perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tuokiokuvia

Olen 33-vuotias ja jo tällä matkalla elämässäni on ollut monia tärkeitä virstanpylväitä. Hienoja etappeja, jotka on saavutettu kovalla työllä. Tavoitteita, joiden eteen tehty uurastus on saanut palkintonsa. Niitä opiskeluun liittyviä.



Viidentoista vuoden takainen lukioaika on jäänyt muistoissani hauskaksi ajaksi. Ah se nuoruus ja koko elämä edessä. Kaikki huipentui tietenkin ylioppilaskirjoituksiin, joissa minulla ei ollut aikomustakaan pärjätä muuten kuin hyvin. Luin joka päivä useita tunteja ja muistan yhä sen tunteen, kun tulin viimeisestä saksan kokeesta pois. Laskin tavarat lattialle, kävin istumaan siihen viereen ja koin niin valtavaa helpotusta. Siihen astisen elämäni suurin urakka oli ohitse. Pari kuukautta myöhemmin juhlittiin.



Toinen muisto liittyy ylioppilaspäivän iltaan, tai oikeammin seuraavaan aamuun. Tulimme juhlimasta, oli mitä kaunein kesäaamu valkenemassa, kun kävelin taksilta kotia kohti. Seisahduin ja jäin haistelemaan ja fiilistelemään sitä tunnetta. Elämä oli todella edessä, kaikki mahdollisuudet avoinna. Halusin muistaa sen tunteen aina, ja muistinkin. Hiivin hiljaa kotiin ja vaihdettuani vaatteet kävelin keittiöön syömään yöpalaa. Seurakseni sain isovanhempani, jotka yllättäen tupsahtivat vierashuoneesta aamuteelle. El classico!

Se kevät, jonka vietin pääsykokeisiin lukien, oli kaunis. Oli kulunut kolme vuotta ylioppilaskeväästä, tiesin vihdoin mitä haluan tehdä ja minne pyrkiä. Hankin kirjat, laitoin hakupaperit vetämään ja istuin alas lukemaan. Siinä minä sitten tosiaan istuin, yleensä erillisen keittiön pöydän ääressä seinän erottaessa olohuoneessa tai makuualkovissa majailevan miehen. Alleviivasin ja kertasin, lopetin amk-opinnotkin siltä keväältä voidakseni keskittyä täysillä. Opettelin ja analysoin, tulkitsin ja tankkasin. Välillä kävin istumassa kerrostaloyksiömme sisäpihalla sireenien varjossa olevalla oleskelupaikalla. Jossain vaiheessa oli otettava hengähdystauko ja luettava yksi Agatha Christien dekkari väliin. Aivot tarvitsivat pienen lepotauon.



Kokeita oli kaksi, joista kakkosvaihtoehdon koe viikkoa ennen ykkösvaihtoehtoani. En muista mitä tunsin kokeiden ollessa ohitse, mutta sieltä pääsykoesaleista löytyy muistoja kyllä. Edessäni hartaasti eväitä syövä nainen tai yliopiston ykkössalin tunnelma. Porthanian narisevat penkit tai se hetki, kun muistat ja tajuat osaavasi vastata. Sitten edessä oli enää odotusta.

Se viikko, jolloin tulosten piti tulla, oli kammottava. En ole ikinä ollut niin hermostunut enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Torstaina menin kesätöistä suoraan tapaamaan kummityttöäni äiteineen kahvilaan ja ihan sattumalta äitini ja siskoni tulivat syömään viereiseen ravintolaan. Sitten soi puhelin ja mies soitti, että postilaatikosta oli kolahtanut iso ruskea kirjekuori lähettäjänä Helsingin yliopisto.



En voi tähän kuvailla sitä tunnetta, kun kova työ palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla. Itkin ihan hulluna, juoksin viereiseen ruokapaikkaan hokien jotain sisäänpääsystä ja hyppäsin äidin kaulaan. Äiti itki yhtä kovaa ja ravintolan tarjoilija tuli kysymään mikä meitä noin kovasti surettaa. Siinä sitten yritettiin selittää, että ei sureta mikään, päinvastoin olemme riemuissamme! Illalla menin junalla kotiin, mies oli vastassa asemalla. Sen kuoren sisällön luin illalla useaan otteeseen.

Nyt tuosta hetkestä on kymmenen vuotta aikaa. Kohta kävelen Senaatintorin puoleiset portaat ylös ja sisään suureen juhlasaliin. Yksi unelma elämässä on taas totta. 




4 kommenttia:

  1. Onnea vielä valmistumisen johdosta! :)

    Nuo edellä mainitsemasi elämän kohokohdat on kyllä ikuisesti mieleen jääviä asioita. Muistan ikuisesti, kuinka heinäkuussa 2000 olin mökillä kaverini kanssa, kun eräänä aamuna isäni soitti, että yliopistolta on tullut paksu kirjekuori. Kaverini oli jo aiemmin saanut tietää että pääsi Helsingin yliopistoon. Menimme sitten saunaan ja mietimme siellä, että näemmekö koko opiskeluaikana ollenkaan, kun toinen asuu Savonlinnassa ja toinen Helsingissä. Olimme mökillä pari ylimääräistä päivää siltä varalta, ettemme näe moneen vuoteen. :D No, näimme kyllä opiskeluaikanakin erittäin usein, mutta jäipähän hyvät muistot tuostakin mökkireissusta.

    Minulla olisi toiveena yöpöydällä nyt-postaus. :) Olisi kiva saada lukivinkkejä kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuvinkkejä tulossa, ihan useamman kappaleen verran!

      Poista
  2. mahtavia muistoja!

    En tiennytkään, että olet ollut myös amkissa. Mitä sä sielä opiskelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin siellä kaksi vuotta, liiketalouden koulutusohjelmassa. Jotain oli pakko opiskella, mutta en viihtynyt yhtään enkä päässyt läpi yhdestäkään matematiikan/kansantaloustieteen/muun hirvityksen kurssista. Lopulta kävin yliopistossa jo ollessani luovuttamassa paikkani pois.

      Poista