maanantai 19. elokuuta 2013

Dresscode:juhlapuku

Kirjoitin aikaisemmin, että olemme elokuun lopussa lähdössä häihin Saksaan. Nyt tuo juhlaviikonloppu on jo ihan lähellä, lähtö on tulevana perjantaina. Lennämme yhdessä sukulaisten kanssa Berliiniin, josta jatkamme eteenpäin pienempään kaupunkiin. Sunnuntaina sitten takaisin, maanantai kun on ihan tavallinen työpäivä.

Kirjoitin myös mietteistäni vaatteiden ja etenkin asusteiden osalta täällä. Sain jotenkuten päätöksen tehtyä, kun hommaan tuli muutama liikkuva osa lisää. Nimittäin itse hääkutsu kolahti postista ja tiedossa olikin iltajuhlaan pitkät helmat.


Juhlia on tiedossa itse asiassa kolmet. Perjantai-iltana menemme kasuaalisti morsiamen vanhempien luokse ja siitä vaatetuksesta selviää hyvin jollakin kaapista löytyvällä mekkosella, niitä kuitenkin riittää. Pikkupojat laittakoot siistit farkut ja pikeepaidat.

Lauantai-iltapäivällä laitan kirkkoon jo ennalta miettimäni Sandin mekon hiuskoristeineen ja YSL:n laukkuineen ja otan kengiksi nudet Pura Lopezin korkokengät. Niillä on hyvä jatkaa samppanjavastaanotolle ennen suuntaamista hotelliin ja vaatteiden vaihtoon, ne ovat erittäin hyvät jalassa. Kirkkoon laitan pojille kauluspaidat kravatteineen, slipoverit, suorat housut sekä juhlakengät. Pojat jatkavat näillä vaatteilla myös illan, sillä vaikka pidän juhlaan sopivaa pukeutumista erittäin tärkeänä, vierastan varsinaisia pukuja tai pikkutakkeja pienillä pojilla. Toisaalta mietin myös, että voisi olla aika kiva juttu vaihtaa skragat rusetteihin.

Iltajuhlan pukukoodina onkin sitten juhlapuku ja sehän tarkoitti kunnon pitkän iltapuvun hankkimista. Tein hyvän löydön Nextin verkkokaupasta, mutta helmaa oli sellaiset puolisen metriä liikaa. Niinpä vaate on parhaillaan ompelijalla lyhennettävänä, saan hakea sen keskiviikkona. Mies nappasi pari sovituskuvaa puvun tultua kotiin, tässä siis vielä liian pitkällä helmalla. Kengät tosin auttavat jo asiaa jonkun verran, mutta oli sitä silti lyhennettävä.



Pidän leningistä kovasti, se on ihan omannäköiseni. Päätin myös, että eivät ne Lubut ikinä tule käyttöön, ellen vain päätä niitä laittaa ja valitsin ne iltajuhlan kengiksi. Helma on nyt lyhennettävänä kyseisten kenkien mukaan sopivaksi. Punainen kynsilakka varpaankynsissä on must pohjan mukaan. 



Illalla en aio enää laittaa hiuksiin korkeaa fascinatoria, se tuntuu liialliselta. Myös kellon jätän pois ja vaihdan sen kolminkertaiseen helmirannekoruun, korviin myös helminapit ja sormiin tietysti vihki- ja kihlasormukset. Vielä pohdin pitäisikö hiuksiin hankkia jonkunlainen koriste, nutturaan laitettava kukka tai koru. Sisko lupasi laittaa hiukset, joten niiden kanssa ei tarvitse itse yrittää väkertää. Täytynee ehkä käydä katselemassa jotain sopivaa hiuskorua ja tehdä päätös sitten. Toisaalta minulla olisi myös vanhoja rintarosseja, joita voisi kokeilla kiinnittää pinnillä nutturan tyveen. Vielä viikko aikaa arpoa!


4 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Hienon ja tyylikkään iltapuvun olet löytänyt. :) Hienon kuuloiset juhlat teillä tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat kuulostavat kieltämättä hienoilta, mutta ovat varmasti myös rennot ja mutkattomat. Sellaiset, joihin lapsetkin toivotettiin avosylin tervetulleiksi. :)

      Poista
  2. Heissan,

    mulle tuli mieleen, että oletko vielä hoitovapaalla vai jo töissä? Kun etkö valmistunutkin keväällä FM:ksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      valmistuin kyllä. En ole enää hoitovapaalla, kuopuskin on päiväkodissa. Olen tähän saakka työskennellyt kotoa, mutta nyt etsin parhaillaan töitä. Ei ole vielä tärpännyt, toivottavasti pian.

      Poista