :) Silti olen kyllä edelleen sitä mieltä, että alle 3-vuotias ei tarvitse varhaiskasvatusta ryhmässä, vaikka kotona ei askarreltaisi jne. Puistossa käynti, leikkiminen vanhempien kanssa ja tavallinen kotona puuhailu riittävät kyllä.

      Poista
  12. Minun lapseni on samassa päiväkodissa. Hoitajat ja lastentarhanopettajat (kiitos C) tekevät parhaansa, mutta enempi se on kyllä päivähoitoa kuin varhaiskasvatusta noin suuressa joukossa. Tämä ei johdu heistä ja varmaan heitä harmittaa enemmän kuin minua, koska paremmin tietävät mitä muuta voisi päivän aikana saada aikaan. Koen kuitenkin, että hankala vanhempana on asiaan saada muutosta. En uskalla valittaa varhaiskasvatuksen esimiehille ja poliittinen päätöksenteko ei ihan pian muutu, teki mitä teki.

    Pauliinalle kiitokset tärkeän keskustelun virittämisestä, jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ryhmistä on aivan järjettömän kokoisia ja siinä jää varmasti varhaiskasvatus perushuollon jalkoihin. On meilläkin kokemusta erilaisista ryhmistä, paremmin ja huonommin toimivista mitä tulee henkilökunnan keskinäiseen dynamiikkaan tai jaksamiseen tehdä asioita lasten kanssa. Eskarissa taas on mielestäni todella hyvä meininki, oli jo silloin kun esikoinen oli esikoulussa. Joka päivä tehdään erilaisia juttuja ja nyt keväälle ovat suunnitelleet vaikka ja mitä. Toivotaan, että kaikki toteutuu.

      Poista