Kaksplus.fi

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Synttärisuunnitelmat selkiytyy

Kuopuksen neljättä syntymäpäivää juhlitaan ihan sinä oikeana päivänä, 9.12. Yhdessä sankarin kanssa mietimme keitä päiväkotiryhmästä tuttuja kavereita kutsutaan ja lähimmät ovat nyt saaneet kutsut sähköpostitse. Poikien päiväkodissa on hyvä käytäntö, kaikki synttäri- ja kaverikutsut kulkevat vanhempien kautta sähköpostin välityksellä. Kuusi kaveria tulee iltapäivällä meille puoleksitoista tunniksi ja vanhemmat saavat halutessaan mieluusti jäädä mukaan kahvittelemaan.


Nyt on kutsut siis lähetetty, kaikenlaista Batman-teemaista kattaustarviketta hankittu ja toissapäivänä sain ostettua myös mustavalkoisiin raidallisiin lahjapusseihin sujautettavat ongintapalkinnot. Mies lupasi pitää huolta muusta ohjelmasta syömisen ja lahjojen avaamisen lisäksi. Esikoisen viimevuotisilla legosynttäreillä välillä villiksi äitynyt meno rauhoittui, kun kaikki tulivat pöydän ympärille värittämään valmiiksi printattuja kuvia. Tämä voisi toimia myös näillä nelivuotiailla. Myös Batman-kakku on tilattuna, pikkufanille sen tekee serkkuni avovaimo ja muuten tarjolle laitettaneen popcornia, mehua ja vaikkapa vihannestikkuja.


Väreihin sopivia ilmapalloja löytyi vain viidenkymmenen kappaleen pakkauksissa. Näitä käytetään varmaan vielä ipanoiden täysi-ikäistyessä...


Koska nyt ensimmäistä kertaa kuopuksella on omat varsinaiset kaverisynttärinsä ja poikien juhlapäivien väliin jää vain kuukausi, olen päättänyt yhdistää sukulaisille ja kummeille pidettävät juhlat. Kutsumme joulun välipäivinä kaikki kummit ja läheiset juhlistamaan molempia sankareita yhtä aikaa ja näin saadaan lyötyä pari kärpästä yhdellä iskulla. Näille yhteissynttäreille tein omavaltaisesti valinnan kattaustarvikkeista ja pöllöjutuilla mennään. Tässä on selkeä nostalginen ajatus takana, olemme kutsuneet poikiamme vauvasta saakka omiksi pöllönpoikasiksemme. Kun myös kutsukortteihin löytyi pöllöaihetta, klikkasin nämä kattaustarvikkeet tulemaan. 


Muutenhan tuolloin on vielä kaikki joulukoristeet kuusta myöten paikoillaan, mutta vähän jotain yhteneväistä kuitenkin kattaukseen ja kakunkoristeluun. Kakku tilataan leipomosta ja muuten tarjolle laitetaan kaikenlaista suolaista ja makeaa. Kukat käyn myös hakemassa, ajattelin ison harsokukkakimpun olevan aika viehättävä valinta tarjoilupöytään. Ohjelmana yhdessäolo, herkuttelu, leikkiminen ja tietysti yhteensä yhdentoista kynttilän puhaltaminen. 


Tammikuun puolivälissä on sitten esikoisen varsinaisen syntymäpäivän vuoro. Tänä vuonna olemme päätyneet ulkoistamaan hänen juhlansa, sillä kutsuttavia on jo sen verran paljon. Laskeskelimme alustavasti, että eskarikavereista ja pihaleikeistä tulee omat lapset mukaanluettuina pyöreät 15 kutsuttavaa ja sitä määrää on jo hieman haastavaa mahduttaa pöytämme ääreen. En myöskään halua kieltää lasta kutsumasta hänelle tärkeitä ihmisiä juhliinsa, sillä nämä kaikki ovat tosiaan hänen ystäviään. Niinpä esikoista juhlitaan tällä kertaa Kansallismuseossa synttäripäivää seuraavana viikonloppuna. 


Opas ottaa lapset vastaan ja vie heidät tunnin mittaiselle kierrokselle etsimään karhun piilottamaa aarretta. Siitä siirrytään museon kahvilaan syömään synttäriherkkuja ja avaamaan lahjoja. Laskimme miehen kanssa, että kustannukset tulevat suunnilleen samoiksi järjestetään juhla sitten kotona tai tuolla samalla kun vaiva on meille minimaalinen verrattuna kotisynttäreihin. Päätöksessä valita juuri museosynttärit painoi myös se, että lapset ovat kierroksella tosiaan viettämässä aikaa yhdessä. Katselimme erilaisia Hoplop- tai Snadistadi-juhlia, mutta ne menevät niin helposti siihen, että jokainen juoksee ja riehuu eri puolilla huvipuistoa. Myös Sea Lifen synttäripaketti oli todella mielenkiintoinen, mutta me päädyimme kuitenkin museoon. 

Varsinaisina juhlapäivinä annetaan tietysti lahjat aamulla ja pidetään jätskikestit iltapäivällä. Tämä on jo perinne. 


2 kommenttia:

  1. Ihanat synttärisuunnitelmat! Ja hauska sattuma, että meilläkin kuopus täyttää 9.12. neljä vuotta. Meillä vain suunnitellaan prinsessajuhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teille tulee tosi hauskat prinsessajuhlat!

      Poista