Kaksplus.fi

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Nauhat rusetilla

Esikoinen valitti, että tennarit tuntuvat huonoilta jaloissa ja niinhän se jalka oli kasvanut koosta 30 kokoon 31. Kaivelin kaapista kahdet kyseisen koon Converset, nämä jenkkiversiot kaupunkimenoihin ja vaaleansiniset pihaleikkeihin. Sitten sanoin ipanalle, että nyt me kuule opetellaan tekemään rusetti.

Minä neuvoin, tyyppi hiffasi homman samantien ja toteutti. Vielä pitää harjoitella sorminäppäryyttä, että homma tulee aikanaan tarpeeksi sujuvaksi, mutta myös hitaasti tulee hyvä, näytti lapsi. Ja solmii nyt sitten aina itse nauhat. Tekee pupunkorvan, jättää häntää riittävästi ja kietaisee toisen nauhan korvan ympäri ja läpi. Sitten kiristys ja valmista tuli! Välillä häntä tuskastuttaa sormien tottelemattomuus, mutta auttaa ei enää saa. Mutta eipähän tarvitse ostaa erikseen tarrallisia kenkiä, kun kaapista nauhaversiot valmiina löytyivät, pääsee ipana päiväkodissakin ulos, kun saa nauhat itse solmittua.


Seuraavaksi pitäisi varmaan opetella kuorimaan peruna.

Arjen saapuminen vähän jo innostaa ja olen tämän päivän aikana laitellut kalenteria loman jäljiltä ajan tasalle, päättänyt tilata huomenna sekä kampaajan että kasvohoidon, ilmoitellut lapsia harrastuksiin ja käynyt läpi ipanoiden vaatekaappeja. Tuloksena se tavallinen tarina, eli vähän kaikki liian pientä. Ei siis muuta kuin shoppailukaverivuorossa ollut esikoinen mukaan takapenkille ja kurvaus Stockan parkkiin, tehokas tunti Stockalla sekä Lindexillä ja takaisin kotiin kahden täpötäyden muovikassin kanssa. Heippa hei rahat, oli kiva nähdä! Mutta kyllä on kuulkaa varusteet kunnossa, kun päiväkotiin palataan. 

6 kommenttia:

  1. Teillähän alkaa olla sielä oikein koulukypsä pieni eskari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vielä vuoden ajan kasvaa, niin sitten saa mennä kouluun. Hassua muuten ajatella, että jos kuopus olisi nyt samanikäinen, hän aloittaisi koulun. Niitä tammikuussa/joulukuussa syntymisen eroja.

      Poista
    2. Kieltämättä on aika hurja ajatus kun tarkemmin sitä pysähtyy ajattelemaan, että teillä kuopus käytännössä aloittaa koulutaipaleensa vuotta veljeään nuorempana.

      Poista
    3. Kyllä, se on hurjaa. Mua ei niinkään mietitytä mitkään taidot tai tiedot, vaan sellainen yleinen koulukypsyys ja reippaus, mikä esim. esikoisesta paistaa vähän jo nyt. Että miten se koulu lähtee kuopuksella aikanaan sujumaan, jos poika on vielä pieni kaikin puolin ja koulukaverit osin vuoden verran enemmän kasvaneita.

      Poista
  2. Vautsi, onnea uudesta hienosta taidosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosi yllättynyt siitä miten nopsaan lapsi tajusi homman. Olin varustautunut pitkään jatkuvaan opetteluun!

      Poista