perjantai 29. elokuuta 2014

TGIF

Onpahan ollut viikko, miten sitä onkin näin naattina perjantain tullen. Vähän on ollut sellainen sekopäinen paikasta toiseen -meininki, vaikka iso osa aktiviteeteista onkin ollut mukavaa tekemistä. Olen muun muassa ostanut pari takkia, hankkinut talveksi superihanan pipon ja kahden viikon kuluttua koittaviin häihin uuden fascinatorin, shoppaillut pojille Pomp de Luxin uutuuksia, käyttänyt esikoista verikokeissa, istunut ruuhkassa, kastunut lukemattomia kertoja ja ylipäänsä harrastanut säntäilyä ympäriinsä. On ollut töitä, harkkoja, kotitöitä, kauppareissuja ja sitä normaalia. Kyllä te tiedätte.

Tämä on nyt pop. 



Viltti, kuppi kahvia ja perjantain kunniaksi hankitut ruusut. Jos sade taukoaa edes hetkeksi, käydään poikien kanssa tuossa pihalla haukkaamassa vähän happea. Viikonlopusta tulee lastenmusiikkipainotteinen, kun huomenna mennään kuuntelemaan Aarne Alligaattoria ja Viidakkorumpua ja sunnuntaina tie käy kohti Huvila-telttaa ja Juhlaviikkojen lastenkonserttia. 

Ensi viikkoa olen vilkaissut kalenterista, mutta en uskalla vielä ajatella sen tarkemmin. Juoksuksi menee, mutta ei mietitä sitä vielä.

Edit. Aarne Alligaattori esiintyy viikon kuluttua. Huomenna onkin siivouspäivä. Melkein meni oikein.

4 kommenttia:

  1. Täällä on myös ollut pari viikkoa sellaista hulinaa, että välillä tuntui että voimat loppuu just nyt eikä kohta. Huh. Nyt on tarkoitus nauttia tästä viikonlopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Tänään pitää hoitaa muutama asia, mutta hyvin vähän onneksi mitään. Sitten lasten kanssa ulos puistoon, kun vaan ei sataisi.

      Poista
  2. Tultiin tovi sitten saunasta ja tuskailin sekasotkua. Esikoinen hörppäsi samalla vettä saunajuomaksi ja samassa lasi poksahti miljoonaksi siruksi. Tempasin siis vielä viikkosiivuoksen siihen samaan, joten huomenna saa olla hyvällä omallatunnolla laiskimus.

    Ansaittua viikkonloppua koko perheelle.

    f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, säikähdit varmasti lasin rikkoutuessa! Mutta tosiaan, aika jaksavainen olet, kun saunan päälle vielä aloitit siivoamaan!

      Poista